Siirry sisältöön

Syyskuun tilitys: 16,2 miljoonaa euroa musiikin tekijöille ja kustantajille

eri suuruisia euron seteleitä
21.09.2026

päivitetty 22.9. klo 11.45

Tilitimme tänään 21.9. musiikin käyttökorvauksia 16,2 miljoonaa euroa musiikin säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille.

Teosto tilittää tekijänoikeuskorvauksia asiakkailleen neljännesvuosittain. Syyskuussa 2026 tilitettiin korvauksia pääosin musiikista, jota on esitetty tammi–maaliskuussa 2026 radiossa, televisiossa, online- ja streaming-palveluissa sekä taustamusiikkina. Lisäksi syyskuun tilityksen yhteydessä tilitettiin vuoden 2025 yksityisen kopioinnin hyvityksiä.

Syyskuussa 2026 tilitettiin tekijänoikeuskorvauksia 2,4 miljoonaa euroa enemmän kuin vuosi sitten. Kaiken kaikkiaan korvauksia saa syyskuussa lähes 6 300 tekijää ja kustantajaa. Yksittäisen tekijän mediaanitilitys oli tässä tilityksessä noin 94 euroa.

Olemme saaneet asiakkailtamme yhteydenottoja liittyen tilityksessä mukana oleviin esityksiin ja korvaussummiin. Käymme parhaillaan läpi saamiamme havaintoja ja tutkimme asiaa usean tiimin yhteistyönä.
• Tämänhetkisten selvitysten perusteella virhettä Teoston tilitysprosessissa tai järjestelmissä ei ole havaittu. Kokonaisuudessaan syyskuun tilitys oli edellisvuoden syyskuun tilitystä suurempi. Teoston suorille asiakkaille maksettu tilitys oli kuitenkin viime vuoden syyskuuta pienempi.
• Asiakkaiden yhteydenotoissa korostuvat erityisesti online-alueen korvaukset. Online-alueella tilityksissä voi esiintyä normaalistikin merkittävää kausittaista vaihtelua tilitysaikataulujen vuoksi. Olemme tämän vuoden alusta vaihtaneet online-korvauksia käsittelevää kumppania ICE Coreen, mikä osaltaan saattaa vaikuttaa viiveisiin ja kohdistumiseen.
• Kannattaa huomioida, että aiemmat vuoden 2026 online-tilitykset ovat olleet poikkeuksellisen suuria. Tuolloin on tilitetty aiemman online-kumppanimme viimeisiä korvauseriä, jotka ovat sisältäneet huomattavia määriä aiemmin tilittämättömiä korvauksia. Tämän vuoksi tilityksen vertaaminen esimerkiksi maaliskuun tai kesäkuun tilityksiin ei anna oikeaa kuvaa korvausten kehityksestä.
• Tiedossamme on, että uudella online-kumppanillamme kaikki palvelut (esim. YouTube, Apple Music) eivät vielä tuota korvauksia vakiintuneella tasolla. Uuteen kumppaniin liittyvät seikat tulevat korjaantumaan ajan kanssa ja teemme kaikkemme, jotta tilitysprosessi ja korvausten maksu saadaan nopeutumaan mahdollisimman pian.
• Käymme parhaillaan läpi myös radioalueen tilityksiin sekä radioperusteisen taustamusiikiin liittyviä esityksiä vuoden 2026 ensimmäiseltä neljännekseltä. Radioalueelta kohdistumattomat esitykset tilitetään joulukuun tilityksessä ja niiden suuruus on arviolta 10 % normaalista radioalueen tilityksestä.
• Mikäli asiakkaan tilityksestä näyttää puuttuvan tiettyjen teosten tai tilitysalueiden korvauksia asiasta kannattaa tehdä mahdollisimman tarkka reklamaatio verkkopalvelumme Reklamaatio-osiossa. Ennen reklamaation tekemistä tarkista, että teoksista on tehty teosilmoitukset ajoissa eli viimeistään teoksen julkaisukuukauden aikana.

Syyskuussa 2026 tilitettävät korvaukset on kerätty seuraavista oikeusluokista:

OIKEUSLUOKKATILITYS 09/26VRT. 09/25
Radio ja TV6,7+1,0
Julkinen esittäminen0,6-1,3
Verkkopalvelut (online)6,2+2,2
Tallentaminen0,1+-0
Useita (ulkomaat, korjaukset)2,6+0,5
YHTEENSÄ16,2+2,4

Online-alueen kokonaiskasvu johtuu pääasiassa siitä, että vuosi sitten Netflix-palvelun merkittävä tilitys siirtyi syyskuulta joulukuulle. Tänä vuonna nämä korvaukset tilitetään jo syyskuussa. Kokonaisuudessaan online-alueen korvaukset ovat edellisvuoden tasolla.

Julkisen esittämisen lasku sekä Radio ja TV -alueen nousu johtuvat muutoksesta korvausten käsittelyssä. Aiemmin radiota taustamusiikkina käyttäviltä toimijoilta perittiin korvauksia ”radioperusteisena taustamusiikkina”, joka oli julkisen esittämisen alueella. Nyt nämä korvaukset on siirretty suoraan radiokanaville siinä suhteessa, jossa kanavia on kuunneltu, jolloin nämä korvaukset näkyvät kasvuna radio ja TV -alueella.

Tarkemmat tiedot tässä tilityksessä mukana olevista tilitysalueista ja korvausten keräämisajankohdista näet verkkosivuiltamme tilityskalenterista.

Tilitykset maksetaan neljä kertaa vuodessa

Teosto maksaa asiakkaanaan oleville säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja kustantajille tilityksiä neljä kertaa vuodessa. Syyskuun 2026 jälkeen seuraava tilitys maksetaan 14.12.2026.

Lisätietoa Teoston tilityksistä löydät verkkosivuiltamme kohdasta Tilitykset.

Teoston kulloinkin tilittämä kokonaissumma vaihtelee sen mukaan, kuinka kattavasti kultakin musiikinkäytön alueelta saadaan kerättyä korvauksia, ja kuinka nopeasti kerätyt korvaukset saadaan kohdistettua oikeille teoksille.

Kohdistamiseen tarvitaan sekä musiikintekijöiden omista teoksistaan Teostolle tekemät teosilmoitukset että musiikin esittäjien ja käyttäjien tekemät esitysilmoitukset tai musiikinkäyttöraportit.

Jaa somessa