Jori Sjöroos ja ulkopuolisuuden taide
Jori Sjöroos on vastakohtaisuuksien mies. Hän on säveltänyt itsensä koko Suomen tietoisuuteen, mutta kokee silti olevansa ulkopuolinen musiikkipiireissä. Hän tekee musiikkia oman päänsä mukaan, mutta stressaa alitajuntaisesti ihmisten reaktioita. Hän nauttii biisien tekemisestä, mutta ahdistuu edustustilanteissa ja keikoilla – varsinkin, jos hänen pitää laulaa. Hän osaa tehdä hyvinkin nostattavaa musiikkia, mutta kietoo usein biisinsä melankolian viittaan.
”Ehkä olen lievästi outsider. Ulospäinsuuntautuneisuus ei ole koskaan ollut valttikorttini”, Sjöroos myöntää. ”Varsinkin ekoina vuosina, kun aloin saada jonkinlaista menestystä Fu-Touristin ja PMMP:n kanssa, tunsin oloni ulkopuoliseksi. Vierastin ja ehkä jopa pelkäsin muiden musiikintekijöiden tapaamista, mikä osittain johtui myös ujoudesta. Mutta niinä hetkinä, kun olen tehnyt musaa muiden kanssa, en ole kokenut itseäni outsideriksi. Jokaisella on oma tapansa tehdä.”
Yhdeksi syyksi ulkopuolisuuden tunteelleen Sjöroos mainitsee haluttomuutensa asettua yhteen muottiin.
”Olen huomannut, että verrattuna perinteiseen popmusiikin tekemiseen minua kiinnostaa musiikinteko liian laajasti. Esimerkiksi biisileireille haetaan yleensä selkeästi tiettyjä rooleja osaavia ihmisiä, mikä vaikeuttaa omaa rooliani, koska en ole oikein mikään tai vähän kaikkea. Se on aina ollut minulle vähän kirous, mutta toisaalta myös luonnollista, ja koen että se on musiikillinen kutsumukseni. Tykkään ja innostun monista asioista, ja teen musiikkia siltä pohjalta, mikä milloinkin tuntuu hyvältä tai inspiroivalta.”
Vuosien varrella Sjöroos on inspiroitunut niin funeral doomista, ambientista, tanssimusiikista, hittipopista, indierockista kuin shoegazingista. Heittäytyväisyydestään huolimatta hän sanoo miettivänsä muiden ihmisten reaktioita joka kerta, kun alkaa säveltää uutta kappaletta.
”Jos maailmassa ei olisi muita ihmistä, en koskaan ajattelisi, mitä tekisin. Sitä kuitenkin kehittää päähänsä oikeita ja kuvitteellisia henkilöitä, joiden kuulee sanovan tietyt asiat. Se on tosi vittumaista ja inhoan sitä. Mutta niin on ollut aina, ja sen asian kanssa täytyy vaan painia. Täytyy unohtaa ylianalysointi ja mielikuvitusihmisten mielipiteet.”
Ympäristön paineista huolimatta Sjöroos kokee, että juuri ihmiset antavat musiikinteolle merkityksen.
”Kun elämäni ensimmäisestä demosta tykkäsi jotain kolme ihmistä, se oli yksi ilahduttavimpia juttuja musan tekemisessä. Se toimi polttoaineena siihen, että täytyy tehdä lisää, koska ne kolme ihmistä diggasivat ja saivat jotakin siitä musiikista.”
Metallimuusikosta mainstream-yllättäjäksi
Jori Sjöroos oli ala-asteen toisella luokalla, kun hän kuuli ensimmäistä kertaa Metallican Ride The Lightningia. Levyn äärimmäisyys teki häneen suuren vaikutuksen ja herätti kiinnostuksen kitarariffejä kohtaan. Muutaman vuoden kuluttua Sjöroos alkoi itsekin sävellellä riffejä. Lopullisen sysäyksen biisien tekemiselle antoi death metal ja Entombedin debyyttilevy Left Hand Path.
90-luvun alussa Sjöroos perusti Niko Sirkiän ja Mikko Ruotsalaisen kanssa Thergothon-nimisen superhitaan funeral doom -yhtyeen. Virallisesti Sjöroos oli yhtyeen rumpali, mutta soitti levyillä myös koskettimia ja toista kitaraa.
”Olen aina soittanut kaikkia instrumentteja bändeissäni. Mitään en osaa kauhean hyvin, mutta kaikista olen aina ollut kiinnostunut. Nuorempana tuli käytyä jonkin verran piano- ja kitaratunneilla, mutta lopetin ne aika pian, koska ne olivat niin kaukana omasta maailmastani.”
14–15-vuotiaana Sjöroos kiinnostui The Curen ja Joy Divisionin kaltaisista maalailevista postpunk-bändeistä. Samoihin aikoihin metallinkuuntelu loppui kuin seinään, ja Sjöroos perusti Niko Sirkiän kanssa Curen jalanjäljissä kulkevan This Empty Flow -yhtyeen.
”Kun oltiin saatu ne doom metal -levyt julkaistua, musiikkimieltymyksemme oli muuttunut tosi radikaalisti. Kaipasin lisää melodioita, harmonioita ja puhtautta. Kun diggailee musiikkia, haluaa koko ajan kuulla jotain uutta, erilaista ja äärimmäisempää”, Sjöroos sanoo.
This Empty Flown jälkeen Sjöroos perusti tanssimusiikkiprojekti Fu-Touristin, jolle hän yritti säveltää hittikappaleita. Samoihin aikoihin sai alkunsa PMMP, jonka kanssa Sjöroos luopui hitinteon yrityksestä.
”Fu-Touristhan tavallaan floppasi, mistä sain kimmokkeen siihen, että pitää vaan tehdä omasta mielestä hyvää musiikkia, eikä yrittää säveltää hittejä. Niinä hetkinä kun tekee jotain ilman minkäänlaista suodatinta, fiilis on tosi nautinnollinen jälkikäteen. Kun PMMP:n Kovemmat kädet -levystä (2005) tuli iso menestys, se opetti, että juuri näin täytyy toimia. Kukaan ei tiedä mikä tulee menestymään, joten kannattaa vaan tehdä mitä haluaa ja katsoa mitä tapahtuu.”
Vuonna 2009 Sjöroos, Mira Luoti ja Paula Vesala saivat Teosto-palkinnon levystä Veden varaan.
Oman äänen kuulemisen vaikeus
Sjöroos sanoo tunnistavansa sävellyksen mahdollisen potentiaalin oikeastaan vasta siinä vaiheessa, kun kuulee sen jonkun toisen laulamana.
”Haluan aina kokeilla asioita eri tavoilla ja teen biiseistä useita versioita koko ajan, mutta tavallaan vasta laulu tuo biisiin sielun, jota sitten rupean työstämään. Niin se meni ainakin PMMP:n kanssa, kun taas Magenta Skycode -yhtyeeni kanssa se oli vaikeampaa, koska jouduin laulamaan siinä itse.”
Sjöroosin mukaan juuri hänen oma laulunsa oli osasyy siihen, ettei Magenta Skycodea enää ole.
”Oman äänen kuuleminen on vaan niin vitun vaikeaa, koska se on harvoin sellainen, kuin sen tahtoisi olevan. Sitä haluaisi olla jotenkin maailman paras, mutta kun tajuaa ettei ole, se on tosi vaikeaa. Tällaiset tunteet liittyvät tietysti kaikkeen taiteen tekemiseen, mutta omalta osaltani saan paljon enemmän nautintoa tästä hommasta, kun minun ei tarvitse laulaa.”
Viime aikoina Sjöroosia on työllistänyt postrock/elektropop-projekti ROOXX, jonka kanssa hän julkaisee uutta musiikkia ensi vuoden alussa. Lisäksi Sjöroos on ollut tekemässä musiikkia Tom of Finland -musikaaliin, joka saa ensi-iltansa Turun kaupunginteatterissa tammikuussa. Esitys on osa virallista Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoa.
”Kun teatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki kysyi lähtisinkö mukaan, tuli vastattua ’joo’ aika spontaanisti, sillä diggaan musikaaleista tosi paljon. Olin jo pitkään haaveillut, että pääsisin tekemään jotain tällaista ja laajentamaan omaa spektriäni. Voidakseni tehdä hommia muiden kanssa minun on kuitenkin aina pitänyt tehdä myös omaa musiikkia ilman mitään aikatauluja ja toimia itse kapellimestarina.”
Lue myös
Jurek Reunamäki – Valokeilasta taustapiruksi
Erja Lyytinen: eurooppalainen blues kiinnostaa maailmalla
Henrik Illikainen – Suomirockia nyrjähtäneellä twistillä
Jori Hulkkonen: Taiteiden välinen yhteistyö kiinnostaa