Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Henna Hietamäki
Kuva: Kreetta Järvenpää

Kube nykyräpin aallonharjalla

Kuben eli Jussi Hauta-ahon kappaleet ovat yhä useamman huulilla. Pitkään rapin piireissä tunnettu tekijä on siirtymässä yhä suuremman yleisön tietoisuuteen.

Jussi Hauta-Aho, 33, avaa keltaisen puutalon oven Vantaan rauhallisella omakotitaloalueella. Oven takana oleva tila on aiemmin ollut takkahuone, mutta nyt se toimii miehen studiona. Seinän takana asuu Jussin lisäksi hänen vaimonsa ja kaksi lastaan.

Studion seinillä on kehystettynä useampia kulta- ja platinasinglejä. Myös kultalevy seinältä löytyy. Jussin – eli Kuben – vuonna 2015 julkaisema Purppura ylitti kultalevyn rajan ja sai myös Emma-ehdokkuuden. Vuosikymmenen ajan räppiä tehnyt Kube on kasvattanut suosiotaan jatkuvasti ja painii jo suomiräpin raskaassa sarjassa.

”Olen tyytyväisempi pitkään, hitaasti kasvavaan uraan kuin täsmäiskuna tehtailtuihin hittibiiseihin”, Jussi toteaa.

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

”En halua tehdä musiikin suhteen kompromisseja. Liika laskelmointi ei ole minua varten.”

Uusia saundeja

Urakehityksen kannalta Jussi on tehnyt itselleen sopivia valintoja. Hän on toiminut pitkään vaihtoehtoisen räpin piirissä ja tehnyt musiikkia yhdessä esimerkiksi Eevil Stöön ja Tuuttimörön kanssa. Viime vuosina hän on vieraillut myös Suomen suurimpien räp-artistien levytyksillä. Yhteistyölistalta löytyvät muun muassa Cheek, Elastinen ja JVG.

”Olen ollut imarreltu, kun minua on pyydetty mukaan.  Jos on tuntunut, että pystyn olemaan biisillä oma itseni, niin totta kai olen lähtenyt messiin. Toki taustalla on myös ajatus siitä, että isojen artistien kanssa tekemisestä voi olla hyötyä ja saada itsekin uutta yleisöä.  On myös hyvä verkostoitua ja nähdä erilaisia työtapoja, päästä esimerkiksi näkemään isoja videotuotantoja”, Jussi kertoo.

Mitä mahtavat vakavasti vaihtoehtoiseen räp-musiikkiin suhtautuvat tuomarit pitää tästä valtavirran kanssa flirttailusta?

”Aina joku kritisoi, mutta ei sillä ole minulle hirveästi merkitystä. Enemmän kuitenkin tulee sitä positiivista palautetta”, Jussi toteaa.

”Voivat nämä Kuben uusimmat autotune-biisitkin olla liikaa joillekin faneille, jotka tykkäävät eniten vanhasta materiaalistani.”

Kuben uusi pitkäsoitto All Jucci  ilmestyy helmikuun 16. päivä. Kokonaisuus sisältää räp-levylle harvinaisesti vain Jussin omaa räppäystä, vierailevia artisteja ei ole lainkaan. Soolobiisejä oli kertynyt niin paljon, että Jussi päätti rakentaa koko levyn niistä. Vierailevia tuottajia levyllä kyllä on. Materiaali on kuulemma entistä melodisempaa, mutta myös ”äkäistä räppiä” löytyy.

Jussi kertoo, että hänelle on erityisen tärkeää löytää koko ajan uusia saundeja ja tapoja tehdä musiikkia.

”Kuuntelen enimmäkseen vain räppiä, mutta sitä sitten kuuntelenkin laidasta laitaan. Jokaisesta alagenrestä löytyy joku tyyppi, josta diggaan. Tärkeintä on, että tarjotaan jotain uutta, jota ei ole ennen kuultu: joku saundi tai rytmitys flow’ssa”, hän kuvailee. ”Moni juttu kuulostaa ensin oudolta ja sitten hyvältä.”

”Kehitys on etenkin räpin ja elektronisen musiikin puolella todella nopeaa. Ajan henki on, että kuunnellaan yhtä hittikappaletta puhki ja sitten kaivataan uutta. Pitää tarjoa uutta saundia, joka herättää kuulijan.”

Itsensä tuottaja

Jussi paitsi kirjoittaa räppinsä myös tuottaa suurimman osan omista taustoistaan itse. Harjoittelu alkoi vuonna 1998 Jussin ollessa yläasteella. Muutaman kaverin porukka oli innostunut räppäämisestä, mutta edessä oli ongelma: jostain pitäisi saada taustoja, joiden päälle riimitellä.

”Emme oikein tunteneet ketään, joka osaisi auttaa, joten oli pakko opetella itse. En ymmärtänyt laitteista mitään, mutta latasin tietokoneelle pari alkeellista musiikinteko-ohjelmaa ja ryhdyin tutkimaan, miten ne toimivat. Se oli aluksi tosi vaikeaa, mutta vähitellen oppi enemmän”, Jussi kertoo.

”Nykyään teen monesti biisejä kouluttautuneiden ja ammattimaisten tuottajien kanssa. He kummastelevat joskus itseoppineita toimintatapojani. Mutta olen huomannut, että kaikilla on omia tapojaan, eikä ole vain yhtä oikeaa. Ehkä siitä tulee se oma vivahde musiikkiin.”

Kube on keikoilla tällä hetkellä lähes kaikki viikonloput. Suuri osa keikoista on Eevil Stöön parina, jonka kanssa Kube julkaisi yhteisen EP:n viime vuonna. Muitakin hienoja yhteisprojekteja on kuulemma pian tulossa.

Keikkailu on Jussille tärkeää ja mieluista puuhaa. Lavalla on hänen lisäkseen DJ Marcello ja aisaparina ”hypeman” Jakob.

”Jakob auttaa pitämään fiilistä yllä lavalla ja jaksaa hyppiä enemmän kuin minä. Tämän hetken juttuun kuuluu, että lavalla on eloa. Jos lavalla ei liikuta, niin ei yleisössäkään tee mieli”, Jussi toteaa.

Pitkin Suomea keikkailu ja jatkuva autossa istuminen on välillä raskasta. Arkipäivät hän kuitenkin on enimmäkseen studiolla ja viettämässä aikaa perheensä kanssa. Aiemmin Jussi on ollut räppäämisen ohella töissä rakennushommissa ja varastoissa, mutta lähivuodet hän on tullut mukavasti toimeen musiikillaan.

”Vaikka joskus reissaaminen väsyttää, olen kiitollinen jokaisesta keikasta. Muistan olla onnellinen siitä, että saan nykyään elää sillä, mitä rakastan.

Jaa somessa
Lue lisää