Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Jaani Länsiö
Kuva: Jussi Helttunen, Kaisa Huikuri

Mikä trendaa klassisessa musiikissa 2020?

Kysyimme kolmelta suomalaiselta klassisen musiikin asiantuntijalta, millaisena he näkevät musiikkivuoden 2020. Mikä maa nousee nykymusiikin mahdiksi? Mikä nousee puheenaiheeksi? Entä minkälaisia uusia sävellyksiä Suomen musiikkielämä saa kuullakseen?

Kysymyksiin vastasivat Hufvudstadsbladetin musiikkitoimittaja ja vuoden 2020 Topelius-palkinnon saanut Wilhelm Kvist, Yleisradion toimittaja Kare Eskola ja Music Finlandin vientipäällikkö Tuuli Elo.

Viime vuosina islantilainen nykymusiikki on Suomessakin noussut konsertteihin uutena ilmiönä. Kiinnostusta ovat herättäneet nuoren polven säveltäjien, kuten Daníel Bjarnasonin ja Anna Thorvaldsdottirin hitaasti liikkuvat, avaruudelliset soundit.

Vieläkö Islannin asema klassisen musiikin uudistajana jatkuu?

Wilhelm Kvist: ”Kiinnittäisin katseeni ennemmin Tanskaan. Siellä on Nørgårdista lähtien paljon säveltäjiä, jotka ammattipiirit kyllä tuntevat, mutta konserttiyleisö Suomessa harvemmin kuulee.”

Wilhelm Kvist. Kuva: Jussi Helttunen.

Tuuli Elo: ”Haluan sanoa, että Suomi! Kansainvälisesti ajateltuna meillä on samanlaista vetovoimaa kuin Islannissa: melankoliaa, mystisyyttä ja luonnonläheisyyttä, ja maailmallakin arvostettuja nykysäveltäjiä.”

Kare Eskola: “Islanti on niin pieni maa, ettei valtakausi kanna. Sitä paitsi se johtui maan itsenäisyyden satavuotisjuhlista, joita Suomessa ehdittiin juhlia vasta Sibelius-juhlinnan jälkeen. Omalla kuuntelulistallani Tanska on trendannut jo monta vuotta. Säveltäjänimet löytyvät tanskalaisen Dacapo Recordsin julkaisulistoilta.”

Viime vuoden kuuma peruna oli naisten asema esitettävien säveltäjien osuuksissa. Muuttuvatko puheet teoiksi? Nouseeko ilmiöksi jokin uusi aihe?

Wilhelm Kvist: “Maahanmuuttajien ja eri kansallisuuksien asemista voitaisiin hyvinkin puhua. Orkestereilta odotetaan nyt selviä kannanottoja, koska toistaiseksi puheet ja teot eivät ole kulkeneet käsi kädessä. Eikä se olisi niin kamalaa kuulla myöskään kuolleiden naissäveltäjien musiikkia.”

Tuuli Elo. Kuva: Kaisa Huikuri

Tuuli Elo: “Sukupuolijakaumaa ei voi keskustelussa enää sivuuttaa, mutta ympäristö ja ilmastonmuutos näkyvät tänä vuonna sekä taiteilijoiden puheenvuoroissa että uusien sävellysten aiheissa yhä vahvempina teemoina.”

Kare Eskola: “Käsitys musiikin ja konserttitoiminnan laadusta on nyt muuttunut sisältämään tasa-arvoseikat. Kenties tämä vuosi jo paljastaa, ettei kaikki toiminta tasa-arvon eteen kuitenkaan ole tasalaatuista. Yleisön ja median kannattaa pysyä kriittisinä. Laajemmin Suomen poliittinen tilanne näyttää luisuvan kohti fasismia, ja taidemusiikin kentällä pelon pitäisi jo näkyä toimintana.”

Mikä tyyli tai aihe nousee vallitsevaksi kotimaisissa kantaesityksissä?

Wilhelm Kvist: “Tyylinä modernismi on jo niin sekoittunut muuhun ilmaisuun, että jos joku tekisi perinteisempää modernismia, se voisi tuntua jo raikkaalta tuulahdukselta. Tänä vuonna konserttimusiikin säveltäjiltä tilataan yhä enemmän käyttömusiikkia esimerkiksi tanssiesityksiin, teatteriin ja elokuviin, ehkä myös peleihin. Kiinnostavimpia kantaesityksiä ei välttämättä kuulla enää pelkästään konserttisaleissa.”

Tuuli Elo: “Historiasta nostetaan yhä enemmän teoksia esimerkiksi Ida Mobergilta ja Helvi Leiviskältä, nykyisistä säveltäjistä Meriheini Luodon kaltaiset, monigenreiset taiteilijat breikkaavat.”

Kare Eskola. Kuva: Jussi Helttunen.

Kare Eskola: “Isot säveltäjät tekevät sitä samaa kuin ennenkin, koska brändiltä tilataan brändiä. Nuoret säveltäjät integroivat eri taiteenlajeja sävellyksiinsä yhä varhaisemmassa vaiheessa, ja teokset syntyvät tiimeissä. Yksittäisen säveltäjän ja teoksen merkitys vähenee. Eri taidemuotoja yhdistävän tapahtuman, teoskokonaisuuden merkitys kasvaa, eli tekijyys siirtyy säveltäjältä kuratoijalle.”

Lue lisää:

Musiikintekijänoikeustulot ulkomailta kasvussa

Meriheini Luoto kertoo teoksestaan Metsänpeitto

Jaa somessa