Siirry sisältöön
Teosto ja Nelonen Media Live työskentelevät yhdessä kotimaisen musiikin tulevaisuuden puolesta

Musiikki on voima, jota tarvitaan tulevaisuudessakin!

Teosto ja Nelonen Media Live työskentelevät yhdessä kotimaisen musiikin tulevaisuuden puolesta nostamalla tuoreen tulokkaan – musiikintekijän tai bändin – suoraan festarilavoille! Yleisöä pyydettiin ilmiantamaan tulevaisuuden kuuma nimi, jonka he haluaisivat nähdä isoilla lavoilla. Ilmoitetulla esiintyjällä piti olla omia musiikkijulkaisuja, ammattimainen ote keikkailuun, faneja sekä pääosin itse tehtyjä biisejä ohjelmistossa.

Ammattimainen tuomaristo valitsi kolme esiintyjää yli 1250 ehdotetun esiintyjän joukosta. Uudet soundit -kisan voittajiksi valikoituivat whereismike (RMJ-festivaalille), Nupu (Suomipop-festivaalille) ja rock band from hell (Kuopiorockiin). Lippuarvonnan voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti!

Voittajat on valittu! Saimme kampanjaan yli 4500 erinomaista ehdotusta!

AJANKOHTAISTA

Uudet soundit -kisan voittajat valittu: wherismike, Nupu ja rock band from hell nähdään ensi kesänä isoilla festarilavoilla

7.12.2023

Tuomariston valitsemien esiintyjien uskotaan olevan tulevaisuuden merkittäviä tekijöitä, jotka saavuttavat vielä paljon!

Tuomaristo valitsi shortlistalle kiinnostavimmat uutuudet

7.11.2023

Uudet soundit -kampanjaan tehtiin huikeat 4500 ehdotusta, joissa esitettiin 1250 eri esiintyjää.

Haussa tuoreita esiintyjiä ensi kesän festivaaleille

 

2.10.2023

Teosto ja Nelonen Media Live työskentelevät yhdessä kotimaisen musiikin tulevaisuuden puolesta.

Mukana olevat festivaalit

Kuopiorock
25.-27.7.2024
Suomipop-festivaali Jyväskylässä
11.-13.7.2024
RMJ Raumalla
20.-22.6.2024

Raadin jäsenet

Janne Tamminen
Promoottori, tuomariston puheenjohtaja
Pitkän linjan musiikkimiehellä on taustaa niin esiintyjänä, levy-yhtiössä kuin kiertuemanagerinakin. Työssä Nelonen Media Liven promoottorina tehtäviin kuuluu esiintyjien hankkiminen Nelosen festivaaleille ja muihin tapahtumiin sekä osallistuminen muuhun yhtiön musiikkitoimintaan. Kaikkea työtä on kantanut intohimo ja rakkaus musiikkiin!
Laura Vähähyyppä
Musiikkitoimittaja
Pitkän linjan musiikkitoimittaja ja juontaja. Viimeiset vuodet Laura on luotsannut Radio Rockilla uuden musiikin iltaohjelmaa sekä lauantain keskusteluohjelmaa. Seuraa raskaampaa musiikkia laaja-alaisesti myös työnsä ulkopuolella.
Riku Mattila
Tuottaja-muusikko
Tuottajana kädenjälki näkyy yli 60 albumilla. Tuottaja-Emman voittaja 1986, 1987 ja 2008 sekä kultaisen Emman voittaja 2021. Tällä hetkellä freelancerina työskentelevän Mattilan uran varrelle mahtuu mm tuotantopäällikön tehtävät Universal Musicilla, sekä A&R Managerin, Sibelius-Akatemian ja Metropolian tuntiopettajan ja mentorin tehtäviä.
Semira Ketroussi
A&R Manager, Elements Music
Kymmenen vuoden kokemus musiikkialalta, niin kustantamisen, musiikkiviennin kuin tapahtumatuotannonkin puolelta. Elements Music on Suomen suurin itsenäinen kevyen musiikin kustantamo, jonka edustuksessa ovat mm. KUUMAA ja BESS ja jonka tekijät ovat luoneet hittejä huippuartisteille kuten Robin Schultz (DE), Kaija Koo, pehmoaino ja Ege Zulu.
Heikki Puhakainen
A&R, Kaiku Records
Intohimoinen musiikin rakastaja ja ikuinen innostuja. Hän on toiminut toistakymmentä vuotta muusikkona (mm. Jenni Vartiaisen kosketinsoittajana), ja on sittemmin siirtynyt A&R-tehtäviin Kaiku-levy-yhtiöön. Kaiulla hän vastaa lukuisten suomalaisten huippuartistien (mm. Elastinen, Mariska, Jonne Aaron) tuotannosta.

Aikataulu

2.10.2023
Ehdotuksien vastaanotto avautuu
22.10.2023
Ehdotuksien vastaanotto sulkeutuu
Marraskuun alku
Raadin laatima shortlist julkaistaan
Joulukuun alku
Lopulliset valinnat julkistetaan

Miten Teosto auttaa musiikintekijää?

Teosto tilittää vuosittain noin kymmenen miljoonaa euroa live-esiintymisistä kertyneitä korvauksia musiikin tekijöille. Teoston rooli musiikintekijän tulolähteenä onnistuu vain, jos tapahtumien järjestäjät huolehtivat maksuista ja esiintyjät tekevät keikoista Teosto-ilmoituksen. Tämä jää usein aloittelevilta esiintyjiltä tekemättä. Katso animaatio, joka selventää miten pitää toimia.

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

FAQ

Ehdotuksen voi tehdä kuka tahansa kampanjasivun lomakkeella. Yhteystietojaan ei tarvitse jättää, ellei halua osallistua festarilippujen arvontaan. Perustelut ja linkki ehdotetun esiintyjän julkaisemaan musiikkiin kuitenkin tarvitaan kaikkiin ehdotuksiin.

Kampanjassa on mukana kolme erilaista festivaalia: Rockfest (13.-15.6.2024 Hyvinkäällä), RMJ (20.-22.6.2024 Raumalla) ja Suomipop (11.-13.7. Jyväskylässä). Kullekin festivaalille valitaan yksi esiintyjä esiintymään ”Uudet soundit” -tittelin alla. Kaikkiaan siis kolme tuoretta esiintyjää saa mahdollisuuden kiivetä ison festivaalin lavalle.

Ennen varsinaista valintaa julkaistaan tuomariston valitsema shortlist, jonne listataan jokaiselle festivaalille ehdolla olevat parhaaksi arvioidut esiintyjät.

Kriteerit ovat samat kuin esiintyjille festivaaleilla yleensäkin. Esiintyjän tulee sopia festivaalin muuhun ohjelmistoon, heillä tulee olla hyvä ja ammattimainen ote esiintymiseen eli jo jonkin verran kokemusta esiintymisestä sekä faneja. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin hyvä musiikki: valittavalla esiintyjällä tulee olla omia kappaleita, joissa on potentiaalia.

Valittavia esiintyjiä kohdellaan sopimusten näkökulmasta samalla tavoin kuin muitakin kyseisen festivaalin esiintyjiä. Esiintyjän kanssa solmitaan normaali sopimus ja maksetaan asianmukaiset palkkiot. Lisäksi kappaleiden tekijät ja kustantajat saavat Teoston kautta korvauksen musiikkinsa esittämisestä, kun esiintyjät tekevät esiintymisestään ilmoitukset Teostolle.

>> Katso video siitä, kuinka esityskorvaukset ohjautuvat Teoston kautta kappaleiden tekijöille

Kyseessä ei ole äänestys, joten valituksi voi tulla vaikka esiintyjää on ehdotettu vain kerran. Tärkeintä on hyvä musiikki ja sopivuus muihin kampanjan kriteereihin.

Ota yhteyttä

Vappu Aura
viestintä-, markkinointi- yhteiskuntasuhdejohtaja
Janne Tamminen
Promoottori, Nelonen Media Live
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!