Siirry sisältöön

Mediapienlupa

Luvan käyttötarkoitus

  • Antaa yrityksille, yhteisöille ja yksityishenkilöille oikeuden käyttää musiikkia omilla nettisivuillaan tai intranetissä, radio- ja paikallis-TV-toiminnassa sekä lataus- ja striimauspalveluissa silloin, kun edellä mainitusta toiminnasta saatu liikevaihto vuodessa on alle 50 000 euroa. 
  • Jos musiikinkäytöstä vuodessa saatu liikevaihto on suurempi kuin 50 000 euroa, toimijan tulee sopia musiikinkäyttöluvasta Teoston kanssa erikseen.
  • Lupa tarvitaan myös musiikin striimaamiseen Zoomissa, Teamsissa, Vimeossa tai maksullisilla striimausalustoilla.
  • Lupa kattaa sekä kuluttajille maksuttomat että maksulliset video- ja audio-sisällöt, joissa on musiikkia – pois lukien keikkojen, konserttien ja musiikkitapahtumien livestriimaus, joihin tarvitaan useimmiten Livestriimauslupa.
  • Tarkista infograafista, milloin tarvitset luvan musiikin käyttöön sosiaalisessa mediassa.

Mainos- ja markkinointisisällöt

  • Mediapienlupa ei kata mainos- tai markkinointisisältöjä.
  • Markkinointisisällöiksi tulkitaan tuote- ja palveluesittelyjen lisäksi myös yritysten ja yhteisöjen somekanaville tekemät brändi- ja haastevideot ja muut vastaavat.
  • Musiikin käyttöön mainos- ja markkinointisisällöissä on aina kysyttävä lupa musiikin kustantajalta tai kustantamattoman musiikin osalta musiikin tekijältä itseltään.
  • Musiikin kustantajien ja tekijöiden yhteystietoja saat asiakaspalvelustamme

Luvan hakeminen, hinnoittelu ja raportointi

  • Luvan perushinta kattaa livestriimauksen lisäksi myös audiotallenteet.
  • Lisämaksusta (Synkronointilisä) lupa kattaa myös videotallenteet (sekä livestriimeistä tehdyt tallenteet että luvan hankkijan itse tuottamat musiikkia sisältävät videotallenteet).
  • Luvan hankkijan ei tarvitse raportoida musiikin käyttötietoja. Luvalla kerätyt korvaukset tilitetään musiikintekijöille radio- ja konserttialueiden musiikinkäyttöraporttien perusteella.

Äänitemusiikin käyttö

  • Jos käytettävä musiikki on äänitemusiikkia eli levy tai muu tallenne, Mediapienluvan lisäksi tarvitaan erillinen lupa äänitteen käyttöön. Äänitteen käytön luvan saa äänitetuottajalta eli levy-yhtiöltä. Levy-yhtiöillä on äänitteen käyttöön erilaisia toimintamalleja ja hintoja, joista he päättävät itsenäisesti.
  • Tieto levyn julkaisseesta levy-yhtiöstä löytyy fyysisen levyn kansista tai esimerkiksi Spotifyn Show credits -tiedoista Source-kohdasta. Levy-yhtiöiden kotisivut ja yhteystiedot löytyvät esimerkiksi Googlen avulla.
  • *Lataukset (download) = tiedostot, jotka tallennetaan palvelusta omalle alustalle (esimerkiksi oma tietokone tai muistitikku)

Maksuttomat livestriimaukset Teoston lisensoimilla alustoilla

Livestriimauksesta ei jää tallennetta

  • Pelkkään kuluttajille maksuttomaan livestriimaukseen Teoston jo lisensoimilla alustoilla ei tarvita Teoston lupaa ollenkaan, jos livestriimistä ei jätetä tallennetta myöhempää katselua varten. Kaikki Teoston lisensoimat alustat löydät täältä.
  • Tämä koskee myös keikkoja ja konsertteja, eli niidenkään maksuttomaan livestriimaukseen ei tarvita Livestriimauslupaa.

Livestriimauksesta jää tallenne

  • Jos maksuttomasta livestriimistä kuitenkin jätetään tallenne mille tahansa alustalle, tallenteeseen tarvitaan Mediapienlupa ja sen synkronointilisä tai Tuotantokohtainen synkronointilupa (koska Livestriimauslupaa ei ole tarvinnut hankkia striimaukseen, jolloin sen sisältämä oikeus tehdä tallenne ja tarjota sitä katseltavaksi 30 vuorokauden ajan ei myöskään ole voimassa).
  • Ainoastaan yksityishenkilöt eivät tarvitse lupaa myöskään tallenteiden julkaisuun Teoston lisensoimilla alustoilla.

Striimien blokkaus

  • Teoston lupa ei takaa sitä, että eri alustojen omat sisällöntunnistujärjestelmät eivät blokkaa tai katkaise striimiä.
  • Teosto ei voi vaikuttaa siihen, miten edellä mainittujen alustojen omat sisällöntunnistusjärjestelmät toimivat.
  • Maksullisten (kotimaisten) palvelualustojen etu ilmaisiin alustoihin verrattuna on varmuus siitä, että striimiä ei blokata tai katkaista.
  • Useat kotimaiset maksulliset palvelualustat (esimerkiksi G Livelab, SemiLive, TikettiStream ja Keikalla.fi) hoitavat asiakkaidensa puolesta myös Livestriimausluvan hankkimiseen ja Teostolle toimitettaviin musiikkitietoraportointiin liittyvät asiat.

 

(Voit suurentaa kuvaa klikkaamalla sitä)

Kenelle lupa on tarkoitettu?

Sekä yksityishenkilöt että yritykset ja yhteisöt voivat hankkia tämän luvan.

Mediapienlupa soveltuu vain sellaisille toimijoille, joiden eri online-alustoilta, -palveluista ja kanavilta saama liikevaihto on vuoden aikana enintään 50 000 euroa ja sellaisille paikallistelevisiotoimijoille, joiden kanavia jaellaan enintään 350 000 kotitalouteen.

Mitä lupa kattaa?

15.6.2021 voimaan tullut Mediapienlupa kattaa musiikin käytön netissä (erilaiset alustat ja online-palvelut, kuten omat kotisivut, intranet, Zoom, Teams, Vimeo), radio- ja paikallis-TV-toiminnassa ja latauspalveluissa (latauskaupat, joista kuluttajat voivat ladata tiedostoja itselleen).

Lupa ei kata mainos- tai markkinointisisältöjä. Markkinointisisällöiksi tulkitaan tuote- ja palveluesittelyjen lisäksi myös yritysten ja yhteisöjen somekanaville tekemät brändi- ja haastevideot yms. Musiikin käyttöön mainos- ja markkinointisisällöissä on aina kysyttävä lupa musiikin tekijältä itseltään tai musiikin kustantajalta. Musiikin tekijöiden ja kustantajien yhteystietoja saat asiakaspalvelustamme

Online-palveluiden osalta lupa kattaa sekä livestriimauksen (pois lukien keikat ja konsertit) että musiikkia sisältävät tallenteet. Audiotallenteet sisältyvät luvan hintaan, av-tallenteisiin tarvitaan erillinen Synkronointilisä. Av-tallenteita ovat sekä livestriimeistä myöhempää katselua varten tehdyt tallenteet, että erikseen tuotetut videotallenteet.

Pelkkään maksuttomaan livestriimaukseen Teoston jo lisensoimilla alustoilla (YouTube, Facebook, Instagram) ei tarvita lupaa lainkaan. Jos mille tahansa alustalle – edellä mainitut alustat mukaan lukien – kuitenkin jätetään livestriimistä tehty videotallenne myöhempää katselua varten, tarvitaan Mediapienlupa ja sen Synkronointilisä.

Paikallistelevision osalta kattaa toiminnan, jossa kanavia jaellaan enintään 350 000 kotitalouteen.

Luvalla voi käyttää musiikkia samanaikaisesti joko useammalla tai vain yhdellä edellä mainituista musiikinkäyttötavoista (online, radio, paikallis-TV, lataukset), kun musiikin käyttö on luvan käyttörajoitusten ja lupakategorioiden musiikkimäärien mukaista.

Kattaa kaikki jakelutiet (antenni, kaapeli, satelliitti, netti ja mobiili) ja kaikki jakelutavat (lineaariset lähetykset, livestriimauksen, on demand –tallenteet ja lataukset).

Luvan hankkijan ei tarvitse raportoida musiikin käyttötietoja. Luvalla kerätyt korvaukset tilitetään musiikintekijöille radio- ja konserttialueiden musiikinkäyttöraporttien perusteella.

Mitä lupa ei kata?

15.6.2021 voimaan tullut Mediapienlupa ei kata konserttien eikä keikkojen livestriimausta. Keikkojen, konserttien ja muiden pääasiallisesti musiikkia sisältävien tapahtumien striimaukseen tarvitaan aina Livestriimauslupa.

Lupa ei kata esimerkiksi keikka- tai konserttitallenteista tehtyjä maksullisia kirjastoja, vaan niihin on hankittava erillinen Musiikin suoratoistopalvelut, kuluttajamaksullisetlupa.

Äänitemusiikin käyttöön netissä ja somessa tarvitaan tämän luvan lisäksi lupa myös äänitetuottajalta eli levy-yhtiöltä. Levy-yhtiön nimi löytyy yleensä julkaistun äänitteen tiedoista.

Mediapienlupa ei kata musiikin käyttöä mainoksissa, kaupallisissa yhteistöissä tai poliittisissa yhteyksissä, vaan niihin on aina saatava erillinen lupa sekä musiikin tekijöiltä että äänitteen julkaisijalta.

Miten luvan hinta muodostuu ja mitä se maksaa?

Luvan hinta perustuu hinnastotaulukon mukaisiin arvioihin musiikin määrästä ja siihen, onko palvelu kuluttajille maksuton vai maksullinen. Jos musiikkia käytetään samanaikaisesti useammalla eri tavalla (esimerkiksi radiotoiminnassa ja striimauksessa), musiikkikategoriaksi on valittava vaihtoehto, jonka musiikkimäärät kattavat kaikki eri musiikinkäyttötavat. Katso Esimerkki 1 alla.

Striimauksen musiikkimäärän osalta livestriimien ja yhtäaikaisesti tarjolla olevien eri tallenteiden sisältämän musiikin määrä lasketaan yhteen. Jos täysin sama sisältö on tallenteena tarjolla eri alustoilla, sen sisältämän musiikin määrää ei tarvitse laskea kuin kerran. Livestriimausminuutteja Teoston lisensoimilla alustoilla ei tarvitse laskea mukaan Mediapienluvan musiikkiminuutteihin, jos livestriimistä ei jätetä tallennetta. Katso Esimerkki 2 alla.

HUOM! Jos musiikin määrä nousee tai laskee niin paljon, että lupakategoriaa on tarpeellista muuttaa väliaikaisesti* tai pysyvästi, ota kategorian muuttamiseksi yhteyttä tapahtumat@teosto.fi.

*Esimerkiksi jos tarjoat vain yhtenä tai muutamana kuukautena sisältöjä, jotka väliaikaisesti nostavat musiikkiminuuttien määrää, mutta muina kuukausina musiikin määrä on vähäisempi.

Esimerkki 1:
Samalla toimijalla on saman kuukauden aikana 100 tuntia radiolähetystä, jossa on musiikkia ja sen lisäksi netissä tallenteina tarjolla 3 tuntia musiikkisisältöä. Toimija tarvitsee M-kokoisen Mediapienluvan, joka kattaa 300 tuntia radiotoimintaa ja 3 tuntia striimausta.

Esimerkki 2:
Täysin sama 20 minuuttia musiikkia sisältävä video on yhtä aikaa tarjolla YouTubessa, Facebookissa ja toimijan omilla nettisivuilla. Toimija tarvitsee XS-kokoisen Mediapienluvan, jonka 20 minuutin raja striimaukseen kattaa musiikin käytön.

Jos toimijalla on lisäksi tunnin kestävä livestriimattu musiikkitapahtuma YouTubessa, Facebookissa tai Instagramissa, sitä ei tarvitse huomioida musiikkiminuuteissa, koska em. alustat ovat Teoston lisensoimia. Jos livestriimaus on jollain muulla alustalla, se lasketaan mukaan eli musiikkiminuutteja on 20 + 60. Toimija tarvitsee M-kokoisen luvan, joka kattaa 3 tuntia striimausta.

Synkronointilisä

Synkronointilisä tarvitaan, jos musiikkia lisätään (itse tuotettuun videotallenteeseen tai musiikkia sisältävästä livestriimistä tehdään videotallenne myöhempää katselua varten. 20 % Synkronointilisä lisätään musiikkiminuutit kattavan lupakategorian hintaan.

Synkronointilisän voi hankkia vain osana Mediapienlupaa, ei omana erillisenä lupanaan.

Miten ja koska lupa maksetaan?

Toistaiseksi voimassa olevat luvat kuten Mediapienlupa laskutetaan puolivuosittain. Määräaikaiset luvat laskutetaan lupahakemuksen käsittelyn jälkeen.

Kuinka kauan lupa on voimassa?

Lupa tulee voimaan lupahakemuksessa ilmoitetusta päivämäärästä alkaen. Toistaiseksi voimassa oleva lupa on voimassa, kunnes se irtisanotaan. Luvan irtisanomisaika on yksi kuukausi.

Mediapienlupa 2025
Kuluttajille maksuttomat palvelut
Kategoria Hinta €/kk Musiikin käyttötapa Musiikin määrä
XS 29,21 Striimaus* Musiikkia yhtäaikaisesti tarjolla max 20 min.
Radiotoiminta** Musiikkia max 100 tuntia/kk
Paikallistelevisio Musiikkia max 10 tuntia/kk
Lataukset (download) Ladattavia tiedostoja max 400 kpl
S 58,38 Striimaus* Musiikkia yhtäaikaisesti tarjolla max 1 h
Radiotoiminta** Musiikkia max 200 tuntia/kk
Paikallistelevisio Musiikkia max 30 tuntia/kk
Lataukset Ladattavia tiedostoja max 800 kpl
M 116,79 Striimaus* Musiikkia yhtäaikaisesti tarjolla max 3 h
Radiotoiminta** Musiikkia max 300 tuntia/kk
Paikallistelevisio Musiikkia max 50 tuntia/kk
Download Downloadeja max 1600 kpl
L 233,56 Striimaus* Musiikkia yhtäaikaisesti tarjolla max 6 h
Radiotoiminta** Musiikkia max 500 tuntia/kk
Paikallistelevisio Musiikkia max 70 tuntia/kk
Lataukset Ladattavia tiedostoja max 3200 kpl
XL 467,11 Striimaus* Musiikkia yhtäaikaisesti tarjolla max 9 h
Radiotoiminta** Musiikkia max 744 tuntia/kk
Paikallistelevisio Musiikkia max 100 tuntia/kk
Lataukset Ladattavia tiedostoja max 6400 kpl
XXL 560,32 Striimaus* Yhtäaikaisesti tarjolla olevan musiikin määrää ei ole rajoitettu.
Radiotoiminta** Musiikin määrää ei ole rajoitettu.
Paikallistelevisio Musiikin määrää ei ole rajoitettu.
Lataukset Musiikin määrää ei ole rajoitettu.
Kuluttajille maksulliset palvelut
Kategoria Hinta €/kk Musiikin käyttötapa Musiikin määrä
XS 35,05 Striimaus* Musiikkia yhtäaikaisesti tarjolla max 20 min.
Radiotoiminta** Musiikkia max 100 tuntia/kk
Paikallistelevisio Musiikkia max 10 tuntia/kk
Lataukset (download) Ladattavia tiedostoja max 400 kpl
S 70,07 Striimaus* Musiikkia yhtäaikaisesti tarjolla max 1 h
Radiotoiminta** Musiikkia max 200 tuntia/kk
Paikallistelevisio Musiikkia max 30 tuntia/kk
Lataukset (download) Ladattavia tiedostoja max 800 kpl
M 140,13 Striimaus* Musiikkia yhtäaikaisesti tarjolla max 3 h
Radiotoiminta** Musiikkia max 300 tuntia/kk
Paikallistelevisio Musiikkia max 50 tuntia/kk
Lataukset (download) Downloadeja max 1600 kpl
L 280,27 Striimaus* Musiikkia yhtäaikaisesti tarjolla max 6 h
Radiotoiminta** Musiikkia max 500 tuntia/kk
Paikallistelevisio Musiikkia max 70 tuntia/kk
Lataukset (download) Ladattavia tiedostoja max 3200 kpl
XL 560,54 Striimaus* Musiikkia yhtäaikaisesti tarjolla max 9 h
Radiotoiminta** Musiikkia max 744 tuntia/kk
Paikallistelevisio Musiikkia max 100 tuntia/kk
Lataukset (download) Ladattavia tiedostoja max 6400 kpl
XXL 672,66 Striimaus* Yhtäaikaisesti tarjolla olevan musiikin määrää ei ole rajoitettu.
Radiotoiminta** Musiikin määrää ei ole rajoitettu.
Paikallistelevisio Musiikin määrää ei ole rajoitettu.
Lataukset (download) Musiikin määrää ei ole rajoitettu.
*Livestriimien ja yhtäaikaisesti tarjolla olevien tallenteiden sisältämän musiikin määrä lasketaan yhteen. Jos täysin sama sisältö on tallenteena jaossa useilla eri alustoilla, sen musiikkiminuutit lasketaan vain kerran. Jos livestriimaukset ovat Teoston lisensoimalla alustalla (YouTube, Facebook, Instagram) eikä niistä jätetä tallennetta, niitä ei tarvitse laskea musiikkiminuutteihin. Jos musiikin määrä nousee tai laskee niin paljon, että lupakategoriaa on tarpeellista muuttaa väliaikaisesti tietylle aikavälille tai pysyvästi, ota yhteyttä medialicensing@teosto.fi.
**FM- ja/tai webcasting-lähetykset
Synkronointilisä
Synkronointilisä tarvitaan, jos musiikkia lisätään (itse tuotettuun) videoon tai musiikkia sisältävästä livestriimistä tehdään videotallenne myöhempää katselua varten. Koskee sekä kuluttajille maksuttomia että maksullisia sisältöjä.
Synkronointilisä +20 % kategorian hintaan Lisätään luvan kuukausihintaan.
Esimerkiksi kuluttajille maksuttoman sisällön M-kategoria 116,79 €/kk + 20 % synkronointilisä 23,36 €/kk = 140,14 €/kk.
Kaikkiin hintoihin lisätään arvonlisävero 10 %.
Synkronointi = musiikin liittäminen ja tallentaminen liikkuvaan kuvaan.
Lataukset (download) = tiedostot, jotka tallennetaan palvelusta omalle alustalle, kuten omalle tietokoneelle tai muistitikulle.
Mediapienlupa 2024
Kuluttajille maksuttomat palvelut
Kategoria Hinta €/kk Musiikin käyttötapa Musiikin määrä
XS 28,55 Striimaus* Musiikkia yhtäaikaisesti tarjolla max 20 min.
Radiotoiminta** Musiikkia max 100 tuntia/kk
Paikallistelevisio Musiikkia max 10 tuntia/kk
Lataukset (download) Ladattavia tiedostoja max 400 kpl
S 57,07 Striimaus* Musiikkia yhtäaikaisesti tarjolla max 1 h
Radiotoiminta** Musiikkia max 200 tuntia/kk
Paikallistelevisio Musiikkia max 30 tuntia/kk
Lataukset Ladattavia tiedostoja max 800 kpl
M 114,16 Striimaus* Musiikkia yhtäaikaisesti tarjolla max 3 h
Radiotoiminta** Musiikkia max 300 tuntia/kk
Paikallistelevisio Musiikkia max 50 tuntia/kk
Download Downloadeja max 1600 kpl
L 228,31 Striimaus* Musiikkia yhtäaikaisesti tarjolla max 6 h
Radiotoiminta** Musiikkia max 500 tuntia/kk
Paikallistelevisio Musiikkia max 70 tuntia/kk
Lataukset Ladattavia tiedostoja max 3200 kpl
XL 456,61 Striimaus* Musiikkia yhtäaikaisesti tarjolla max 9 h
Radiotoiminta** Musiikkia max 744 tuntia/kk
Paikallistelevisio Musiikkia max 100 tuntia/kk
Lataukset Ladattavia tiedostoja max 6400 kpl
XXL 547,72 Striimaus* Yhtäaikaisesti tarjolla olevan musiikin määrää ei ole rajoitettu.
Radiotoiminta** Musiikin määrää ei ole rajoitettu.
Paikallistelevisio Musiikin määrää ei ole rajoitettu.
Lataukset Musiikin määrää ei ole rajoitettu.
Kuluttajille maksulliset palvelut
Kategoria Hinta €/kk Musiikin käyttötapa Musiikin määrä
XS 34,26 Striimaus* Musiikkia yhtäaikaisesti tarjolla max 20 min.
Radiotoiminta** Musiikkia max 100 tuntia/kk
Paikallistelevisio Musiikkia max 10 tuntia/kk
Lataukset (download) Ladattavia tiedostoja max 400 kpl
S 68,49 Striimaus* Musiikkia yhtäaikaisesti tarjolla max 1 h
Radiotoiminta** Musiikkia max 200 tuntia/kk
Paikallistelevisio Musiikkia max 30 tuntia/kk
Lataukset (download) Ladattavia tiedostoja max 800 kpl
M 136,98 Striimaus* Musiikkia yhtäaikaisesti tarjolla max 3 h
Radiotoiminta** Musiikkia max 300 tuntia/kk
Paikallistelevisio Musiikkia max 50 tuntia/kk
Lataukset (download) Downloadeja max 1600 kpl
L 273,97 Striimaus* Musiikkia yhtäaikaisesti tarjolla max 6 h
Radiotoiminta** Musiikkia max 500 tuntia/kk
Paikallistelevisio Musiikkia max 70 tuntia/kk
Lataukset (download) Ladattavia tiedostoja max 3200 kpl
XL 547,94 Striimaus* Musiikkia yhtäaikaisesti tarjolla max 9 h
Radiotoiminta** Musiikkia max 744 tuntia/kk
Paikallistelevisio Musiikkia max 100 tuntia/kk
Lataukset (download) Ladattavia tiedostoja max 6400 kpl
XXL 657,54 Striimaus* Yhtäaikaisesti tarjolla olevan musiikin määrää ei ole rajoitettu.
Radiotoiminta** Musiikin määrää ei ole rajoitettu.
Paikallistelevisio Musiikin määrää ei ole rajoitettu.
Lataukset (download) Musiikin määrää ei ole rajoitettu.
*Livestriimien ja yhtäaikaisesti tarjolla olevien tallenteiden sisältämän musiikin määrä lasketaan yhteen. Jos täysin sama sisältö on tallenteena jaossa useilla eri alustoilla, sen musiikkiminuutit lasketaan vain kerran. Jos livestriimaukset ovat Teoston lisensoimalla alustalla (YouTube, Facebook, Instagram) eikä niistä jätetä tallennetta, niitä ei tarvitse laskea musiikkiminuutteihin. Jos musiikin määrä nousee tai laskee niin paljon, että lupakategoriaa on tarpeellista muuttaa väliaikaisesti tietylle aikavälille tai pysyvästi, ota yhteyttä medialicensing@teosto.fi.
**FM- ja/tai webcasting-lähetykset
Synkronointilisä
Synkronointilisä tarvitaan, jos musiikkia lisätään (itse tuotettuun) videoon tai musiikkia sisältävästä livestriimistä tehdään videotallenne myöhempää katselua varten. Koskee sekä kuluttajille maksuttomia että maksullisia sisältöjä.
Synkronointilisä +20 % kategorian hintaan Lisätään luvan kuukausihintaan.
Esimerkiksi kuluttajille maksuttoman sisällön M-kategoria 114,16 €/kk + 20 % synkronointilisä 20,79 €/kk = 136,99 €/kk.
Kaikkiin hintoihin lisätään arvonlisävero 10 %.
Synkronointi = musiikin liittäminen ja tallentaminen liikkuvaan kuvaan.
Lataukset (download) = tiedostot, jotka tallennetaan palvelusta omalle alustalle, kuten omalle tietokoneelle tai muistitikulle.

Mediapienlupa, käyttötapakohtaiset erityisehdot

Mediapienluvan mukainen oikeus käyttää musiikkia määräytyy näiden Teoston ja Nordisk Copyright Bureaun (jäljempänä Teosto ja Nordisk Copyright Bureau yhdessä ”Teosto/NCB”) käyttötapakohtaisten erityisehtojen ja Teoston yleisten sopimusehtojen (jäljempänä molemmat yhdessä ”Mediapienlupa”) mukaisesti. Jos näiden käyttötapakohtaisten erityisehtojen ja Teoston yleisten sopimusehtojen välillä on ristiriitaisuuksia, sovelletaan ensisijaisesti näitä käyttötapakohtaisia erityisehtoja ja toissijaisesti Teoston yleisiä sopimusehtoja.

Määritelmiä; näissä käyttötapakohtaisissa erityisehdoissa

Asiakkaan oma verkkosivu tarkoittaa Asiakkaan ylläpitämää ja hallinnoimaa sekä Teostolle ilmoittamaa Tietoverkossa yksilöidyssä osoitteessa olevaa verkkosivua/verkkosivustoa, joka on tarkoitettu Suomen alueella oleville loppukäyttäjille yksityiseen käyttöön.

Festivaali on yksi tai useampipäiväinen tapahtuma, jossa esiintyy useita orkestereita, bändejä, solisteja tai DJ:tä ja jossa musiikki on tapahtuman pääasiallista sisältöä.

Keikka on tapahtuma, jossa esiintyy esimerkiksi bändi, solisti tai orkesteri. Yleisöllä ei ole merkittyjä paikkoja ja esiintymisen aikana on usein myös anniskelua tai muuta tarjoilua.

Konsertti on tapahtuma, jonka pääasiallinen sisältö on orkesterin, yhtyeen tai solistin esittämä musiikki. Yleisöllä on useimmiten merkityt istumapaikat tai seisomapaikka-alueet, eikä esiintymisen aikana yleensä ole anniskelua tai muuta tarjoilua.

Radio-ohjelma tarkoittaa Asiakkaan valvonnassa ja vastuulla Asiakkaan radiolähetystoiminnassa lähettämää tai tarjolle saattamaa audio-ohjelmasisältöä, josta Asiakkaalla on toimituksellinen vastuu.

Sopimuslisenssivaikutus tarkoittaa Asiakkaan lupaa lähettää ja tallentaa tekijänoikeuslain 26 §:n 1 momentin nojalla lain 25 f §:n 1 ja 3 momentissa tarkoitetulla tavalla ja tämän Mediapienluvan mukaisesti, ottaen huomioon opetus- ja kulttuuriministeriön Teostolle kulloinkin antaman hyväksymispäätöksen ehdot, myös sellainen tekijänoikeudella suojattu sävelteos tai siihen liitetty teksti, jonka tekijää Teosto/NCB ei edusta, ellei tällainen tekijä ole kieltänyt lähettämistä tai tallentamista lain 25 f nojalla.

Tallenne tarkoittaa audio- tai audiovisuaalista tallennetta, joka sisältää Teoksia. Teosten sellaiset käyttöluvat, joita ei myönnetä tällä Mediapienluvalla, mutta jotka ovat tarpeen Tallenteen tekemiseksi ja käyttämiseksi Asiakkaan omalla verkkosivulla on tullut etukäteen hankkia Teosto/NCB:lta tai kolmansilta osapuolilta.

Televisio-ohjelma tarkoittaa Asiakkaan valvonnassa ja vastuulla Asiakkaan paikallistelevisiolähetystoiminnassa lähettämää tai tarjolle saattamaa audiovisuaalista ohjelmasisältöä, josta Asiakkaalla on toimituksellinen vastuu.

Tietoverkko tarkoittaa tietoliikenneverkkoja riippumatta kulloinkin käytettävissä olevasta lähetys- tai vastaanottoteknologiasta.

Mediapienluvalla myönnetyt oikeudet

Mediapienlupa kattaa ei-yksinomaisen oikeuden käyttää musiikkia Mediapienluvan mukaisesti seuraavilla käyttötavoilla:

Radiotoiminta

FM-lähetykset

  • oikeus välittää yleisölle Teoksia sisällytettyinä Radio-ohjelmiin maanpäällisesti vapaasti etenevillä ULA-radioaalloilla lähetettävässä Asiakkaan alkuperäisessä radiolähetyksessä (FM-lähetys), joka on tarkoitettu vastaanotettavaksi Suomen alueella
  • oikeus valmistaa tekijänoikeuslain 25 f 2 mom. mukaisen käytön ylittävältä osin (ns. lähetystoiminnan edellyttämä lyhytaikainen tallennus) Radio-ohjelmiin sisällytetyistä Teoksista kappaleita käytettäväksi niissä radiolähetyksissä, joiden lähettämiseen Asiakas on saanut Teosto/NCB:lta tämän Mediapienluvan

Simulcasting

  • oikeus välittää yleisölle Teoksia sisällytettyinä Radio-ohjelmiin suoratoistotekniikalla Asiakkaan omalta verkkosivulta FM-lähetyksen kanssa samanaikaisessa ja sisällöltään muuttamattomassa rinnakkaislähetyksessä (ns. simulcasting), joka on tarkoitettu vastaanotettavaksi Suomen alueella

Webcasting

  • oikeus tallentaa Asiakkaan hallinnoimalle palvelimelle / Asiakkaan tietokoneen kovalevylle Teoksia sisällytettyinä Asiakkaan omalta verkkosivulta saatavilla oleviin Radio-ohjelmiin seuraavan kohdan mukaista yleisölle välittämistä varten (ns. serverikopiointi)
  • oikeus välittää yleisölle Teoksia sisällytettyinä Radio-ohjelmiin suoratoistotekniikalla Asiakkaan omalta verkkosivulta

Tämän kohdan ”Radiotoiminta” mukaisia oikeuksia koskee Sopimuslisenssivaikutus.

Paikallistelevisiotoiminta

DVB-T

  • oikeus välittää yleisölle Teoksia sisällytettyinä Televisio-ohjelmiin Asiakkaan alkuperäisessä maanpäällisessä digitaalisessa televisioverkossa lähetettävässä televisiolähetyksessä, joka on tarkoitettu vastaanotettavaksi Suomen alueella enintään 350.000 kotitalouteen
  • oikeus valmistaa tekijänoikeuslain 25 f 2 mom. mukaisen käytön ylittävältä osin (ns. lähetystoiminnan edellyttämä lyhytaikainen tallennus) Televisio-ohjelmiin sisällytetyistä Teoksista kappaleita käytettäväksi niissä televisiolähetyksissä, joiden lähettämiseen Asiakas on saanut Teosto/NCB:lta tämän Mediapienluvan.
    Simulcasting
  • oikeus välittää yleisölle Teoksia sisällytettyinä Televisio-ohjelmiin suoratoistotekniikalla Asiakkaan omalta verkkosivulta DVB-T -lähetyksen kanssa samanaikaisessa ja sisällöltään muuttamattomassa rinnakkaislähetyksessä (ns. simulcasting), joka on tarkoitettu vastaanotettavaksi Suomen alueella
    DVB-C
  • oikeus välittää Teoksia sisällytettyinä Televisio-ohjelmiin Asiakkaan alkuperäisessä kaapeleitse lähetettävässä televisiolähetyksessä, joka on tarkoitettu vastaanotettavaksi Suomen alueella enintään 350.000 kotitalouteen
    Webcasting
  • oikeus tallentaa Asiakkaan hallinnoimalle palvelimelle / Asiakkaan tietokoneen kovalevylle Teoksia sisällytettyinä Asiakkaan omalta verkkosivulta saatavilla oleviin Televisio-ohjelmiin seuraavan kohdan mukaista yleisölle välittämistä varten (ns. serverikopiointi)
  • oikeus välittää yleisölle Teoksia sisällytettyinä Televisio-ohjelmiin suoratoistotekniikalla Asiakkaan omalta verkkosivulta

Tämän kohdan ”Paikallistelevisiotoiminta” mukaisia oikeuksia koskee Sopimuslisenssivaikutus.

Streaming-palvelu

  • oikeus tallentaa Asiakkaan hallinnoimalle palvelimelle / Asiakkaan tietokoneen kovalevylle Teoksia sisällytettyinä Asiakkaan omalta verkkosivulta saatavilla oleviin Tallenteisiin seuraavan kohdan mukaista yleisölle välittämistä varten (ns. serverikopiointi)
  • oikeus välittää yleisölle Teoksia sisällytettyinä Asiakkaan omalta verkkosivulta saatavilla oleviin Tallenteisiin suoratoistotekniikalla siten, että Tallenteet ovat loppukäyttäjän kuunneltavissa ja katseltavissa loppukäyttäjän itse valitsemastaan paikasta ja itse valitsemanaan aikana (ns. on demand), mutta kuitenkin siten, ettei loppukäyttäjällä ole mahdollisuutta tallentaa Tallenteita omalle tallennusalustalleen pysyvästi.

Download-palvelu

  • oikeus tallentaa Asiakkaan hallinnoimalle palvelimelle / Asiakkaan tietokoneen kovalevylle Teoksia sisällytettyinä Asiakkaan omalta verkkosivulta saatavilla oleviin Tallenteisiin seuraavan kohdan mukaista yleisölle välittämistä varten Asiakkaan omalta verkkosivulta (ns. serverikopiointi)
  • oikeus välittää Teoksia yleisölle sisällytettyinä Asiakkaan omalta verkkosivulta saatavilla oleviin Tallenteisiin siten, että loppukäyttäjä voi kopioida Tallenteen omalle tallennusalustalleen (ns. downloading)
    Synkronointilisä Mediapienluvan mukaisen toiminnan yhteyteen
  • oikeus tallentaa Teoksia liikkuvan kuvan yhteyteen Asiakkaan omatuotantoisiin Televisio-ohjelmiin ja Asiakkaan omatuotantoisiin Tallenteisiin käytettäväksi Paikallistelevisiotoiminnassa ja Asiakkaan Streaming- tai/ja Download-palvelussa Asiakkaan omalta verkkosivulta, pois lukien mainokset, trailerit, dokumentit, elokuvat, tunnusmusiikki, muuhun kuin paikallistelevisiolähetystoimintaan tarkoitetut tv-tuotannot ja käyttö yrityksen oman liiketoiminnan ulkopuolisessa yhteydessä.

Selvyyden vuoksi todetaan, että Synkronointilisää ei voi ostaa irrallisena tuotteena, ilman yhteyttä Mediapienluvan mukaiseen Asiakkaan Paikallistelevisiotoimintaan, Streaming -palveluun tai Download -palveluun. Mikäli Synkronointilisän nojalla tallennettua Asiakkaan omatuotantoista Televisio-ohjelmaa tai Tallennetta käytetään muissa kuin Asiakkaan Mediapienluvan mukaisissa toiminnoissa tai muun kuin Asiakkaan toimesta, ei Synkronointilisä kata tällaista käyttöä.

Mediapienluvan rajaukset

  • Asiakkaan Mediapienluvan mukaisten toimintojen (Radiotoiminta, Paikallistelevisiotoiminta, Streaming-palvelu ja Download-palvelu) yhteenlaskettu liikevaihto saa olla enintään 50.000 euroa kalenterivuodessa.
  • Mediapienlupa ei kata Konserttien, Keikkojen, Festivaalien eikä muiden sellaisten live-esiintymisten, joissa musiikki on tapahtuman pääasiallinen sisältö, käyttämistä Streaming – ja Download-palveluissa. Tähän käyttöön tarvitaan erillinen lupa live-suoratoistoon.

Hinnoittelu ja laskutus

Mediapienluvasta maksettava korvaus määräytyy Teoston kulloinkin voimassa olevan Mediapienlupaa koskevan hinnaston mukaisesti.

Muut ehdot

Mediapienluvalla myönnetyt oikeudet koskevat vain laillisesta lähteestä peräisin olevia Teoksia. Laillisen lähteen vaatimuksella tarkoitetaan, että Mediapienluvan kohteena olevien Teosten kappaleiden tulee olla laillisesti valmistettuja ja Teosten tulee olla laillisesti yleisön saataville saatettuja.

Mediapienluvassa tarkoitettujen tallentamisen ja yleisölle välittämisen edellyttämät toimenpiteet tulee tehdä Asiakkaan toimesta. Mediapienlupa ei kata Teosten Mediapienluvassa tarkoitettua tallentamista tai välittämistä sellaisessa yhteydessä, jota ei ole pidettävä Asiakkaan toimintana.

Teosto/NCB:lla on oikeus kieltää yhden tai useamman Teoksen käyttäminen Asiakkaan toiminnassa, mikäli Musiikin tekijä on esittänyt kieltopyynnön kyseisestä Teoksesta tai kielto on muutoin Teosto/NCB:n toiminnan kannalta välttämätöntä tai perusteltua. Asiakkaan on pantava kielto toimeen viimeistään viiden (5) työpäivän kuluessa saatuaan tästä kirjallisen tiedon Teosto/NCB:lta. Tämän jälkeen Teosto/NCB ei ole enää vastuussa kyseisten Teosten käytöstä tai niihin liittyvistä väitteistä. Teosto/NCB:n Mediapienluvalla myöntämien oikeuksien kattavuus voi vaihdella Mediapienluvan voimassaollessa. Teosto/NCB voi sulkea tämän Mediapienluvan ulkopuolelle sellaisia Teoksia tai Teoksiin sisältyviä sellaisia oikeuksia, joita Teosto/NCB ei enää hallinnoi.

Teosto/NCB:lla on oikeus muuttaa, poistaa tai lisätä Mediapienlupaan sovellettavia ehtoja, kieltäytyä solmimasta vastaavanlaista sopimusta sopimuskauden jälkeen tai lopettaa Mediapienluvan tarkoittaman tuotteen tarjoaminen kokonaisuudessaan, mikäli Teosto/NCB:lla on siihen lainsäädännön, markkinatilanteen tai toimintaympäristön muutokseen, oikeudenomistajien vaatimukseen, kilpailuoikeudellisiin syihin tai muihin vastaaviin seikkoihin perustuva syy.

Mediapienlupaan ei liity raportointivelvoitetta. Asiakas on kuitenkin velvollinen pyynnöstä toimittamaan Teosto/NCB:lle kirjallisesti tiedot käyttämistään Teoksista, FM-radiokanavien tai Paikallistelevisiokanavien jakelun laajuuden sekä tiedot Mediapienluvan mukaisten Asiakkaan omien verkkosivujen sisällöstä ja käytöstä.

Asiakas on velvollinen suojaamaan yleisölle välitettäväksi tarkoitetut Teokset Mediapienluvan vastaiselta käytöltä siltä osin kuin se yleisesti käytettävissä olevin keinoin ja kohtuullisin kustannuksin on mahdollista. Selvyyden vuoksi todetaan, ettei edellä Asiakkaalle asetettu vastuu rajoita miltään osin Teoston oikeutta kohdistaa vaatimuksia kolmansiin tämän Mediapienluvan vastaisesti tapahtuvasta Teosten kopioimisesta tai muusta käytöstä.