Tekijänoikeusjärjestöt vetoavat: kulttuuriala on maksanut koronasta tarpeeksi, tukijärjestelmiin ei tule tehdä leikkauksia
Moni koronarajoitusten vuoksi työttömäksi jäänyt taiteilija kysyy, miksi kulttuuriala on jätetty kantamaan koronarajoitusten taakkaa aivan liian yksin. Pelkästään musiikkialalla tulonmenetykset ovat satoja miljoonia euroja.
Silti juuri tässä tilanteessa valtiovarainministeriö esittää jättileikkauksia kulttuurin vakiintuneisiin tukijärjestelmiin, kuten yksityisen kopioinnin hyvitykseen. Tämä leikkaa sekä kulttuurin edistämiskeskusten että taiteilijoiden tuloja. Lakiin perustuvan rahoituksen leikkaaminen juuri nyt osoittaa täydellistä välinpitämättömyyttä taiteilijoiden hätää kohtaan.
Se herättää myös kysymyksen: eikö Suomessa tosiaankaan ymmärretä luovien alojen merkitystä? Ne työllistävät noin 135 000 ihmistä ja tuottavat enemmän BKT:tä kuin monet perinteiset teollisuudenalat. Tästä huolimatta juuri kulttuuriala on saanut kärsiä ylimitoitetuista yleisörajoituksista, riittämättömistä koronatuista sekä ennakoimattomuudesta sääntöjen ja rajoitusten muuttuessa jatkuvasti.
Kaikkia toimialoja on kohdeltava tasavertaisesti. Luovan alan tekijöille ja esiintyjille tulee antaa mahdollisuus tehdä työtä ja harjoittaa ammattiaan.
Tekijänoikeusjärjestöt vetoavat, että kulttuurialalle turvataan riittävät toiminnan edellytykset. Kahden metrin turvaväleistä ollaan jo luopumassa, se on hyvä alku. Rajoitukset tulee purkaa järkevästi ja pikaisesti, ja välttämättömien rajoitusten aiheuttamat menetykset tulee korvata. Kulttuuriala on jo maksanut koronasta enemmän kuin oman osansa.
Ilmo Laevuo, Gramex äänitemusiikin tekijänoikeusjärjestö ry
Valtteri Niiranen, Kopiosto ry
Tommi Nilsson, Visuaalisen alan taiteilijoiden tekijänoikeusyhdistys Kuvasto ry
Anne Salomaa, Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanasto ry
Risto Salminen, Säveltäjäin Tekijänoikeustoimisto Teosto ry