Siirry sisältöön
Verotus ja ansaintamallit vaikuttavat tekijänoikeustuloihin

Tekijänoikeustulojen verotus

Musiikin tekijänoikeustulojen verotukseen on olemassa muutamia erilaisia vaihtoehtoja, joista musiikin tekijä voi ottaa käyttöön omaan uraansa ja elämänvaiheeseensa kulloinkin sopivimman toimintamallin. Verotuksen vaihtoehtoihin kannattaa tutustua sekä oman nykyisen että tulevan tilanteen kannalta.

Jos olet saanut kustannusennakkoa (”kustantajaennakkoa”) lue lisätietoja täältä.

Verokortti

Kun musiikin tekemisestä saamasi tekijänoikeuskorvaukset ovat pienehköjä tai haluat helpon toimintamallin, kannattaa verotus hoitaa verokortilla. Voit käyttää verokorttia riippumatta siitä, teetkö musiikkia itsellesi tai muille.

Toiminimi

Voit ohjata Teoston maksamat henkilökohtaiset tekijänoikeuskorvaukset toiminimellesi. Toiminimen kautta voit laskuttaa myös keikoista ja muista töistä sekä tehdä verovähennyksiä  elinkeinotoimintasi kuluista.

Ansiotulo ja oma kustannusyhtiö

Voit tehdä omista teoksistasi kustannussopimuksen oman yhtiösi kanssa, jolloin henkilökohtainen osuutesi tilityksistäsi maksetaan sinulle ansiotulona, mutta kustantajan osuus tilityksistäsi maksetaan kustannusyhtiöllesi. Olet Teoston asiakas sekä musiikin tekijänä että kustantajana.

Oma kustannus- ja osakeyhtiö

Sinulla on oma kustannusyhtiö, jolle kustantajan osuus tilityksistäsi maksetaan, mutta sinulle kertyy kohtalaisen paljon myös henkilökohtaisia tekijänoikeuskorvauksia. Tässä mallissa voit siirtää henkilökohtaiset osuutesi osakeyhtiölle.

Oma osakeyhtiö

Niin sanottu yhtiömalli sopii ammattimaisille musiikintekijöille, joille musiikin tekeminen on merkittävä tulonlähde. Tässä mallissa sinulla tulee olla oma osakeyhtiö, jolle tekijänoikeuskorvauksesi maksetaan.

Tekijänoikeustulojen verotus ja musiikin tekijän ansaintamallit – katso tallenne asiakastilaisuudestamme

Tämän sisällön tarkastelu edellyttää evästeiden hyväksyntää.

Videolla käymme läpi verottajan hyväksymät ansaintamallit sekä arvonlisäverotusta koskevat käytännöt ja vastaamme niihin liittyviin kysymyksiin. Video on tallenne Teoston 24.4.2023 järjestämästä asiakastilaisuudesta. Tilaisuuden presentaation löydät täältä.
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!