Siirry sisältöön

Perikunnat

Tekijänoikeus on voimassa 70 vuotta teoksen tekijän kuolinvuoden päättymisestä. Tekijänoikeus ja tekijänoikeuden suojaaman teoksen käytön tuotot periytyvät kuten muukin omaisuus.

Kun musiikin tekijä liittyy Teoston asiakkaaksi, hän luovuttaa sopimuksella säveltaiteellisten ja/tai niihin liittyvien kirjallisten teosten esitys- ja tallentamisoikeudet meille hallinnoitavaksi. Kun asiakkaanamme oleva musiikin tekijä kuolee, Teoston asiakassopimus siirtyy hänen perillisilleen, joista tulee tekijän teosten oikeudenomistajia.

Jatkamme asiakassopimuksemme mukaisesti musiikin esitys- ja tallennuslupien myöntämistä ja korvausten keräämistä teosten käytöstä asiakkaanamme olleen henkilön kuoleman jälkeenkin. Keräämämme korvaukset tilitämme kyseisen henkilön perillisille, elleivät he erikseen irtisano asiakassopimusta. Kuolinpesä tai perilliset eivät voi liittää musiikin tekijää Teoston asiakkaaksi tekijän kuoleman jälkeen, vaan hänen on täytynyt elinaikanaan liittyä asiakkaaksi itse.

Lue lisää kuolinpesän hallinnoinnista viralliselta Suomi.fi-sivulta.

Jos perit tekijänoikeuksia, toimi näin

  • Hoida ensin perunkirjoitus. Tekijänoikeuden voi siirtää edesmenneeltä musiikin tekijältä hänen perillisilleen vasta perunkirjoituksen tekemisen jälkeen.
    • Perukirjaan ei tarvitse merkitä ennen musiikintekijän kuolemaa maksettuja tekijänoikeuskorvauksia.
    • Mahdollisten tulevien korvausten arvoa ei myöskään voi määritellä etukäteen, sillä tulot riippuvat siitä, kuinka paljon edesmenneen musiikin tekijän tekemää musiikkia käytetään eli kertyykö musiikkiteoksille tekijänoikeuskorvauksia. Perukirjaan riittää maininta ”Teoston asiakassopimukseen perustuvat mahdolliset tekijänoikeuskorvaukset, arvo ei määriteltävissä”.
  • Täytä sinun tilanteeseesi sopivat, alempaa tältä sivulta löytyvät lomakkeet ja toimita ne asiakaspalveluumme allekirjoitettuina yhdessä tarvittavien liitteiden kanssa.

Mitä lomakkeita Teostolle missäkin tilanteessa toimitetaan?

1. Jos kuolinpesä jaetaan, toimita meille

  • Sopimus osittaisesta perinnönjaosta -lomake allekirjoitettuna. Sopimuksella jaetaan edesmenneen musiikin tekijän musiikkiteoksia koskevat oikeudet, joita Teosto hallinnoi. Kyseinen sopimus ei siis koske edesmenneen tekijän muuta omaisuutta.
  • Perukirja liitteineen (liitteinä mahdollinen testamentti ja avioehtosopimus)
    • HUOM! Vainajan sukuselvitystä eli virkatodistusketjua ei tarvitse lähettää
  • Osituskirja, jos leski on saanut osuuden tekijänoikeudesta avio-oikeuden nojalla
  • Allekirjoitettu valtakirja tekijänoikeuksien edustamiseen
    • Jos perillisiä on kaksi tai useampia, heidän tulee valtuuttaa valtakirjalla yksi henkilö Teoston yhteyshenkilöksi hoitamaan tekijänoikeuksiin liittyviä asioita kaikkien perillisten puolesta. Valtuutettu voi olla joku perillisistä tai ulkopuolinen henkilö.
    • Jos perillisiä on vain yksi, valtakirjaa ei tarvita, ellei perillinen halua valtuuttaa itsensä sijasta jotakuta muuta henkilöä hoitamaan tekijänoikeuksiin liittyviä asioitaan. Niin halutessaan edustajaksi voi valtuuttaa kenet tahansa oikeustoimikelpoisen henkilön.
    • Valtuutus toimia Teoston yhteyshenkilönä ei anna valtuutetulle henkilölle erityisasemaa tekijänoikeuskorvausten jakamisen tai maksamisen suhteen.

Perillisten edustajaksi nimetyn ja valtuutetun henkilön tulee hakea itselleen käyttäjätunnukset Teoston verkkopalveluun. Verkkopalvelussa edustaja voi:

  • tarkastella perillisille mahdollisesti kertyviä ja maksettavia tekijänoikeuskorvauksia
  • tehdä vaadittavia teosilmoituksia, jos:
    • perilliset päättävät myöntää teoksiin uusia sovitus- tai käännöslupia tai
    • teoksia löytyy postuumisti ja perilliset haluavat rekisteröidä ne. 

Kuolinpesän jakamisen jälkeen kaikki perilliset voivat hakea itselleen käyttäjätunnukset Teoston verkkopalveluun, jossa he voivat tarkastella kertyneitä ja maksettuja tilityksiä ja muuttaa omia pankkitilitietojaan. Muilla kuin edustajalla ei kuitenkaan ole valtuuksia tehdä teosilmoituksia. 

Lomake verkkopalvelutunnusten hakemiseen

2. Jos kuolinpesää ei jaeta, toimita meille

  • Sopimus kuolinpesän yhteishallinnosta -lomake allekirjoitettuna. Sopimus koskee ainoastaan edesmenneen musiikin tekijän musiikkiteosten oikeuksia, joita Teosto hallinnoi. Kyseinen sopimus ei siis koske edesmenneen tekijän muuta omaisuutta.
  • Perukirja liitteineen (liitteinä mahdollinen testamentti ja avioehtosopimus)
    • HUOM! Vainajan sukuselvitystä eli virkatodistusketjua ei tarvitse lähettää.
  • Osituskirja, jos leski on saanut osuuden tekijänoikeudesta avio-oikeuden nojalla
  • Valtakirja tekijänoikeuksien edustamiseen allekirjoitettuna
    • Jos perillisiä on oikeudenomistajina kaksi tai useampia, heidän tulee valtuuttaa valtakirjalla yksi henkilö Teoston yhteyshenkilöksi hoitamaan tekijänoikeuksiin liittyviä asioita kaikkien perillisten puolesta. Valtuutettu voi olla joku perillisistä tai ulkopuolinen henkilö.
    • Jos perillisiä on vain yksi, valtakirjaa ei tarvita, ellei perillinen halua valtuuttaa itsensä sijasta jotakuta muuta henkilöä hoitamaan tekijänoikeuksiin liittyviä asioitaan. Niin halutessaan edustajaksi voi valtuuttaa kenet tahansa oikeustoimikelpoisen henkilön.
    • Valtuutus toimia Teoston yhteyshenkilönä ei anna valtuutetulle henkilölle erityisasemaa tekijänoikeuskorvausten jakamisen tai maksamisen suhteen.

Perillisten edustajaksi nimetyn henkilön tulee lisäksi hakea itselleen käyttäjätunnukset Teoston verkkopalveluun. Verkkopalvelussa edustaja voi:

  • tarkastella perillisille mahdollisesti kertyviä ja maksettavia tekijänoikeuskorvauksia
  • tehdä vaadittavia teosilmoituksia, jos:
    • perilliset päättävät myöntää teoksiin uusia sovitus- tai käännöslupia tai
    • teoksia löytyy postuumisti ja perilliset haluavat rekisteröidä ne. 

Muut perilliset voivat hakea ja saada verkkopalvelutunnukset ainoastaan, jos kuolinpesä on jaettu.

Lomake verkkopalvelutunnusten hakemiseen

Asiakirjojen toimitus

Toimita asiakirjat (allekirjoitusta vaativat dokumentit allekirjoitettuna) pdf-muodossa tai hyvälaatuisina valokuvina käyttämällä tietoturvallista Turvapostia osoitteessa turvaposti.fi/viesti/omateosto@teosto.fi. Anna viestillesi otsikko Perikunta ja liitä asiakirjat mukaan viestiin. HUOM! Lähetettyäsi Turvaposti-lomakkeen saat sähköpostiisi viestin turvaposti@turvaposti.fi -osoitteesta otsikolla “Vahvista turvapostin toimitus”. Vahvista lomakkeen lähetys klikkaamalla viestissä olevaa linkkiä.

Jos et voi käyttää Turvapostia, voit lähettää asiakirjat postitse osoitteeseen Teosto/Asiakaspalvelu, Musiikin Satama, Keilasatama 2 A, 02150 Espoo.

Huomioithan, että kuolinpesien asiakirjojen käsittely vie aikaa. Pyrimme käsittelemään kuolinpesien asiakirjat edesmenneen tekijän kuolinvuoden loppuun mennessä.

Tekijänoikeustulojen maksaminen perillisille

Edesmenneen musiikin tekijän mahdolliset tekijänoikeuskorvaukset voidaan maksaa kuolinvuoden loppuun saakka hänen omalle tililleen, jos tili pidetään voimassa.

Musiikin tekijän kuolinvuoden päättymisen jälkeen korvaukset hänen musiikkinsa käytöstä maksetaan joko

  • osittaisen perinnönjaon mukaisesti henkilökohtaisesti kullekin oikeudenomistajana olevalle perilliselle tai
  • jakamattomalle kuolinpesälle.

Jakamattoman kuolinpesän yhteystiedot ja tilinumeron ilmoitat, kun täytät Sopimus kuolinpesän yhteishallinnosta -lomakkeen.

Jaetun kuolinpesän osakkaiden nimet, yhteystiedot ja tilinumerot ilmoitat, kun täytät Sopimus osittaisesta perinnönjaosta -lomakkeen.

Jos olemme saaneet tiedon tekijäasiakkaan kuolemasta perillisiltä tai Digi- ja väestötietovirastosta, mutta emme ole saaneet perinnönjakoon tarvittavia asiakirjoja, tilityksiä ei voida maksaa, vaan ne säilytetään Teostossa. Mahdollisesti kertyneitä tilityksiä maksetaan perillisille myös takautuvasti sen jälkeen, kun kaikki tarvittavat asiakirjat on toimitettu meille.

Tekijänoikeustulojen verotus

Tekijän kuolinvuonna kuolinpesälle suoritettavista korvauksista toimitetaan ennakonpidätys tekijän ansiotuloverokortin mukaisesti, jos verotiedot on toimitettu meille. Jos ajantasaista verotietoa ei löydy, eikä meille ole vielä toimitettu kuolinpesän asiakirjoja, joudumme pidättämään ennakonpidätystä 60 %.

Jakamattoman kuolinpesän ennakonpidätys voidaan tehdä myös erikseen kuolinpesälle Verohallinnolta haetun henkilökohtaisen ansiotuloveroprosentin mukaisesti.

Kun kuolinpesä jaetaan tekijänoikeuksien osalta, perillisten jaon jälkeen saamat tekijänoikeuskorvaukset ovat pääomatuloa, josta tehdään ennakonpidätys kulloinkin sovellettavan pääomatulon veroprosentin mukaisesti.

Jos pesässä on vain yksi osakas, ennakonpidätys tehdään pääomatulon veroprosentin mukaisesti heti perunkirjoituksen toimittamisen jälkeen.

Aiemmin jakamattoman kuolinpesän jakaminen myöhemmin

Kun perikunta päättää jakaa kuolinpesän, jota on aiemmin hallinnoitu musiikin tekijänoikeuksien osalta yhteisesti ja josta on toimitettu Teostolle Sopimus kuolinpesän yhteishallinnosta -lomake liitteineen, pesä voidaan jakaa kahdella tavalla

  • Jos perilliset ovat aivan samat kuin kuolinpesän yhteishallinnon aikana, Teostolle ei tarvitse toimittaa enää muita asiakirjoja, kuin Sopimus osittaisesta perinnönjaosta -lomake allekirjoitettuna.
  • Jos perillisissä on tapahtunut muutoksia (esimerkiksi joku alkuperäinen perillinen ja pesän osakas on kuollut), muutoksista toimitetaan Teostolle kaikki asiakirjat, jotka mainitaan tämän sivun kohdassa 1. Jos kuolinpesä jaetaan eli
    • Sopimus osittaisesta perinnönjaosta -lomake allekirjoitettuna
    • Perukirja liitteineen (liitteinä mahdollinen testamentti ja avioehtosopimus, vainajan sukuselvitystä eli virkatodistusketjua ei tarvitse lähettää)
    • Osituskirja, jos leski on saanut osuuden tekijänoikeudesta avio-oikeuden nojalla
    • Allekirjoitettu valtakirja tekijänoikeuksien edustamiseen

Perillinen ei voi olla Teoston jäsen

Avio-oikeuden, perinnön tai testamentin kautta oikeudenomistajiksi ja Teoston asiakkaiksi tulleet henkilöt eivät voi hakea Teoston jäsenyyttä. Jäsenyyden erottaa asiakkuudesta se, että jäsenet käyttävät yhdistyksessä päätösvaltaa. Tilitysten kannalta asialla ei ole merkitystä.

Asiakaspalvelumme auttaa ja antaa lisätietoja. Asiakaspalvelun yhteystiedot löydät Ota yhteys -sivulta.

Teoston valmiit asiakirjapohjat

Huomioithan, että asiakirjoissa mainitut sopimukset ovat vaihtoehtoisia toisilleen, joten valitse niistä jompikumpi.

Sopimus kuolinpesän yhteishallinnosta
Avaa PDF
Sopimus osittaisesta perinnönjaosta
Avaa PDF
Valtakirja tekijänoikeuksien edustamiseen
Avaa PDF
Teoston verkkopalvelutunnusten tilaaminen perillisten edustajalle
Avaa sähköinen lomake
Tiesitkö, että tekijänoikeuksia voi myös lahjoittaa hyväntekeväisyyteen?

Myös perikunnat voivat lahjoittaa tekijänoikeuksista kerättyjä korvauksia valitsemalleen hyväntekeväisyysorganisaatiolle.

Lue lisää
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!