Kansainvälistymisen tuki
Keräämme korvaukset kaikkialta maailmasta ja edistämme suomalaisen musiikin menestystä maailmalla.
Säveltäjä-tuottaja Tido
Teoston asiakas vuodesta 2015
Asiakkaanamme saat korvauksia myös silloin, kun musiikkiasi esitetään ulkomailla. Meillä on laaja kansainvälinen verkosto ja palvelemme ja neuvomme sinua, kun rakennat kansainvälistä uraa.
Tilityksiä kaikkialta maailmasta
Hoidamme tekemäsi musiikin esittämiseen ja tallentamiseen liittyvien oikeuksien myymisen sekä korvausten keräämisen kattavasti lähes koko maailmassa.
- Esitysoikeuksia hallinnoivat ulkomaiset tekijänoikeusjärjestöt, joiden kanssa meillä on vastavuoroisuussopimuksia yli 100 maahan.
- Tallennusoikeudet hoituvat Nordic Copyright Bureau NCB:n vastavuoroisuus- ja yhteistyösopimusten kautta.
- Kansainvälisten online-palveluiden lisensointia hoitaa yhteisyrityksemme Polaris Hub ja niiden raportointiin ja tilitykseen liittyviä käytännön asioita Network of Music Partners NMP.
Sopimuksiin perustuen ulkomaiset kumppanimme keräävät omista maistaan korvaukset myös Teoston asiakkaiden musiikista ja tilittävät korvaukset meille. Me maksamme korvaukset sinulle Teoston tilityksissä.
Olemme apunasi ja tukenasi
Teoston kautta myös sinä musiikin tekijänä olet osa maailmanlaajuista musiikkiyhteisöä. Verkostojemme avulla huolehdimme siitä, että sinun oikeutesi on turvattu missä ikinä musiikkiasi soitetaan.
Kaikki asiakkaamme saavat kauttamme kansainvälisen tekijäidentiteetin eli IPI-numeron ja teoksille ISWC-koodit, joilla ne tunnistetaan kaikkialla maailmassa.
Helppokäyttöisessä verkkopalvelussamme voit hoitaa kaikki tärkeimmät musiikkiisi ja korvauksiisi liittyvät asiat 24/7. Verkkopalvelussa teet sujuvasti uusien teosten rekisteröintiin liittyvät teosilmoitukset ja live-esiintymisten esitysilmoitukset. Sen kautta voit myös seurata tilityksiäsi: mistä yksittäisen kappaleen keräämät korvaukset kertyvät ja teet tarvittaessa reklamaatiot puuttuvista tilityksistä. Arkipäivisin käytössäsi on myös henkilökohtainen asiakaspalvelu puhelimitse ja sähköisesti.
Neuvottelemme ja teemme sopimukset puolestasi media-alustojen ja kansainvälisten online-alustojen kuten YouTuben, Spotifyn, Instagramin ja TikTokin kanssa. Olemme perustaneet neuvotteluita varten yhteispohjoismaisen Polaris Music Hubin, jolla on taustallaan useamman maan neuvotteluvoima.
Tarjoamme palvelua ja tukea urasi varrella suomeksi, ruotsiksi sekä englanniksi. Yhdessä jäsenjärjestöjemme Suomen Musiikintekijöiden ja Suomen Säveltäjien kanssa jaamme tietoa erilaisista markkinoista ja korvausten keräämisen tarkemmasta logiikasta. Jäsenjärjestömme tarjoavat neuvontaa myös esimerkiksi sopimuksiin liittyvissä asioissa.
Tarjoamme kontakteja kansainvälisen verkostomme kautta. Rahoitamme osaltamme Music Finlandia, joka keskittyy suomalaisen musiikin vientiin ja tarjoaa musiikin ammattilaisille kansainvälistymiskoulutuksia, vientimatkoja ja showcase-esiintymisiä sekä kotimaisissa että kansainvälisissä musiikkitapahtumissa.
Voit hakea apurahoja ja tukea jäsenjärjestöiltämme Suomen Musiikintekijöiltä ja Suomen Säveltäjiltä. Erilaisia tukimuotoja kansainvälistymiseen tarjoavat myös Teoston rahoittamat Music Finland ja Musiikinedistämissäätiö MES. Musiikinedistämissäätiö MES:illä on myös Soitinpankki, josta voit lainata tai vuokrata erilaisia arvosoittimia.
Kokonaan uusi tukiorganisaatio, Teoston kulttuurisäätiö, aloittaa toimintansa vuoden 2024 lopussa. Säätiön toiminnan painopisteitä ovat muun muassa musiikin monimuotoisuuden sekä kansainvälisyyden tukeminen.
Suomalaisen musiikin keskeisimpiä markkinoita
Alla lyhyesti faktoja maista, joissa suomalaista musiikkia soitetaan eniten.
Yleistä
- Asukasluku: 84 miljoonaa
- Suuri musiikkimaa, jossa kuunnellaan paljon ja laajasti erilaista musiikkia
- Raskaalla ja klassisella musiikilla merkittävä asema
- Vahva tapahtuma- ja keikkakulttuuri, live-alue korostuu tilityksissä
Tekijänoikeusjärjestö GEMA
- Saksassa toimiva järjestö GEMA edustaa ja lisensoi sekä esitys- että mekanisointioikeuksia
- Kerää korvauksia musiikin julkisesta esittämisestä/yleisölle välittämisestä
- Livenä
- Radiossa, TV:ssä ja elokuvateattereissa
- Audio- ja AV-medioissa (digitaaliset ja fyysiset äänitteet)
- Kansallisissa online-palveluissa
- Lisensoi kansainväliset online-palvelut ICE Hubin kautta
- Kerää korvaukst myös musiikin tallentamisesta
- Korvausten kerääminen kattavaa ja samankaltaista kuin Teostossa
Teoston ja GEMA:n välinen suhde
- Teosto teki ensimmäisen vastavuoroisuussopimuksensa GEMAn edeltäjän kanssa (GDT) vuonna 1928
- Sopimus GEMAn kanssa on tullut voimaan vuonna 1945
- Tilittää Teostolle korvauksia 8 kertaa vuodessa, Teosto maksaa tilitykset asiakkaalle viimeistään 6kk kuluessa siitä, kun olemme vastaanottaneet korvaukset GEMAlta
Lue lisää artikkelistamme: Saksa on tärkeä markkina suomalaiselle musiikille
Yleistä
- Asukasluku: 10,5 miljoonaa
- Striimauspalveluiden pioneeri, Spotifyn kotimaa
- Merkittävä musiikin vientimaa, pop-musiikilla erityinen rooli
- Suomalaista musiikkia esitetään erityisesti radiossa ja tv:ssä, paljon suomenruotsalaista musiikkia
Tekijänoikeusjärjestö Stim
- Ruotsissa toimiva järjestö Stim edustaa ja lisensoi vain esitysoikeuksia
- Kerää korvauksia musiikin julkisestsa esittämisestä/yleisölle välittämisestä
- Livenä
- Taustamusiikkina
- Radiossa, TV:ssä ja elokuvateattereissa
- Kansallisissa online-palveluissa
- Lisensoi kansainväliset online-palvelut ICE Hubin kautta
- Lisensoi tallennusoikeudet (mekanisointi) NCB:n kautta
- Korvausten kerääminen kattavaa ja samankaltaista kuin Teostossa
Teoston ja Stimin välinen suhde
- Teosto ja Stimin välinen vastavuoroisuussopimus tuli voimaan 1964
- Hyvä keskusteluyhteys ja paljon yhteistyötä
- Tilittää Teostolle korvauksia 8 kertaa vuodessa, Teosto maksaa tilitykset asiakkaalle viimeistään 6kk kuluessa siitä, kun olemme vastaanottaneet korvaukset Stimiltä
Lue lisää artikkelistamme: Musiikintekijän kansainvälistyminen voi alkaa naapurista
Yleistä
- Asukasluku: 67 miljoonaa
- Suuri musiikkimaa, pitkä ja vahva musiikkikulttuuri
- Merkittävä musiikin vientimaa ympäri maailman
- Iso-Britanniassa esitetyssä suomalaisessa musiikissa korostuu englanninkielinen pop
Tekijänoikeusjärjestö PRS
- Yksi maailman suurimmista tekijänoikeusjärjestöistä
- PRS edustaa ja lisensoi vain esitysoikeuksia
- Kerää korvauksia musiikin julkisesta esittämisestä/yleisölle välittämisestä
- Livenä
- Radiossa, televisiossa ja elokuvateattereissa
- Taustamusiikkina
- Taustamusiikin lisensoiminen PPL PRS Ltd:n kautta (vrt. Gramexin ja Teoston yhteinen GT Musiikkiluvat Oy)
- Kansallisissa online-palveluissa, podcasteissa, latauksissa ja soittoääninä
- Lisensoi kansainväliset online-palvelut ICE Hubin kautta
- Lisensoi tallennusoikeudet (mekanisointi) MCPS:n kautta
- Korvausten kerääminen kattavaa ja samankaltaista kuin Teostossa
Teoston ja PRS:n välinen suhde
- Teosto teki ensimmäisen vastavuoroisuussopimuksensa PRS:n kanssa vuonna 1957
- Nykyinen sopimus PRS:n kanssa tullut voimaan vuonna 2022
- Hyvä keskusteluyhteys ja paljon vuorovaikutusta
- Tilittää Teostolle korvauksia 4 kertaa vuodessa, Teosto maksaa tilitykset asiakkaalle viimeistään 6kk kuluessa siitä, kun olemme vastaanottaneet korvaukset PSR:ltä
Lue lisää artikkelistamme: USA:n ja Britannian musiikkimarkkinoilla kilpailu on erittäin kovaa
Yleistä
- Asukasluku: 332 miljoonaa
- Yhdysvallat on maailman suurin musiikkimaa ja siellä kerätään eniten tekijänoikeuskorvauksia
- Yhdysvalloissa on vahva kotimarkkina, mutta samalla se on myös merkittävä vientimaa musiikkialalla
- Tekijänoikeuskentällä on paljon kilpailua ja voittoa tavoittelevia toimijoita
- Yhdysvaltalainen tekijänoikeuslaki on erilainen kuin Euroopassa esim. tekijänoikeuden suoja-ajan ja moraalisten oikeuksien osalta
Tekijänoikeusjärjestöt ASCAP ja BMI
- ASCAP ja BMI ovat Yhdysvaltojen suurimmat tekijänoikeusjärjestöt
- Ne ovat myös maailman suurimpien tekijänoikeusjärjestöjen joukossa
- Ne edustavat ja lisensoivat vain esitysoikeuksia
- Molemmat keräävät korvauksia samoista lähteistä kuin eurooppalaiset järjestöt, mutta poikkeuksena ovat elokuvateatterit, joita ei lisensoida Yhdysvalloissa ollenkaan
- ASCAP on voittoa tavoittelematon yhdistys ja BMI on nykyään voittoa tavoitteleva yritys
Teoston suhteet yhdysvaltalaisiin tekijänoikeusjärjestöihin
- Teosto on tehnyt ASCAPin kanssa vastavuoroisuussopimuksen jo vuonna 1952 ja BMI:n kanssa vuonna 1953
- Lisäksi Teostolla on SESACin kanssa vastavuoroisuussopimus
- Teoston oikeudenomistajien mekanisointikorvaukset kerätään Yhdysvalloista NCB:n kautta – NCB:llä on paikallisten toimijoiden kanssa sopimukset
Lue lisää artikkelistamme: USA:n ja Britannian musiikkimarkkinoilla kilpailu on erittäin kovaa
Yleistä
- Asukasluku: 67 miljoonaa
- Vahva valtiollinen tuki kulttuurialalle sekä budjetillisesti että sääntelyn avulla
- Ranskankielisellä musiikilla merkittävä asema
- Suomalaiset elokuvat ja tv-sarjat menestyvät hyvin
Tekijänoikeusjärjestö SACEM
- Yksi maailman suurimmista tekijänoikeusjärjestöistä
- SACEM edustaa ja lisensoi vain esitysoikeuksia
- Kerää korvauksia musiikin julkisesta esittämisestä/yleisölle välittämisestä
- Livenä
- Radiossa, televisiossa ja elokuvateattereissa
- Taustamusiikkina
- Kansallisissa online-palveluissa, podcasteissa, latauksissa ja soittoääninä
- Kansainvälisissä online-palveluissa
- Lisensoi tallentamisen (mekanisointi) SRDM:n kautta
- Korvausten kerääminen kattavaa ja samankaltaista kuin Teostossa
Teoston ja SACEM:in välinen suhde
- Teosto teki ensimmäisen vastavuoroisuussopimuksensa SACEM:in kanssa vuonna 1932. Se on Teoston vanhin voimassa oleva vastavuoroisuussopimus
- Tilittää Teostolle korvauksia 4 kertaa vuodessa, Teosto maksaa tilitykset asiakkaalle viimeistään 6kk kuluessa siitä, kun olemme vastaanottaneet korvaukset SACEM:ltä
Lue lisää artikkelistamme: Kansainvälinen verkosto auttaa saamaan teoksia esiin Ranskassa
Saadaksesi korvauksia ulkomailta
Huolehdimme puolestasi monesta asiasta, mutta joistain asioista sinun tulee huolehtia itse korvauksia saadaksesi.
- Tee teosilmoitukset aina mahdollisimman pian teoksen valmistuttua, viimeistään ennen teoksen julkaisemista.
- Erityisen tärkeää teosilmoituksen tekeminen on silloin, kun musiikkiasi julkaistaan striimauspalveluissa. Esimerkiksi Spotify yrittää tunnistaa palveluun julkaistuja ja siellä striimattuja kappaleita jo 14 vuorokautta niiden julkaisemisen jälkeen.
- Tee esitysilmoitukset ulkomailla olleista esiintymisistäsi. Joissain maissa paikallinen promoottori tai tapahtumajärjestäjä voi pyytää sinua tekemään esitysilmoituksen paikalliseen järjestöön, mutta tee sen lisäksi ilmoitus myös Teostolle. Näin voimme varmistaa, että saat sinulle kuuluvat korvaukset.
- Tee valvontapyyntö, jos musiikkiasi on käytetty tv-sarjassa tai elokuvassa, jota esitetään ulkomaisella TV-kanavalla, VOD-palvelussa tai elokuvateatterissa
- Lähetämme live-esiintymisistä ja esityksistä ulkomailla tehdyt esitysilmoitukset sekä meille tehdyt valvontapyynnöt ulkomaisille tekijänoikeusjärjestöille. Näin pyrimme varmistamaan sen, että ulkomaiset järjestöt varmasti keräävät asiakkaidemme tekijänoikeuskorvaukset omalta alueeltaan ja välittävät ne meille Suomeen.
Lue lisää:
Esitysilmoitukset ulkomailla tehdyistä keikoista ja konserteista
Ohje valvontapyynnön tekemiseen
Näin saat korvaukset musiikkisi esityksistä ulkomaisella radiokanavalla
Asiakkuus ulkomaisessa tekijänoikeusjärjestössä
Jos musiikkisi päämarkkina on muualla kuin Suomessa, voit haluta liittyä myös jonkin toisen maan tekijänoikeusjärjestön asiakkaaksi. Tämä on Teoston asiakassopimuksen puitteissa mahdollista. Voit irrottaa jotkut maat tai maantieteelliset alueet Teostosta ja luovuttaa korvausten keruun niiden osalta toisen maan järjestölle, jolloin saat korvaukset kyseiseltä alueelta nopeammin. Voit siis halutessasi olla samaan aikaan sekä Teoston että jonkun ulkomaisen tekijänoikeusjärjestön asiakas.
Eri järjestöissä on kuitenkin omat, Teoston vastaavista mahdollisesti poikkeavat lisensointikäytännöt, tilitysaikataulut ja kuluprosentit. Myös asiakkuuden tai jäsenyyden irtisanomiseen ja päättymiseen voi olla eri organisaatioissa erilaisia rajoittavia sääntöjä ja aikatauluja, jotka sinun kannattaa selvittää etukäteen.
Pohdi siis aina ensin, onko oikeuksien irrottaminen Teostosta sinulle kannattavaa, sillä Teosto hoitaa korvausten keräämisen kattavasti lähes koko maailmasta. Erityisen tehokkaasti, nopeasti ja edullisesti keräämme sinulle kuuluvat korvaukset Euroopan alueelta
- Teosto ei veloita lainkaan käsittelykuluja ulkomailta tulevista korvauksista 1.1.2025 alkaen.
- Pohjoismaista ja Euroopasta kerätyt korvaukset saamme kerättyä nopeammin ja edullisemmin kuin Euroopan ulkopuolinen järjestö.