Erinin ”Ei taida tietää tyttö” valittiin vuoden biisiksi
Musiikkikustantajat ry:n Vuoden biisi valittiin ensimmäistä kertaa. Helsingissä 25.9. järjestetyssä tilaisuudessa palkittiin lisäksi vuoden vientiteko, vuoden taidemusiikin säveltäjä sekä vuoden kevyen musiikin tekijä.
Erin Anttilan säveltämä, sanoittama ja levyttämä Ei taida tietää tyttö on palkittu Vuoden biisinä. Vuoden biisin ovat kustantaneet Kaiku Publishing sekä Warner/Chappell Music Finland.
Vuoden biisin valitsi esiraadin asettamasta kymmenestä finaaliehdokkaasta Moskito Televisionin toimitusjohtaja Roope Lehtinen. Lehtinen totesi perusteluissaan pitkän musiikkiuran tehneen Erinin kokeneen melkoisen renessanssin biisintekijänä viime vuosien aikana. Perustellussaan Lehtinen kiinnitti huomiota Erinin biisin monipuolisuuteen.
”Tämä Erinin biisi on sekä sanoitukseltaan että sävellykseltään yhtä aikaa happaman hauska ja surumielisen koskettava. Biisi rullaa alusta loppuun tosi kauniisti ja rennosti. Niin vaivattomasti, että on oikeastaan yllättävää huomata, ettei se olekaan kevyt, kertakäyttöinen ja pikkukiva, vaan kaikkea muuta. Sekä sävellyksessä että sanoituksessa riittää kuunneltavaa ja pohdittavaa, eikä tuhti radiosoittokaan kuluta sen luonnonkaunista viehätysvoimaa”, hän perusteli.
Vuoden taidemusiikin säveltäjänä palkittiin samassa yhteydessä Kalevi Aho (kustantajat Fennica Gehrman ja Modus Musiikki) ja Vuoden kevyen musiikin tekijänä Joonas Angeria (HMC Publishing / Warner Music Finland). Vuoden vientiteosta sai palkinnon Pessi Levanto (Universal Music Publishing).
Taidemusiikin ja kevyen musiikin palkinnot valittiin kustantajien tekemien ehdotusten joukosta, ja valinnan suoritti ulkopuolisista asiantuntijoista koottu raati. Vientipalkinnon saajasta päätti Suomen Musiikkikustantajat ry:n hallitus Music Finlandin ehdotusten pohjalta.
Jaetut palkinnot olivat 2000 euron suuruisia.