Siirry sisältöön

Uutishuone

Tutustu tiedotteisiin, kannanottoihin ja uratarinoihimme.

Joulukuu
Kysymyksiä ja vastauksia Teoston asiakassopimuksen uudistuksesta
17.12.2018
Kysymys: Mitä uudistus tarkoittaa?   Vastaus: Uudistus koskee oikeudenhaltija-asiakkaiden mahdollisuutta jatkossa siirtää yksittäistä tai…
Teosto uudistaa musiikin tekijöiden ja kustantajien asiakassopimusta entistä joustavammaksi keväällä 2019
17.12.2018
Teoston musiikintekijöiden ja kustantajien asiakassopimukset uudistuvat keväällä 2019. Uusi sopimus tuo asiakkaille enemmän joustavuutta omien…
Olli Virtaperkolle ja Saara-Sofia Sirénille Teoston Vuoden kulttuurikummipari -tunnustus
13.12.2018
Säveltäjä Olli Virtaperko ja kansanedustaja Saara-Sofia Sirén nimettiin tänään Teoston Vuoden kulttuurikummipariksi. Virtaperko ja Sirén valittiin…
Säveltäjille, sanoittajille ja kustantajille 10 miljoonaa euroa Teoston joulukuun tilityksessä
13.12.2018
Teoston on maksanut joulukuun tilityksen asiakkailleen 13.12. Tilityksessä maksettiin yhteensä 10 miljoonaa euroa korvauksia musiikin käytöstä. Summasta…
Marraskuu
YouTube-asiakasinfon videot on nyt julkaistu
29.11.2018
Järjestimme 19.11. yhdessä Pohjoismaiden suurimman suurimman YouTube-sertifioidun videoverkoston United Screensin kanssa yhteisen infotilaisuuden…
Antti Ketoselle ja Dallapé-orkesterin Juha Hostikalle Kullervo Linnan Säätiön palkinnot
22.11.2018
Kullervo Linnan säätiön tiedote Kullervo Linnan Säätiön palkinnot jaettiin tänään iskelmä- ja poplaulaja Antti Ketoselle sekä…
Teoston ja Ihan Oma Juttu Oy:n koulutushanke valittu EU:n Digital Skills Awards -parhaimmistoon
21.11.2018
Euroopan komissio käynnisti joulukuussa 2016 digitaalitaitoja ja työpaikkoja edistävän yhteenliittymän (Digital Skills and Jobs Coalition), jonka…
Heli Koskinen – viestinnän ja klassisen musiikin taustalla Teostolle
20.11.2018
Kuka olet ja mitä tulit Teostolle tekemään? Olen Heli Koskinen ja aloitin marraskuun alussa viestinnän suunnittelijan opintovapaan sijaisena. Vastaan…
Päivi Koskimaa – kirjankustannusalan taloustehtävistä Teoston tilityspalvelupäälliköksi
16.11.2018
Kuka olet ja mitä tulit Teostolle tekemään? Olen Päivi Koskimaa ja aloitin tilityspalvelupäällikön tehtävässä Teostossa marraskuun alussa. Missä ja…
Polaris Nordic -tutkimuksen tulos: pohjoismaisista kuluttajista jo 90 % käyttää musiikin suoratoistopalveluita
07.11.2018
Melkein kaikki pohjoismaiset kuluttajat striimaavat musiikkia, mutta vain 43 % kuluttajista käyttää maksullisia striimauspalveluita. Musiikkia striimataan…
Lokakuu
Risto Salminen Teoston toimitusjohtajaksi
18.10.2018
Teoston hallitus on nimittänyt Risto Salmisen Teoston toimitusjohtajaksi. Salminen on koulutukseltaan varatuomari, EMBA. Hän on työskennellyt aiemmin…
TOP 20 – Future Hitmakers -kurssi 2019
15.10.2018
Top 20 – Future Hitmakers on intensiivikurssi nuorille, lupaaville musiikintekijöille. Kurssin tavoitteena on auttaa tekijöitä etenemään urallaan ja…
Mariska ja Risto Asikainen saivat Teosto 90 -tunnustuspalkinnot
05.10.2018
Musiikin tekijöitä ja kustantajia edustava Teosto jakoi 90-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi kaksi Teosto 90 -tunnustuspalkintoa. Tampereella…
Uuden artistin kohtalon ratkaisee yksinäinen teini kuulokkeet korvilla
05.10.2018
Katso yhteenveto tutkimustuloksista täältä >> Teoston ja Musiikkituottajat IFPI Finland ry:n elokuussa 2018 teettämän tutkimuksen mukaan valtaosa uudesta…
Teosto Musiikki&Mediassa Tampereella
04.10.2018
Teosto on Soumen suurimman musiikkialan ammattilaistapahtuman, Musiikki&Median, yhteistyökumppani jo kuudetta kertaa. Kumppanuuden myötä Teosto on…
Syyskuu
Musiikintekijät voivat vastedes tulouttaa Teosto-korvaukset omalle yhtiölleen
28.09.2018
Musiikintekijät voivat lokakuun alusta alkaen tulouttaa Teoston maksamat tekijänoikeuskorvaukset omalle yhtiölleen, jolloin Teosto-korvaukset verotetaan…
Musiikin tekijöille ja kustantajille 12,5 miljoonaa euroa syyskuun tilityksessä
19.09.2018
Syyskuun tilitys on maksettu Teoston asiakkaina oleville musiikin tekijöille ja kustantajille. Tilityksessä maksettiin korvauksia yhteensä 12,5 miljoonaa…
Tv-tilitykset nopeutuvat syyskuussa 2018
18.09.2018
Nopeutamme tv-korvausten tilitystä syyskuusta 2018 alkaen, ja maksamme jatkossa tv-korvauksia jokaisen tilityksemme yhteydessä.  Syyskuun…
Juho Kaitamaa: tekijänoikeuksien ja sisältömarkkinoiden asiantuntija uuden äärellä
13.09.2018
Music Licensing Manager Juho Kaitamaa tekee yhteistyötä suomalaisten ja kansainvälisten mediayhtiöiden, operaattorien ja muiden musiikkia käyttävien…
Äänestyksen tulos: EU-parlamentissa puollettiin eurooppalaisten musiikintekijöiden ja sisällöntekijöiden asemaa
12.09.2018
Artiklan 13 osalta 366 kannatti Vossin ehdotusta, 297 vastusti ja 40 ääntä jäi antamatta. Euroopan parlamentti äänesti tänään…
Hanna Ekqvist aloitti lakitiimin vanhempana lakimiehenä
07.09.2018
Kuka olet ja mitä tulit Teostolle tekemään? Olen Hanna Ekqvist ja olen 30-vuotias laulava juristi ja kulttuurin kuluttaja. Aloitin Teoston lakitiimissä…
Teosto mukana Music Tech Fest -tapahtumassa Tukholmassa 3-9.9.
06.09.2018
Music Tech Fest (MTF) on yli 7000 teknologiakehittäjän, tutkijan, esiintyjän ja musiikkialan ammattilaisen musiikkiteknologia- ja innovaatioyhteisö, jonka…
Tanssiorkesteri Sinitaivaalle Vuoden raportoija -tunnustus
05.09.2018
Musiikintekijät ja -kustantajat jakoivat tänään Vuoden raportoija –tunnustuksen tanssiorkesteri Sinitaivaalle. Musiikkialan tunnustus ja 2000 euron…
Elokuu
Teosto julkaisi vuoden 2017 avoimuusraportin
31.08.2018
Teosto on julkaissut avoimuusraportin vuodelta 2017. Raportti sisältää Teoston toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastusasiakirjat sekä…
Teoston johtama Future Songwriting -hanke sai mittavan EU-rahoituksen
30.08.2018
Teosto on käynnistänyt Future Songwriting -hankkeen, joka vie Suomessa kehitetyn Ihan Oma Juttu -opetuskonseptin avulla musiikinopetuksen kouluihin Suomessa,…
Suomessa soitettiin 71 060 keikkaa vuonna 2017
29.08.2018
Teostolle tehtyjen esitysilmoitusten mukaan vuonna 2017 Suomessa soitettiin kaikkiaan 71 060 keikkaa. Keikkojen määrä kasvoi edellisvuodesta huomattavasti,…
Kuuntele musiikintekijöitä podcast-sarjassa Säv.San.Sov.
24.08.2018
Mistä ideat biiseihin tulevat? Tarvitaanko biisin tekemiseen aina luova inspiraatio, vai voiko niitä tehdä tekemällä? Miten kukin kirjaa muistiin sävelet…
Matti Pajarinen aloittanut aluevastaavana
17.08.2018

Olen Pajarisen Matti Oulusta ja aloitin Teostolla elokuun alussa tapahtumaliiketoiminnan aluevastaavana. Alueena minulla on Lappi, Pohjois- ja Keski-Suomi.

Digiviestintä ja musiikin maailma houkuttelivat Teostolle
14.08.2018
Viestintäpäällikkö Kaisa Huikuri pitää työnsä monipuolisuudesta sekä keskusteluista eri alojen osaajien kanssa. Työviikon aikana hän rakentaa…
Tarkista omat teoksesi verkkopalvelussa!
09.08.2018
Valmistelemme parhaillaan syyskuun tilitystä ja löysimme runsaasti teoksia, joille olisi tulossa tilitystä, mutta joille ei voida maksaa korvauksia…
Heinäkuu
Hulluuden Highway soitetuin kotimainen kappale vuonna 2017
09.07.2018

Haloo Helsinki! kuvaaja: Marek Sabogal

Ville Virtanen aloittanut tilityspalvelupäällikkönä
06.07.2018
Kuka olet ja mitä tulit Teostolle tekemään? ​Olen Ville Virtanen (31) ja aloitin Teostolla tilityspalvelupäällikön tehtävässä 1.…
Tekijänoikeusdirektiivi avataan uudelleen käsittelyyn
05.07.2018
EU:n tekijänoikeusuudistuksesta äänestettiin tänään parlamentin täysistunnossa. Äänestyksessä oli kyse direktiivistä, joka turvaisi luovan alan…
Tekijänoikeusuudistus etenee EU:ssa
05.07.2018
EU:n tekijänoikeusuudistuksesta äänestettiin tänään parlamentin täysistunnossa. Äänestyksessä enemmistö kannatti tekijänoikeusuudistusta, joka…
EU:n tekijänoikeusuudistus herättää keskustelua
02.07.2018
EU:n valmistelema tekijänoikeuslainsäädännön uudistus on herättänyt vilkasta keskustelua. Mistä uudistuksessa on kyse? Eurooppalaiset luovan alan…
Kesäkuu
Eurooppalaista kulttuuria puolustettiin – EU:ssa äänestettiin tekijänoikeusuudistuksesta
20.06.2018
EU:n tekijänoikeusuudistus otti tänään tärkeitä askelia, kun parlamentissa äänestettiin tekijänoikeuslainsäädännön tulevaisuudesta. Teoston ja…
Aino Järventaus aloittanut asiakassuhdepäällikkönä
19.06.2018
Kuka olet ja mitä tulit Teostolle tekemään? Olen Aino Järventaus, 28-vuotias tradenomi ja musiikin suurkuluttaja Espoosta. Aloitin Teoston…
Kesäkuun tilitys: laskua tv-tilityksissä
15.06.2018
Osalla asiakkaistamme tv-alueen korvaukset ovat pienempiä kuin aiempina vuosina. Suurin syy korvausten pienenemiseen on se, että etenkin kaupallisilla…
Kesäkuun tilityksessä Teoston asiakkaille 32 miljoonaa euroa
14.06.2018
Teosto on maksanut kesäkuun tilityksen asiakkainaan oleville musiikin tekijöille ja kustantajille. Kesän tilityksessä maksetaan musiikin esitys- ja…
Katso Teoston 90-vuotisjuhlavuoden video
14.06.2018

Juhlavuosivideomme sai ensi-iltansa Radio Suomipopin Helsinki-päivän konsertissa 12.6.2018. Katso video YouTube-kanavallamme

Teemu Pitkänen aloittanut lakimiehen tehtävissä
04.06.2018
Kuka olet ja mitä tulit Teostolle tekemään? Olen Teemu Pitkänen, 34-vuotias espoolainen perheenisä ja musiikin ystävä. Aloitin toukokuussa Teostolla…
Toukokuu
Teoston toimitusjohtaja vaihtuu
30.05.2018
Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä jättää tehtävänsä. Päätöksen toimitusjohtajan vaihtamisesta teki Teoston hallitus. Vt. toimitusjohtajaksi on…
Teoston varapuheenjohtajiksi Kimmo Hakola ja Tommi Tuomainen
16.05.2018
Teoston hallituksen varapuheenjohtajiksi on tänään nimitetty säveltäjä Kimmo Hakola ja musiikinkustantaja Tommi Tuomainen. Hallituksen puheenjohtajana…
Teoston hallitusohjelmateemat
08.05.2018
Sävelet Suomelle 2019-2023 eli Teoston tavoitteita hallituskaudelle: Tehdään Suomesta Luovien tekijöiden maa Teosto kutsuu Sävelet Suomelle 2019-2023…
Keräsimme suomalaisten biisimuistoja – tarinoita kertyi lähes 300
07.05.2018
Keräsimme Teoston 90-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kotimaiseen musiikkiin liittyviä muistoja ja tarinoita. Tarinoita kertyi lähes kolmesataa ja muistoja voi…
Huhtikuu
Astrid Swanin From the Bed and Beyond ja Joona Toivanen Trion XX saivat Teosto-palkinnon
26.04.2018
Vuoden 2018 Teosto-palkinnon saivat Astrid Joutseno sävellyksistä, sanoituksista ja sovituksista Astrid Swanin levyllä From the Bed and Beyond sekä Joona…
Musiikintekijöille ja -kustantajille 53,6 miljoonaa euroa Teostosta vuonna 2017
19.04.2018
Musiikintekijät ja -kustantajat saivat vuonna 2017 Teostosta 53,6 miljoonaa euroa korvauksia musiikkinsa käytöstä. Summasta 26,3 miljoonaa euroa maksettiin…
Maaliskuu
Teosto uudistaa online- ja mediahinnastojaan
22.03.2018
Teosto uudistaa hinnastojaan, jotka koskevat musiikin käyttöä kuluttajille maksullisissa musiikin suoratoistopalveluissa (audio streaming) sekä maksuttomia…
Maaliskuun tilityksessä Teoston asiakkaille 4,5 miljoonaa euroa
21.03.2018
Vuoden 2018 ensimmäinen tilitys Teoston asiakkaille on maksettu 22.3.2018. Tilitys sisälsi korvaukset sekä Teoston kotimaisille että ulkomaisille…
Allekirjoita vetoomus! Tue luovien alojen tekijöitä
20.03.2018
EU:ssa hyväksytään lähikuukausina musiikintekijöiden ansaintamalleihin vaikuttava uudistus: Tekijänoikeusuudistus vaikuttaa siihen,  miten verkon…
Maaliskuun tilitys: alustavat tilitystiedot verkkopalvelussa
13.03.2018
Maaliskuusta 2018 alkaen musiikintekijöiden ja -kustantajien tilitystiedot ovat verkkopalvelussa näkyvillä noin 10 päivää ennen maksupäivää. Kyseessä…
Teosto pyytää markkinaoikeudelta näkemystä audiovisuaalisten sisältöjen hinnoittelusta
12.03.2018
Teosto on jättänyt 12.3.2018 haastehakemuksen markkinaoikeuteen koskien musiikinkäyttökorvausten hinnoittelua av-alueella. Teosto hakee haastehakemuksella…
Kysymyksiä ja vastauksia: Teoston haastehakemus markkinaoikeuteen
12.03.2018
Teosto on lähettänyt markkinaoikeuteen haastehakemuksen MTV:lle. Mistä on kyse? Teosto ja MTV ovat neuvotelleet sopimuksista musiikin käytöstä MTV:n…
Teosto – 90 vuotta musiikintekijöiden menestykseksi
06.03.2018
Kuvassa Teoston ensimmäistä henkilökuntaa vuonna 1929. Kuva: Teoston arkisto. Teoston perustivat vuonna 1928 Fazerin Konserttitoimistossa…
Vaalivaliokunnan esitys Teoston kevätkokoukselle 2018
05.03.2018
Teoston vaalivaliokunta esittää Teoston hallitukseen kaudelle 2018-2019: kustantajan edustaja Saara Konttinen vakavan musiikin edustaja Kimmo…
Helmikuu
Se biisi kosketti -kampanja kerää unohtumattomia musiikkimuistoja
26.02.2018
”Tapasin tulevan mieheni toukokuussa 1998, kesän ensimmäisenä lämpimänä päivänä. Olimme kavereiden kanssa piknikillä Espan puistossa, söimme…
Teosto-palkintoehdokkaina viisi teosta 2018
13.02.2018
Teosto-palkintoehdokkaiksi on valittu tänä vuonna viisi teosta. Vuodesta 2003 lähtien jaettu Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia…
Teosto palkitsi säveltäjä Petri Somerin Iskelmä Gaalassa
02.02.2018
Säveltäjä Petri Somer (s. 1978) sai tänään Iskelmä Gaalassa Teoston Vuoden musiikintekijä -tunnustuspalkinnon. Teoston toimitusjohtajan Katri Sipilän…
Teosto ja YouTube uusivat sopimuksensa
02.02.2018
Teosto ja YouTube ovat uusineet sopimuksensa musiikin käytöstä Suomen YouTube-palvelussa. Sopimus varmistaa, että Teoston asiakkaana oleville…
Tammikuu
Teosto mukana Emma Gaalassa
23.01.2018
Kotimaisen musiikkialan parhaimmistoa palkitaan jälleen helmikuussa 2018. Vuotuinen Musiikkituottajat IFPI Finland ry:n järjestämä Emma Gaala…
Lähes 70 yleisöehdotusta Teosto-palkinnon saajaksi
17.01.2018
Yksi tai useampi kotimainen musiikkiteos palkitaan jälleen loppukeväästä Teosto-palkinnolla. Keräsimme verkkosivuillamme myös suurelta yleisöltä…
Musiikkiala julkisti teesit tasa-arvon, monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi
17.01.2018
Suomalaiset musiikkialan toimijat ovat koonneet kuusi teesiä tasa-arvon, monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi toimialalla.
Tarkennus Teoston Musiikki kunnan toiminnassa -musiikinkäyttöluvan soveltamiseen
11.01.2018
Mitä Teoston ja Kuntaliiton neuvottelema musiikinkäyttösopimus kattaa tapahtumien osalta? Kuntien ja kaupunkien musiikkitapahtumat ovat viime vuosien…

Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!