Siirry sisältöön
Joulukuu
Musiikin vientipalkinto Comusic Productionsille
08.12.2015
Ensimmäistä kertaa jaettu valtakunnallinen musiikkivientipalkinto on tunnustus suomalaiselle musiikkialan yritykselle, joka on menestyksekkäästi…
Marraskuu
Ruotsi vie, Suomi vikisee?
27.11.2015
Vanhan sanonnan mukaan jalkapallo on peli, jossa pelaajat jahtaavat palloa 90 minuuttia ja lopussa Saksa voittaa. Jos asiaa katsoo suomalaisesta…
Kasmir: Biisileirit ovat parasta ikinä!
19.11.2015
Kuinka päädyit musiikin pariin? Oletko opiskellut musiikkia? ”Olin peruskoulun musiikkiluokalla, mutten oppinut koskaan teoriaa. Se oli minulle yhtä…
Biisileiri Berliinissä toi kansainvälisiä kontakteja
17.11.2015
Marraskuussa järjestetty Song Hotel Berlin –niminen leiri oli osa suomalaisen musiikkiviennin Aus Finnland -kärkihanketta, jonka tavoitteena on kasvattaa…
Iisa Pykäri: Luokaa verkostoja!
10.11.2015
Iisa Pykäri korostaa verkostoitumisen merkitystä ammattibiisintekijän arjessa. Kontakteja voi löytää esimerkiksi biisileireiltä.
Lokakuu
Suomalaiskaksikko Peltoniemi & Rintapää Toto/Chicago –projektissa
29.10.2015
”Tämä on herkkää puuhaa ja kyse on pitkistä ajallisista kaarista – yhteistyö, oikea sisältö, verkostoituminen ja henkilökohtaiset suhteet…
Sakari Kukko on musiikin maailmankansalainen
05.10.2015
Sakari Kukko on koiraihmisiä. Vaimon ja pojan lisäksi perheeseen kuuluvat koirasudet Mimi ja Wille sekä yorkshirenterrieri Niksu. – Koirani ovat…
Syyskuu
Managerit tulevaisuuden ammatissa
21.09.2015
Artistimanageri on erikoinen ammatti. Se on työ, joka vaatii lujaa ammattitaitoa mutta jota ei voi opetella etukäteen. Se on työ, joka vaatii asioiden…
Vuoden biisi on Sannin 2080-luvulla
17.09.2015
Suomen Musiikkikustantajat ry palkitsi tänään musiikintekijöitä neljässä eri sarjassa. Vuoden biisin 2080-luvulla ovat kustantaneet HMC Publishing sekä…
Audiobrändäyksessä suomalaisten valttina osaaminen
10.09.2015
”Ammattimuusikkous oli oikeastaan aina ollut se ainoa asia, mitä mä halusin tehdä. Kun fysiikka petti, jäin miettimään, että mitäs sitä nyt sitten…
Kalle Kalima tutkii musiikin maailmaa sähkökitaralla
04.09.2015
Kalle Kalima ammentaa musiikkiaan niin jazzista, rockista kuin barokistakin. Ympäri maailmaa soittava Kalima on kuin yhdistelmä pienyrittäjää ja…
Heinäkuu
Kolme näkökulmaa jazziin
15.07.2015
Esitimme kolme kysymystä jazzista kolmelle erilaiselle musiikintekijälle ja muusikolle: Heikki Sarmannolle (s. 1939), Linda Fredrikssonille (s. 1985) ja…
Mestarikurssit ovat Lieksan Vaskiviikkojen ydintä
06.07.2015
Tänä kesänä vietetään 36. Lieksan vaskiviikkoa. Konserttien ja kansainvälisen kilpailun ohella viikon keskeiseen ohjelmaan kuuluvat musiikkikurssit.…
Kesäkuu
Ministeri Grahn-Laasonen haluaa turvata luovan alan tekijöiden aseman
26.06.2015
Tuore opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen toteaa tehtävän tuntuvan luontevalta ja mieluisalta. Grahn-Laasonen sanoo olevansa monipuolinen…
Digitaalisen musiikinopetuksen maihinnousu
15.06.2015
Monilla meistä on traumaattisia muistoja ala-asteen musiikkitunneista. Siis niistä kakofonian ja hihityksen täyttämistä hetkistä, jolloin opettaja…
Huhtikuu
Co-write tuo uusia kansainvälistymisen mahdollisuuksia
22.04.2015
"Yleensä co-writen kutsuu koolle kustantaja tai levy-yhtiö", kertoo musiikintekijä Mikko Tamminen.
Maaliskuu
Mistä tulevat tulevaisuuden sibeliukset?
24.03.2015
Sibelius on edelleen merkittävin ja esitetyin säveltäjämme sekä suomalaisen kulttuurin kulmakivi. Mistä löytyvät tulevaisuuden kansainväliset…
Tammikuu
Musiikkiviennin uusi kärkihanke kattaa kaikki musiikkityylit
30.01.2015
Suomalaisen musiikkiviennin markkina-arvo on kymmenkertaistunut viimeisen 15 vuoden aikana. Kasvu on ollut lähes vuosittaista. Tuorein tilastolukema löytyy…
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!