Sisällöt
Vuosi
Marraskuu
Anna Kokkonen ja Saija Tuupanen saivat Kullervo Linna -palkinnot
Vuoden 2021 Kullervo Linna -palkinnon saajat ovat laulaja-lauluntekijä Anna Kokkonen ja laulaja Saija Tuupanen. Vuosittain Linnan syntymäpäivänä 24.11.…
Lokakuu
Vuoden 2022 kurssi
Top 20 – Future Hitmakers koostuu kuudesta kurssikerrasta, yhdestä studiosessiosta ja työskentelystä kurssikertojen ulkopuolella. Kurssikerrat…
Syyskuu
Teoston kolmas koronatukikierros käynnistyy 11.10.2021
Syksyllä 2021 musiikkialan tilanne on koronapandemian vuoksi edelleen hyvin epävarma. Teoston hallitus on päättänyt käynnistää kolmannen…
TOP20-kurssilta ammattitaitoa ja uusia verkostoja
Top 20 – Future Hitmakers on intensiivikurssi nuorille, lupaaville musiikintekijöille. Tässä jutussa kolme vuoden 2021 kurssille osallistunutta nuorta…
Kysymyksiä ja vastauksia Teoston koronatuesta
Teosto tukee oikeudenomistaja-asiakkaitaan koronapandemian aiheuttamassa vaikeassa tilanteessa. Koronatukea on ollut haettavana kahdella hakukierroksella.
Heinäkuu
Lainsäädännön valuviat korjattava: tekijöille turvattava oikeus päättää teostensa käytöstä digipalveluissa
Kulttuurisisällön käyttö digialustoilla kasvaa, mutta yhä pienempi osa tuloista päätyy luovan työn tekijöille. Kesän SuomiAreenassa tekijät vaativat…
Epäröimättä hetkeekään on soitetuin kotimainen kappale vuonna 2020
Elastisen ja Jenni Vartiaisen esittämä kappale Epäröimättä hetkeekään on vuoden 2020 soitetuin kotimainen kappale. Teostolle ilmoitettujen…
Huhtikuu
Spotify avattuna – Uusi sivusto paljastaa tietoja yhtiön rahavirroista
Spotify julkaisi maaliskuussa Loud & Clear -sivuston, jossa se kertoo aiempaa avoimemmin tietoja tuloistaan ja niiden jakamisesta. Tempausta pidetään…
Maaliskuu
Teoston maaliskuun tilitys toi 9,8 miljoonaa säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille
Teosto on maksanut asiakkailleen maaliskuun tilityksen tänään 18.3.2021. Tilityksessä maksettiin pääosin viime vuoden loppukesältä kertyneitä…
Podcast
Podcast
Säv. San. Sov. on podcast säveltäjien,…
Helmikuu
Teoston Vuoden musiikintekijä -palkinto Janne Rintalalle
Säveltäjä, sanoittaja Janne Rintalalle on annettu Iskelmä Gaalassa 2021 Teoston Vuoden musiikintekijä -tunnustuspalkinto.
Teoston jäsenkokous valmisteli uutta koronatukikierrosta sekä päätti sääntömuutoksista
Teostossa ylintä päätösvaltaa käyttävät sen jäsenet kaksi kertaa vuodessa järjestettävässä jäsenkokouksessa. Teoston jäsenkokous kokoontui…