Siirry sisältöön
Marraskuu
Tekijänoikeusbarometri 2023: yhä useampi suomalainen suhtautuu tekijänoikeusjärjestöihin positiivisesti
16.11.2023
Suomalaiset suhtautuvat tekijänoikeusjärjestöihin edellisvuotta myönteisemmin, kerrotaan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen…
Lokakuu
Luova ala on globaalisti toipunut koronapandemiasta – digitaaliset alustat ensimmäistä kertaa suurimpana korvausten lähteenä
26.10.2023
Luovien alojen tekijänoikeuskorvaukset nousivat vuonna 2022 maailmanlaajuisesti lähes 27 prosenttia ennätyslukemiin, yli 12 miljardiin euroon. Suurimmaksi…
Teosto allekirjoittanut vastuullisen tekoälyn periaatteet – puolustamme inhimillisen luovuuden ja taiteen asemaa
23.10.2023
Teosto ja sen jäsenjärjestöt ovat allekirjoittaneet kansainväliset vastuullisen tekoälyn käytön periaatteet. Periaatteilla pyritään nostamaan…
Pohjoismaiden musiikkimarkkinat: musiikintekijän kansainvälistyminen voi alkaa naapurista
09.10.2023
Pohjoismaiden musiikkimarkkinat ovat merkittäviä tekijänoikeustulojen lähde suomalaisille musiikintekijöille. Suomenruotsalainen Patric Sarin aloitti…
Kolmannes musiikin tekijöistä käyttää jo tekoälyä apunaan – omista oikeuksista halutaan pitää kiinni
03.10.2023
Tekoäly tulee vauhdilla myös suomalaiselle musiikkialalle. Teoston tekemän kyselyn mukaan noin kolmanneksella alan ammattilaisista on jo kokemusta…
Syyskuu
Teosto tilitti 15 miljoonaa euroa musiikin tekijöille ja kustantajille 
14.09.2023
Teosto on maksanut tänään to 14.9. säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille yhteensä 15 miljoonaa euroa. Tästä 6,1 miljoonaa…
Heinäkuu
Tekoäly ja lainsäädäntö – EU tarttuu tekoälyä sarvista
10.07.2023
AI Act eli uusi Euroopan unionin tekoälyasetus etenee. Teoston laki- ja kansainvälisten asioiden johtaja Antti Härmänmaa tarjoaa näkökulmassaan tiiviin…
Toukokuu
Tekoäly musiikissa – miten käy musiikintekijän?
25.05.2023

Teosto toimii kaikkialla maailmassa
15.05.2023
Jotkut luulevat, että Teosto toimii pelkästään Suomessa ja on toivottoman takapajuinen. Tämä ei ole totta – Teosto tilittää tekijänoikeuskorvauksia…
Tuore videosarja tutustuttaa nuoret musiikin tekijät tekijänoikeuksien ja Teoston saloihin
05.05.2023
Teoston uudessa videosarjassa musiikin tekijä sekä Teoston asiakas ja hallituksen jäsen Iisa Pajula kertoo musiikin tekijänoikeudesta, musiikin…
Huhtikuu
Kuvituskuva, kuvaaja Tero Ahonen
Teoston oppimateriaalit
Teoston tuottamat ovat oiva apu opetuksen tueksi yläkoulun ja lukion musiikinopetukseen sekä musiikkialan perus- ja ammattiopintoihin.  
Tekijänoikeuslain uudistus – pitkä odotus, onnellinen loppu?
05.04.2023
Tekijänoikeuslain uudistus astui voimaan 3. huhtikuuta 2023. Mikä muuttui? Teoston lakiasiainjohtaja Antti Härmänmaa kertoo.
Maaliskuu
Teosto tilitti yli 11 miljoonaa euroa musiikin tekijöille ja kustantajille 
23.03.2023
Teosto on maksanut tänään to 23.3. säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille yhteensä 11,3 miljoonaa euroa. Tästä 5,4…
Helmikuu
Tekoäly, musiikki ja tekijänoikeudet – miten tekoäly muuttaa musiikkialaa?
20.02.2023
Ei tarvitse juurikaan mennä ajassa taaksepäin, kun tekoäly ja musiikin tekeminen samassa lauseessa oli lähinnä asiaan vihkiytyneiden puuhastelua. Nyt…
Puolueet: Luovan alan tekijöiden turvaverkosta ja omaisuudensuojasta on huolehdittava
10.02.2023
Valtaosa puolueista näkee, että taiteen ja kulttuurin ammattilaisten erityisasema on syytä huomioida erikseen osana sosiaaliturvan uudistamista. Lisäksi…
Tammikuu
Digisääntelyä pukkaa – EU:n digisäädökset astuivat voimaan
05.01.2023
Vaikka EU:n tekijänoikeusdirektiivin kansallinen voimaansaattaminen onkin ollut tuskaisen takkuista, on erityisesti EU:ssa verkon tai virallisemmin…
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!