Siirry sisältöön

Ensi vuodelle esitetyt leikkaukset horjuttavat suomalaisen kulttuurin tulevaisuutta

09.08.2024

Valtiovarainministeriö julkisti tänään esityksensä ensi vuoden budjetiksi. Hallituksen leikkaustahti näyttää kiihtyvän entisestään, ja leikkaukset osuvat kovaa myös taiteeseen ja kulttuuriin. Valtiovarainministeriö esittää, että ensi vuonna taiteen ja kulttuurin rahoituksesta leikataan 38 miljoonaa suhteessa viime vuoden tasoon.

Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustuksiin esitetään yhteensä 65 miljoonaa euron säästöjä. Näistä opetus- ja kulttuuriministeriö on kohdentanut vasta 15 miljoonaa euroa omassa esityksessään ensi vuoden budjetiksi. Jäljelle jäävistä 50 miljoonan euron säästöistä neuvotellaan aina hallituksen budjettiriiheen (3.–4.9.) asti. Valtiovarainministeriö esittää, että nämä lisäsäästöt painotettaisiin kulttuuriin jopa 60 % osuudella, vaikka alan budjetti on vain murto-osa opetus- ja kulttuuriministeriön muista rahoituskohteista.

Valtiovarainministeriön esittämät säästöt osuvat niin opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämiin avustuksiin, kulttuurin valtionosuuksiin kuin yksityisen kopioinnin hyvitykseen, joka nimensä mukaisesti korvaa luovien sisältöjen kopioinnista aiheutuvia tulonmenetyksiä taiteilijoille ja muille tekijöille. Lisäksi hallitus kiristää alan verotusta.

Leikkaukset osuvat kovaa erityisesti luovien alojen vapaaseen kenttään, jonka asema on jo valmiiksi hauras koronan jäljiltä. Leikkaukset avustuksiin heikentävät merkittävästi sekä kulttuurin alueellista saatavuutta että alan työllisyyttä. Iso osa Suomesta uhkaa jäädä kulttuurin katvealueeksi, mikä vahingoittaa myös näiden alueiden muita elinkeinoja, kuten matkailu- ja ravintola-alaa.

Luovilla aloilla toimii paljon yrityksiä, jotka tekevät kovaa tulosta mutta eivät saa euroakaan valtion tukea. Alan kasvun vauhdittamisen sijaan juuri näiden yritysten asemaa ollaan heikentämässä esimerkiksi konsertti- ja keikkalippujen veronkorotuksilla, kun alennettua arvonlisäverokantaa nostetaan 10 prosentista 14 prosenttiin. Tämä esitys on parhaillaan lausuntokierroksella ja etenee pian eduskunnan käsiteltäväksi. Korotukset ovat märkä rätti alalle, joka kärsi korona-ajan politiikan epäonnistumisista eniten.

Leikkausten myötä hallitus jättää hyödyntämättä luovien alojen potentiaalin luoda Suomeen lisää yritystoimintaa ja työpaikkoja. Jos Suomi kirisi edes vähän lähemmäs verrokkimaita kuten Ruotsia ja Tanskaa, luovien alojen tuhannet uudet työpaikat ja yritykset auttaisivat kohentamaan myös julkisen talouden tilaa merkittävästi. Nyt kovien säästöjen myötä suunta on päinvastainen: näivettävä ja työllisyyttä heikentävä.

Suunnitellut leikkaukset ovat räikeässä ristiriidassa hallitusohjelman kirjausten kanssa. Hallitusohjelmassa todetaan, että luovilla aloilla on merkittävä työllisyys- ja kasvupotentiaali; kulttuurin kansainvälistymisen edellytyksiä tulee parantaa sekä kehittää kasvua vauhdittavia malleja kulttuurialalle. Myös parhaillaan viimeisteltävänä oleva kulttuuripoliittinen selonteko alleviivaa kulttuurin laaja-alaisia hyötyjä niin taloudelle kuin esimerkiksi osallisuudelle. Valtiovarainministeriön suunnittelemat leikkaukset kuitenkin syövät pohjan kaikilta näiltä tavoitteilta.

Säästöjen sijaan luoviin aloihin kannattaisi panostaa. Taiteeseen, kulttuuriin ja luoviin aloihin panostaminen on erittäin tehokas tapa kohentaa talouden tilaa: tämänhetkisellä taiteen ja kulttuurin 1,3 miljardin euron rahoituksella ala saa aikaan 14 miljardin euron tuotoksen – siis yli 10-kertaisen hyödyn suhteessa valtion panostuksiin, vaikka kaikkien tukimuotojen kuten lasten taidekasvatuksen rahoituksen ei ole edes tarkoitus tuottaa rahaa. Lue lisää Taloustutkimuksen tutkimuksesta (2021).

Jaa somessa