Sisällöt
Vuosi
Joulukuu
Teoston joulukuun tilitys 12,2 miljoonaa euroa
Teosto on maksanut tänään joulukuun tilityksessä säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille…
Teoston jäsenkokous päätti uudesta koronatukikierroksesta keväälle 2022
Teostossa ylintä päätösvaltaa käyttävät sen jäsenet kaksi kertaa vuodessa järjestettävässä jäsenkokouksessa. Jäsenet kokoontuivat…
Marraskuu
Teoston koronatukea lähes 1 300 musiikin tekijälle ja kustantajalle – ensi vuodelle esitetään vielä lisää tukea
Teoston kolmannella koronatukikierroksella jaetaan yli miljoona euroa koronapandemiasta edelleen kärsiville säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja…
Anna Kokkonen ja Saija Tuupanen saivat Kullervo Linna -palkinnot
Vuoden 2021 Kullervo Linna -palkinnon saajat ovat laulaja-lauluntekijä Anna Kokkonen ja laulaja Saija Tuupanen. Vuosittain Linnan syntymäpäivänä 24.11.…
Lokakuu
Tekijänoikeuslain uudistus on palautettava valmisteluun – Suomen esitys heikentäisi luovan työn tekijöiden asemaa
Suomessa ollaan parhaillaan toimeenpanemassa EU:n tekijänoikeusdirektiiviä, jonka tavoitteena on muun muassa vahvistaa tekijöiden asemaa ylikansallisia…
Tekijänoikeuskorvausten määrät tippuivat globaalisti kymmeneksen – monet luovan työn tekijät vaikeuksissa
Maailmanlaajuisten tekijänoikeuskorvausten kokonaismäärä romahti koronapandemian myötä alimmalle tasolleen neljään vuoteen. Laskua oli globaalisti yli…
Musiikin kuuntelu digitalisoituu: yhä suurempi osa suomalaisista striimaa musiikkia puhelimella, myös striimikeikat ovat tulleet jäädäkseen
Musiikinkuuntelu Suomessa -tutkimuksen mukaan puhelin on pian ohittamassa radion musiikinkuuntelulaitteena. Yhä suurempi osa suomalaisista on valmis myös…
Teoston kolmas koronatuki: Haku on auki 11.-31.10.2021
Teosto avaa kolmatta kertaa koronatuen haun asiakkailleen. Jaettava summa on tällä hakukierroksella hieman yli miljoona euroa. Tukea voivat…
Rock ja hiphop ovat tämän päivän iskelmää, kuuntelijan perusluonne näkyy hänen musiikkimaussaan ja jo 4 miljoonaa suomalaista kuuntelee musiikkia puhelimesta
Sana ”iskelmä” on 2020-luvulla suomalaisille synonyymi koko kansan hitille, sillä iskelmäartisteiksi luokitellaan tänä päivänä niin Apulanta, JVG,…
Syyskuu
Tilitimme tänään asiakkaillemme 13,6 miljoonaa euroa
Maksoimme tänään 30.9.2021 syyskuun tilityksessä säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille musiikinkäyttökorvauksia yhteensä…
Teoston kolmas koronatukikierros käynnistyy 11.10.2021
Syksyllä 2021 musiikkialan tilanne on koronapandemian vuoksi edelleen hyvin epävarma. Teoston hallitus on päättänyt käynnistää kolmannen…
Vuoden raportoija -palkinto Katri Ylanderille
Vuoden raportoija –tunnustuksen ja 2000 euron palkintosumman sai tänä vuonna laulaja Katri Ylander. Tunnustus myönnettiin hänelle ansiokkaasta…
Elokuu
Yksityisen kopioinnin hyvitykseen suunnitellaan yli kolmanneksen leikkausta – raha suoraan pois luovan työn tekijöiltä
Valtiovarainministeriö esittää, että luovan työn tekijöille kohdistettua yksityisen kopioinnin hyvitystä leikataan ensi vuonna 11 miljoonasta 7…
Heinäkuu
Kulttuurisisällön käyttö digialustoilla kasvaa – yhä pienempi osa tuloista päätyy luovan työn tekijöille
Luovan työn tekijöiden ansaintakeinot ovat yhä tiukemmassa, kun yhä suurempi osa sisällöistä on siirtynyt ylikansallisille digitaalisille alustoille.…
Epäröimättä hetkeekään on soitetuin kotimainen kappale vuonna 2020
Elastisen ja Jenni Vartiaisen esittämä kappale Epäröimättä hetkeekään on vuoden 2020 soitetuin kotimainen kappale. Teostolle ilmoitettujen…
Kesäkuu
Teoston koronatukea yli 1 200 musiikin tekijälle ja kustantajalle
Teoston koronatukea haki toukokuussa 1 499 musiikin säveltäjää, sanoittajaa, sovittajaa ja musiikkikustantajaa. Tuen hakukriteerit täyttyivät 1 250…
Korona on laskenut musiikin ammattilaisten tuloja rajusti
Yli kolmannes Teoston musiikkia tekevistä asiakkaista sanoo, että heidän vuositulonsa ovat laskeneet koronapandemian vuoksi yli 50 %. Tämä käy ilmi…
Teosto tilitti 21,3 miljoonaa säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille
Teosto on maksanut asiakkailleen kesäkuun tilityksen 21,3 miljoonaa euroa tänään 10.6.2021. Summasta 8,3 miljoonaa maksettiin kotimaisille säveltäjille,…
Suomi elää luovuudesta -kampanjan vetoomus luovutettiin elinkeinoministeri Lintilälle
”Suomi elää luovuudesta” -kampanja luovutti tänään vetoomuksensa elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk). Yli 4 700 nimekästä luovan työn…
Toukokuu
Teosto keräsi musiikin tekijänoikeuskorvauksia 65,6 miljoonaa euroa vuonna 2020
Teosto keräsi tekijänoikeuskorvauksia 65,6 miljoonaa euroa säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille vuonna 2020. Summa…
Teoston jäsenkokous päätti uudesta koronatuesta ja valitsi hallituksen
Teoston ylintä päätösvaltaa käyttävä jäsenkokous päätti tänään uudesta, jopa kolmen miljoonan euron koronatuesta musiikin säveltäjille,…
Suomi elää luovuudesta -kampanja korostaa luovan työn merkitystä Suomelle
Luovan työn tekijät ja järjestöt vetoavat tänään alkavalla ”Suomi elää luovuudesta” -kampanjallaan kulttuurialan arvostuksen puolesta. Kampanja…
Maaliskuu
Teoston maaliskuun tilitys toi 9,8 miljoonaa säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille
Teosto on maksanut asiakkailleen maaliskuun tilityksen tänään 18.3.2021. Tilityksessä maksettiin pääosin viime vuoden loppukesältä kertyneitä…
Helmikuu
Teoston Vuoden musiikintekijä -palkinto Janne Rintalalle
Säveltäjä, sanoittaja Janne Rintalalle on annettu Iskelmä Gaalassa 2021 Teoston Vuoden musiikintekijä -tunnustuspalkinto.
Teoston jäsenkokous valmisteli uutta koronatukikierrosta sekä päätti sääntömuutoksista
Teostossa ylintä päätösvaltaa käyttävät sen jäsenet kaksi kertaa vuodessa järjestettävässä jäsenkokouksessa. Teoston jäsenkokous kokoontui…
Tammikuu
Tutkimus: Kulttuuri ja luovat alat avainasemassa Euroopan kasvussa ja talouden jälleenrakennuksessa
Luova ala on kasvava toimiala, joka on kärsinyt koronasta muita toimialoja enemmän, kertoo tuore tutkimus.