Siirry sisältöön
Joulukuu
TOP 20 – Future Hitmakers – Vuoden 2023 kurssilaiset valittu
22.12.2022
Top 20 – Future Hitmakers -kurssin tavoitteena on auttaa musiikin tekijöitä etenemään urallaan, verkostoitumaan muiden biisintekijöiden ja musiikkialan…
Teoston toimintasuunnitelmassa vuodelle 2023 korostuvat asiakaslähtöisyys ja palvelukehitys 
19.12.2022
Teostossa ylintä päätösvaltaa käyttävät sen jäsenet kaksi kertaa vuodessa järjestettävässä jäsenkokouksessa. Jäsenet kokoontuivat syyskokoukseen…
Teosto tilitti yli 16 miljoonaa euroa musiikin tekijöille ja kustantajille
15.12.2022
Teosto on maksanut tänään to 15.12. säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille yhteensä 16,6 miljoonaa euroa. Tästä 8,2…
Tekijänoikeusbarometri 2022: Yli 90 % suomalaisista kokee, että luovan työn tekijöiden tulee saada tekemästään työstä korvausta
13.12.2022
Suomalaiset suhtautuvat tekijänoikeuskorvauksiin erittäin myönteisesti, kerrotaan Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen Taloustutkimuksella…
Teosto jälleen mukana Emma Gaalassa – Vuoden biisi -kategorian lisäksi ensimmäistä kertaa mukana Vuoden musiikintekijä -kategoria
08.12.2022
Teosto juhlii suomalaista musiikkia jälleen 3. helmikuuta 2023 järjestettävässä Emma Gaalassa. Vuoden biisi -kategorian kumppanina Teosto haluaa nostaa…
Teosto uudistaa raportointi- ja tilitysjärjestelmänsä yhdessä Spanish Point Technologiesin kanssa
02.12.2022
Teosto uudistaa vuosina 2023–2024 liiketoimintakriittiset perusjärjestelmänsä, joilla hoidetaan käytetyn musiikin raportointi sekä korvausten…
Lokakuu
Tekijänoikeuskorvausten määrä maailmalla nousussa, live-esitysten ja taustamusiikin korvaukset edelleen matalat
27.10.2022
Kaikkien luovien alojen tekijänoikeuskorvaukset nousivat vuonna 2021 maailmanlaajuisesti 5,8 prosenttia 9,58 miljardiin euroon, mutta määrät eivät vielä…
Musiikinkuuntelu Suomessa 2022: listahitit ja uudet artistit innostavat eniten alle 30-vuotiaita, suosituimmat artistit yllättävän samat kaikissa ikäryhmissä
07.10.2022
Teoston ja Musiikkituottajat – IFPI ry:n Musiikinkuuntelu Suomessa 2022 -tutkimus tehtiin Norstatin kuluttajapaneelissa elokuussa 2022. Tutkimukseen vastasi…
Päättäjät antoivat vaalilupauksensa musiikkialalle Teoston vaalilupauspaneelissa
06.10.2022
Viiden puolueen edustajat kokoontuivat musiikkialan Music x Media -ammattilaistapahtumaan kisailemaan tulevan vaalikauden lupauksistaan korona-ajasta yhä…
Syyskuu
Musiikinkuuntelu Suomessa 2022: keskittyneen musiikinkuuntelun määrä kasvoi pitkästä aikaa, uusi musiikki leviää nopeimmin TikTokin lyhytvideoissa
30.09.2022
Teoston ja Musiikkituottajat – IFPI ry:n Musiikinkuuntelu Suomessa 2022 -tutkimus tehtiin Norstatin kuluttajapaneelissa elokuussa 2022. Tutkimukseen vastasi…
Musiikin käytöstä Tik Tokissa yhteispohjoismainen sopimus
23.09.2022
Pohjoismaisten musiikin tekijänoikeusjärjestöjen Teoston, Kodan (Tanska) ja Tonon (Norja) yhteisyritys Polaris Hub on tehnyt musiikin käyttöä koskevan…
Säv. san. sov. -podcastin neljäs kausi esittelee usean genren tekijöitä
20.09.2022
Vuodesta 2017 asti musiikinystäviä ja -tekijöitä ilahduttanut Teoston Säv. San. Sov. -podcast jatkuu jälleen neljännellä kaudellaan. Esillä ovat muun…
Pohjoismainen tutkimus: joka neljäs suomalainen katsoi pandemian aikana konsertin suorana verkon kautta
19.09.2022
26 prosenttia suomalaisista kertoi katsoneensa elävän konsertin suorana verkosta viimeisen kahden vuoden aikana. Koronapandemian jälkeen livestriimatut…
Teosto tilitti yli 13 miljoonaa euroa musiikin tekijöille ja kustantajille
15.09.2022
Teosto on maksanut tänään 15.9. säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille yhteensä 13,3 miljoonaa euroa. Tästä 5,7 miljoonaa…
Elokuu
Suomalaisten musiikinkulutus murroksessa: 12–17-vuotiaat löytävät uuden musiikin TikTokista, yli 30-vuotiaat radiosta
22.08.2022
Pohjoismaisen tutkimuksen mukaan 12–17-vuotiaista suomalaisista nuorista jopa 31 prosenttia löysi uutta musiikkia TikTokista, kun vain kuusi prosenttia…
Päättäjät keskustelivat musiikkialan tulevaisuudesta Flow Festivalilla
15.08.2022
Suomen eturivin poliitikot kokoontuivat perjantaina 12. elokuuta yhdelle Suomen kansainvälisimmistä festivaaleista paneelikeskusteluun. Musiikkialan…
Flow Talks Music -paneelikeskustelu Suvilahdessa pe 12.8.
03.08.2022
Flow Talks Music järjestetään Suvilahden festivaalialueen Viinilinnassa päälava-alueen läheisyydessä perjantaina 12.8. klo 16 alkaen.…
Kesäkuu
Uusi musiikkiala.fi -sivusto näyttää musiikin merkityksen yhteiskunnassa
30.06.2022
Suomalaiset musiikkialan organisaatiot ovat julkaisseet uuden musiikkiala.fi-verkkosivuston. Sivusto kokoaa yhteen toimialan koosta ja vaikuttavuudesta…
Lauri Tähkän Aavikko on vuoden 2021 soitetuin kotimainen kappale
28.06.2022
Lauri Tähkän, Tido Nguyenin ja Tiina Vainikaisen kirjoittama ja Lauri Tähkän esittämä Aavikko keräsi Teostolle vuonna 2021 ilmoitettujen esitystietojen…
Teoston kesäharjoittelijat opettivat myös meitä
16.06.2022
Käynnistimme helmikuussa rekryn, jossa etsimme kahta 15—17-vuotiasta kesäharjoittelijaa. Harjoittelun tarkoituksena oli yhdistää kaksi tärkeää asiaa:…
Teosto tilitti yli 25 miljoonaa euroa musiikin tekijöille ja kustantajille 
09.06.2022
Teosto on maksanut musiikin tekijöille kesäkuun tilityksen tänään 9.6.2022. Koronavuosi 2021 oli hieman edellisvuotta parempi, mikä näkyy nyt…
Pohjoismainen tutkimus: 91 prosenttia suomalaisista kuuntelee musiikkia digitaalisista suoratoistoalustoista, Instagram ja TikTok nousussa
02.06.2022
Musiikin striimaus pohjoismaissa ei enää Polaris Nordic: Digital Music in the Nordics 2022  -tutkimuksen mukaan ole kasvanut, mutta maksullisia…
Toukokuu
Ohjeistus auttaa puuttumaan häirintään ja syrjintään musiikkialalla
31.05.2022
Musiikkiala on laatinut Esiinnyn edukseni – kaikille turvallinen musiikkiala -ohjeistuksen häirinnän, syrjinnän ja muun epäasiallisen kohtelun…
Teosto keräsi 70,1 miljoonaa euroa musiikin tekijänoikeuskorvauksia vuonna 2021
20.05.2022
Teosto keräsi 70,1 miljoonaa euroa tekijänoikeuskorvauksia säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille. Summa sisältää Teoston ja…
Teosto-palkinto Yonan, Linda Fredrikssonin, Cecilia Damströmin ja Eevil Stöön sävelteoksille
19.05.2022
Vuoden 2022 Teosto-palkinnon saa neljä sävelteosta. Palkinnon kokonaissumma on historian suurin, 60 000 euroa, joka jaetaan tasan voittajateosten kesken.
Teosto mukana tekijänoikeustietoutta levittävässä Puhtaasti -hankkeessa
16.05.2022
Suomen Laulajain ja Soittajain Liitto Sulasol kutsuu harrastajamusiikkikentän välittämään yhdessä tekijänoikeuksista. Teosto on mukana Lauletaan!…
Korona laski tuloja 70 prosentilla musiikkialalla toimivista – usko tulevaisuuteen on silti vahva
16.05.2022
Musiikkiala on ollut koronapandemian aikana syvässä kuopassa, josta toivutaan vasta vuoteen 2024 mennessä. Näin ennustavat musiikkialabarometriin…
Kysely: Moni kokee epäasiallista käytöstä Suomen musiikkialalla
12.05.2022
Epäasiallinen käytös ilmenee monessa eri muodossa, kuten asiattomina kommentteina ja vähättelynä sekä sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai…
Risto Salminen eurooppalaisen luovan työn tekijöiden kattojärjestö GESAC:n hallitukseen
11.05.2022
Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen on nimitetty toiselle kaudelle eurooppalaisten tekijänoikeusjärjestöjen GESAC:n hallitukseen.  Hallituskausi on…
Emma Gaala 2022: Blind Channel – Dark Side on vuoden biisi!
06.05.2022
Teosto on mukana vuosittain järjestettävässä Emma Gaalassa vuoden biisi -kategorian kumppanina. Kategoriassa vuoden biisiksi valittiin Blind Channelin…
Teosto hyvittää hiilijalanjälkensä tukemalla Gold Standard-hankkeita
05.05.2022
Teostossa on jo vuodesta 2017 minimoitu hiilidioksidipäästöjä ja mitattu hiilijalanjälkeä vuosittain. Syntynyt hiilijalanjälki kompensoidaan…
Huhtikuu
Emma Gaala 2022: Vuoden biisi -ehdokkaiden tekijät haastattelussa
19.04.2022
Teosto on mukana vuosittain järjestettävässä Emma Gaalassa vuoden biisi -kategorian kumppanina. Kategoriassa palkitaan vuoden 2021 kotimaisen popmusiikin…
Koronapandemia vaikuttanut eniten musiikin ja esittävien taiteen tekijöihin – huolena toimeentulo ja arvostuksen puute
07.04.2022
Korona-aika on vaikuttanut monien taiteilijoiden ammatillisiin tulevaisuudennäkymiin negatiivisesti sekä lisännyt taiteilijoiden kokemusta arvostuksen…
Maaliskuu
Teosto tilitti lähes kymmenen miljoonaa musiikin tekijöille ja kustantajille 
24.03.2022
Teosto on maksanut asiakkailleen maaliskuun tilityksen tänään 24.3.2022. Korvaukset elävän musiikin konserteista ovat hienoisessa kasvussa mutta…
Esitys Teoston hallituksen puheenjohtajaksi ja jäseniksi 2022-2023
22.03.2022
Teoston vaalivaliokunnan esitys 9.2.2022: Yhdistyksen hallituksen jäsenet kevätkokouksesta 2022 kevätkokoukseen 2023
Teosto-palkinnon voittajaksi ehdolla 12 musiikkiteosta
11.03.2022
Vuoden 2022 Teosto-palkinnon ehdokkaat on valittu poikkeuksellisesti kahden vuoden aikana julkaistuista suomalaisista sävelteoksista. Myös voittajien kesken…
Teoston vuosi 2021: Musiikin tekijänoikeustuotoissa elpymisen merkkejä, online-palveluiden tuotot nousivat 26 prosenttia
09.03.2022
Teoston musiikin tekijöille ja kustantajille keräämien tekijänoikeuskorvausten määrä nousi lähes 7 prosenttia kaikkiaan 70,1 miljoonaan euroon. Teoston…
Teosto-palkinto 2022: ehdokkaiden julkistustilaisuus suorana YouTubessa 11.3.
04.03.2022
Vuoden 2022 Teosto-palkinnon ehdokkaiden julkistustilaisuus on ensimmäistä kertaa vapaasti kaikkien nähtävissä Teoston YouTube-kanavalla perjantaina…
Teosto mukana kansainvälisessä ISNI-projektissa – tavoitteena parantaa musiikin metadataa
02.03.2022
Suomessa on alkanut laajaan yhteistyöhön perustuva hanke, jossa luovan alan tekijänoikeusjärjestöjen metadataa parannetaan. Hankkeen tavoitteena on…
Tammikuu
Vuoden musiikintekijä -palkinto jaetaan jälleen Iskelmä Gaalassa 12.3.2022
18.01.2022
Teosto jakaa ansioituneelle biisintekijälle myönnettävän Vuoden Musiikintekijä -palkinnon jälleen tämän vuoden Iskelmä Gaalassa. Jo viidettä kertaa…
Top 20 – Future Hitmakers intensiivikurssi nuorille, lupaaville musiikintekijöille starttaa tänään
17.01.2022
Seitsemättä kertaa järjestettävän Top 20 – Future Hitmakers kurssin tavoitteena on auttaa uusia lupaavia musiikintekijöitä verkostoitumaan…
Annathan meille palautetta!

Kehitämme verkkosivujamme ja otamme mielellämme vastaan palautetta. Vastaaminen onnistuu nopeasti!