Siirry sisältöön

Liisa Ketomäki Teoston kulttuurisäätiön toimitusjohtajaksi

28.05.2024

Äskettäin perustettu Teoston kulttuurisäätiö on nimittänyt toimitusjohtajakseen Master of Arts, VTM Liisa Ketomäen. Ketomäki on vahvan kulttuurialan kokemuksen omaava, kansainvälinen johtaja, jolla on pitkä tausta säätiömuotoisesta toiminnasta. Hän siirtyy tehtävään Turun musiikkijuhlasäätiön toimitusjohtajan tehtävästä.

Teoston kulttuurisäätiön hallituksen puheenjohtaja Anna Baijars toivottaa Liisa Ketomäen lämpimästi tervetulleeksi säätiön toimitusjohtajaksi.

”Liisa Ketomäen näkemyksellisyys, asiantuntemus ja energisyys vakuuttivat meidät siitä, että hän on juuri oikea ihminen kulttuurisäätiön johtoon. Hänen erinomaiset yhteytensä sekä suomalaiseen että kansainväliseen musiikkimaailmaan yhdistettynä kokemukseen säätiömaailmasta ja varainhoidosta antavat tehtävään erinomaiset lähtökohdat.”

Ennen nimitystään Ketomäki on toiminut Turun musiikkijuhlasäätiön toimitusjohtajana vuodesta 2012 lähtien. Tätä ennen hän on työskennellyt muun muassa Lontoossa ja Pariisissa taiteilijamanagerina sekä ollut mukana useiden kotimaisten musiikkitapahtumien organisaatiossa.

Ketomäki aloittaa uudessa tehtävässä syyskuun alussa. Hän kertoo olevansa erittäin motivoitunut rakentamaan uutta Teoston kulttuurisäätiötä ja sen toimintaa.

”Olen iloinen mahdollisuudesta päästä edistämään suomalaisen musiikin ja sen tekijöiden kansainvälistä menestystä. Säätiö tulee kehittämään rahoitusmalleja ja toimintatapoja, jotka turvaavat suomalaisen musiikin toimintaedellytyksiä tulevaisuudessakin. Pidän tehtävää erittäin merkityksellisenä ja odotan innolla yhteistyön alkua.”

Teoston kulttuurisäätiö on suomalaisen musiikkikulttuurin kentässä uusi toimija, jonka tavoitteena on kasvattaa kotimaisen luovan säveltaiteen arvoa ja arvostusta. Säätiön tukee toiminnallaan sekä yksilöllistä työskentelyä että laajempia hankkeita, painopisteenään muun muassa musiikin monimuotoisuuden ja kansainvälisyyden tukeminen. Säätiön perustamisesta tehtiin päätös Teoston jäsenkokouksen joulukuussa 2023 ja toiminnan on tarkoitus käynnistyä vuoden 2024 loppuun mennessä.

Kevään aikana on valmisteltu sekä säätiön strategiaa että tukitoiminnan käynnistämistä. Ensimmäiset tukipäätökset tehdään jo kuluvan vuoden aikana.

”Haluamme tehdä uudenlaisia avauksia ja luoda kumppanuuksia, joiden käynnistämiseen Liisan laajat verkostot ja hyvät yhteiskuntasuhteet ovat erinomainen lähtökohta. Strategiamme tähtää siihen, että voimme nostaa musiikkimaailmamme lahjakkuuksia huipun tuntumasta kohti läpimurtoa”, avaa Anna Baijars.

Lisätietoja:

  • Liisa Ketomäki, puh. 040 740 6200, liisa.ketomaki@gmail.com
  • Hallituksen puheenjohtaja Anna Baijars, puh. 040 584 0061, anna.baijars@gummerus.fi
Jaa somessa
Lue lisää