Saksan musiikkimarkkina
Saksan musiikkimarkkinan perinteet ovat pitkät ja tekijänoikeusjärjestelmä toimiva. Saksan GEMA on maailman viidenneksi suurin tekijänoikeusjärjestö. Suomalaisen musiikin kannalta Saksa on ollut viime vuosina markittävin vientimaa.
Yleistietoa markkinasta
Saksan tekijänoikeusjärjestö GEMA
Saksassa toimiva järjestö GEMA edustaa ja lisensoi sekä esitys- että mekanisointioikeuksia. Korvausten kerääminen on kattavaa ja samankaltaista kuin Teoston toiminta. Gema kerää korvauksia musiikin julkisesta esittämisestä/yleisölle välittämisestä:
- Livenä
- Radiossa, TV:ssä ja elokuvateattereissa
- Audio- ja AV-medioissa (digitaaliset ja fyysiset äänitteet)
- Kansallisissa online-palveluissa
Gema lisensoi kansainväliset online-palvelut ICE Hubin kautta sekä kerää korvaukset myös musiikin tallentamisesta.
Teosto on tehnyt ensimmäisen vastavuoroisuussopimuksen GEMAn edeltäjän GDT:n kanssa jo vuonna 1928. GEMAn ja Teoston välinen sopimus on tullut voimaan 1945.