Hakutulokset:
339 hakutulosta
©-DAY 25.4.2020 tuo näkyville luovan työn tekijät ja heidän työnsä arvon
30.01.2020
...tekijänoikeusjärjestö Sanasto järjestää kirjastoissa kirjallisuuden tekijätapaamisia 15 paikkakunnalla ympäri Suomen. Myös Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK vie koululaisia elokuvanäytäntöihin ja yhdistää laillisetpalvelut.fi -palvelunsa osaksi kampanjaa. Suomen elokuvasäätiökin liittyi mukaan kampanjan...
Levykaupoille vuosikymmenen ensimmäinen plusvuosi?
Teosto palkitsi säveltäjä Petri Somerin Iskelmä Gaalassa
Rock ja hiphop ovat tämän päivän iskelmää, kuuntelijan perusluonne näkyy hänen musiikkimaussaan ja jo 4 miljoonaa suomalaista kuuntelee musiikkia puhelimesta
Työelämän laadun mittaus tuo henkilöstön kehittämisehdotukset esiin
Musiikkiala toimii yhdessä sukupuolitasa-arvon edistämiseksi
Teosto ja IFPI tutkivat musiikin kulutusta Suomessa: ikä musiikin kulutuksen ylivoimainen ykkösselittäjä
Musiikin käytöstä YouTubessa pohjoismainen sopimus
Verotuksen asiantuntijapalveluita
Missä on luovuus musiikkibisneksestä?
13.09.2013
...tukea paremmin artistilähtöistä, persoonallista urakehitystä. Manageri- ja A&R-toiminnan radikaalin päivittämisen lisäksi myös artistimateriaalilta pitäisi vaatia huomattavasti enemmän: on surullista nähdä yhtyeiden kotisivuilla levy-yhtiöiden pakottamina kirjoitettuja, muutaman päivityksen mittaisia “jee kohta...