Siirry sisältöön

Teosto tilitti 16,7 miljoonaa euroa musiikin tekijöille ja kustantajille

eri suuruisia euron seteleitä
19.09.2024

Teosto on tilittänyt tänään 19.9.2024 säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille musiikin käyttökorvauksia yhteensä 16,7 miljoonaa euroa. Tästä 6,5 miljoonaa euroa tilitettiin Teoston kotimaisille ja suorille asiakkaille. Kaikkiaan korvauksia sai syyskuussa yli 6 000 musiikin tekijää ja kustantajaa.

Teosto tilittää asiakkailleen tekijänoikeuskorvauksia neljä kertaa vuodessa. Nyt maksettavat korvaukset on kerätty pääosin musiikista, jota on esitetty tammi-maaliskuussa 2024 konserteissa, radiossa, televisiossa, taustamusiikkina, online- ja streaming-palveluissa sekä Yle Areenassa ja Nelonen Ruutu+/Ruutu -palveluissa.

Yksittäisen tekijän tilityksen määrä voi vaihdella muutamasta eurosta useisiin tuhansiin riippuen siitä, kuinka paljon hänen kappalettaan on esitetty ja mikä on hänen osuutensa kappaleesta. Yksittäisen musiikin tekijän mediaanitilitys oli tässä tilityksessä noin 98 euroa.

Tarkemmat tiedot tässä tilityksessä mukana olevista tilitysalueista ja korvausten keräämisajankohdista näet verkkosivuiltamme tilityskalenterista.

Syyskuun 2024 tilitys on 1,7 miljoonaa euroa edellisvuotta suurempi

Etenkin radio- ja tv-alueen tilitykset ovat kasvaneet, ja syyskuun tilitys on tällä alueella 0,8 miljoonaa euroa edellisvuotta suurempi. Nousua näkyy sekä Ylen että kaupallisten toimijoiden puolella ja myös niiden verkko-oheispalveluissa. Osaltaan nousu johtuu MTV-kanavien marras–joulukuun 2023 mainosten tilityksen sekä MTV pääkanavan vuoden 2023 tasaustilityksen siirtymisestä kesäkuulta syyskuulle.

Kokonaistilityksen kasvu selittyy osaltaan suuremmalla Video on Demand -palveluiden tilitysmäärällä. Disney+-palvelun vuoden 2023 korvaukset saatiin tilitettyä jo nyt syyskuussa, kun vuoden 2022 korvaukset ehtivät vasta joulukuun 2023 tilitykseen. Video on Demand -palveluita tilitetään nyt noin miljoonalla eurolla enemmän kuin edellisvuoden syyskuussa.   

Syyskuussa 2024 tilitettävät korvaukset on kerätty seuraavista oikeusluokista:

OikeusluokkaSyyskuu 2024 M€Syyskuu 2023 M€
Radio ja TV6,25,4
Julkinen esittäminen1,71,8
Verkkopalvelut (online)6,75,6
Useita (ulkomaat, korjaukset)2,12,2
Yhteensä16,715,0

Tilitykset maksetaan neljä kertaa vuodessa

Lisätietoa Teoston tilityksistä löydät Tilitykset-sivulta. Musiikin tekijät näkevät omat tilitystietonsa Teoston verkkopalvelusta.

Teoston kulloinkin tilittämä kokonaissumma vaihtelee sen mukaan, kuinka kattavasti kultakin musiikinkäytön alueelta saadaan kerättyä korvauksia ja kuinka nopeasti kerätyt korvaukset saadaan kohdistettua oikeille teoksille. Kohdistamiseen tarvitaan sekä musiikintekijöiden omista teoksistaan Teostolle tekemät teosilmoitukset että musiikin esittäjien ja käyttäjien tekemät esitysilmoitukset tai musiikinkäyttöraportit.

Seuraava tilitys on 12.12.2024.

Jaa somessa