Kesäkuun tilityksessä musiikin tekijöille ja kustantajille 20,7 miljoonaa euroa

Teosto on maksanut 13.6. vuoden päätilityksensä säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikin kustantajille. 11,1 miljoonaa euroa maksetaan Teoston kotimaisille asiakkaille. Kesäkuun tilitys koostuu pääosin vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä kerätyistä kotimaisista musiikin esityskorvauksista. Tilityksessä korvauksia maksettiin kaikkiaan lähes 19 000:lle oikeudenomistajalle.

Valtaosa, eli 13,82 miljoonaa euroa tilityksestä koostuu musiikin esittämisestä kotimaisilla radiokanavilla, tv:ssä, konserteissa, festivaaleilla, keikoilla ja muissa tapahtumissa. Teattereiden, elokuvateattereiden ja asiakastiloissaan taustamusiikkia soittavien yritysten musiikinesityskorvauksista kertyi musiikin tekijöille ja kustantajille 3,34 miljoonaa euroa.

Tilityksessä maksettiin lisäksi 2,22 miljoonaa euroa musiikin tallentamisesta ja online-käytöstä kerättyjä korvauksia sekä 1,3 miljoonaa euroa suomalaisten musiikin tekijöiden ja kustantajien teosten esittämisestä ulkomailla. Eniten korvauksia suomalaisen musiikin käytöstä tuli Saksasta, Ruotsista ja Iso-Britanniasta.

Teoston tilityksessä käsiteltävän tiedon perusteella televisiossa ja radiossa soiva musiikki on yhä useammin ulkomaista. Festivaaleilla, konserteissa, keikoilla ja muissa tapahtumissa soiva elävä musiikki on kuitenkin suurimmaksi osaksi kotimaista.

Teosto maksaa esitys- ja tallennuskorvauksia oikeudenomistajille tällä hetkellä neljä kertaa vuodessa, mutta tilityksiä pyritään koko ajan nopeuttamaan. ”Kehitämme systemaattisesti sekä liiketoimintaprosessejamme että järjestelmiämme, jotta saamme tilitettyä keräämämme korvaukset tekijöille ja kustantajille mahdollisimman nopeasti ja kustannustehokkaasti”, toteaa Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen.

Teosto on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka keräämät musiikinkäytön korvaukset menevät kulu­jen vähentämisen jälkeen suoraan säveltäjille, sanoittajille, sovitta­jille ja kustantajille.

Kesäkuun tilityksessä Teoston tekijä- ja kustantaja-asiakkaille maksetut korvaukset

Musiikin käytön alue

Esitykset ajalta

M€

Yle TV & Yle Areena

Q4/2018

1,70

Kaupallinen TV

Q4/2018

2,38

Verkkotallennuspalvelut

2018

1,12

Maksu-TV

2018

0,80

Yle radio

Q4/2018

1,18

Kaupallinen radio

Q4/2018

0,86

Konsertit ja festivaalit

2018

3,91

Elävä musiikki

2018

1,87

Taustamusiikki (tapahtumaraporttien perusteella tilitettävä)

2018

1,36

Taustamusiikki (radioraporttien perusteella tilitettävä)

Q4/2018

1,20

Näyttämöt

2018

0,14

Teatterielokuvat

2018

0,64

Kaupallinen VoD

2017, 2011-2017

0,30

Online streaming (NMP)

Suurimmat erät: Spotify 11/2018, Youtube Q4/2018 (ei sis.Premium SVOD)

0,34

Tallennuskorvaukset (NCB)

31.12.2018 mennessä kerätyt

1,16

Yle tallentaminen

2018

0,42

Ulkomailta tulleet tilitykset

31.3.2019 mennessä maksetut

1,18

Korjaustilitys: puuttuneet teosilmoitukset, selvinneet kiistat

31.3.2019 mennessä kertyneet/ ratkotut

0,12

     
 

YHTEENSÄ

20,68