Siirry sisältöön

Teostolla vahva vuosi 2023 – yhä useampi musiikin tekijä ja kustantaja sai Teosto-korvauksia

Tekijänoikeuskorvausten lähteet, Teosto 2023
16.05.2024

Musiikin tekijänoikeuskorvauksia säveltäjille, sanoittajille, sovittajille ja musiikkikustantajille keräävä Teosto kasvatti tulostaan lähes neljä prosenttia, 80,7 miljoonasta 83,8 miljoonaan euroon. Korvauspotti jakautui myös entistä useammalle musiikin tekijälle ja kustantajalle. Tämä selviää Teoston vuosikertomuksesta ja tilinpäätöksestä, joka hyväksyttiin yhdistyksen jäsenkokouksessa 15.5.2024.

Teoston vuosi 2023 oli tekijänoikeuskorvausten valossa vahva: kerätyt korvaukset kasvoivat edellisvuoteen nähden 3,9 prosenttia ennätykselliseen 83,8 miljoonaan euroon. Kokonaiskertymästä Teoston suoraan keräämiä korvauksia on ennätykselliset 75,7 miljoonaa euroa (2022: 72,8 M€).

Vuoden 2023 korvauksista jaetaan Teoston edustamille oikeudenomistajille niin ikään ennätyksellinen määrä 70,7 miljoonaa euroa. Kokonaisjako kasvoi vuoteen 2022 verrattuna 0,6 prosenttia. Kokonaisjaolla tarkoitetaan tiettynä vuotena kerättyjä korvauksia, joista on vähennetty toiminnan kulut ja kansalliset varat Teosto-rahastoon sekä lisätty tilinpäätössiirrot.

Kotimaisille oikeudenomistajille maksetut tilitykset 2023, Teosto

Tekijänoikeuskorvauksia tilitettiin viime vuonna ennätyksellisesti 12 855 oikeudenomistajalle (2022: 12 148 oikeudenomistajaa). Kasvua korvauksien saajien määrässä oli lähes kuusi prosenttia. Myös yli 20 000 euroa vuodessa tekijänoikeuskorvauksia saaneiden määrä nousi hieman.

Teoston omat toimintakulut kasvoivat ennakoidusti vuoteen 2022 nähden ja ne olivat budjetoidulla tasolla. Toimintakuluihin vaikuttavia tekijöitä olivat Teoston strategian mukaiset investoinnit digitaalisiin palveluihin, kuten tilitys- ja raportointijärjestelmien uudistukseen. Koska kulut tulevaisuusinvestointien myötä kasvoivat, oli toiminnan kuluprosentti edellisvuotta korkeampi, 14,6 prosenttia (2022: 12,6 %).

Suomalainen musiikki soi myös entistä enemmän ulkomailla. Teoston ulkomaisen kumppaniverkoston kautta kotimaisille musiikin oikeudenomistajille keräämät esityskorvaukset kasvoivat 22,5 prosenttia 3,8 miljoonaan euroon. Ulkomaiset esityskorvaukset ovat tärkeä indikaattori kotimaisen musiikin kansainväliselle kysynnälle.  Eniten kansainvälisiä korvauksia kerättiin Saksasta, Ruotsista, Iso-Britanniasta, Yhdysvalloista ja Ranskasta.

Esityskorvaukset ulkomailta 2023, Teosto

Vuonna 2023 Teostoon liittyi 1645 uutta säveltäjää ja musiikintekijää ja erosi 23. Teosto ry:n päättäviä jäseniä oli 893 (vuonna 2022: 900). Kaikkiaan Teostolla oli vuoden lopussa yhteensä 40 671 oikeudenomistaja-asiakasta: musiikin säveltäjiä, sanoittajia, sovittajia ja kustantajia.

Rohkeita askelia musiikkialan yhdenvertaistamiseksi

Teoston asiakkaat 2023: sukupuolijakauma ja iän keskiarvo

Vuonna 2023 Teoston asiakkaina olevista musiikin tekijöistä vain 21 prosenttia oli juridiselta sukupuoleltaan naisia, ja vuonna 2023 liittyneistä tekijäasiakkaistakin vain 23 prosenttia. Teosto lähti keväällä 2023 selvittämään asiakaskyselyllä, mistä ilmiö voisi johtua.

Maaliskuussa 2023 julkistetun kyselytutkimuksen tulosten mukaan 70 prosenttia naispuolisista säveltäjistä ja sanoittajista koki musiikkialan epätasa-arvoisena, kun miesten keskuudessa luku oli vain 32 prosenttia. Suurimmiksi syiksi nimettiin musiikkialalla vallitsevat asenteet sekä naisten verkostojen ja esikuvien puute.

”Vahvana kotimaisena musiikkialan toimijana haluamme ottaa vastuuta suomalaisen musiikin tulevaisuudesta. Strategisena tavoitteenamme onkin tuottaa tietopohjaa ja nostaa julkiseen keskusteluun epäkohtia ja käydä keskustelua musiikkialan monimuotoisuuden ja yhdenvertaisuuden parantamiseksi. Tehtävää ei kuitenkaan kukaan voi kantaa yksin, vaan siihen tarvitaan koko musiikkiala. Toivomme, että Suomessa syntyy koko ajan uutta, monimuotoista musiikkia ja uusilla sukupolvilla on väyliä musiikin pariin sukupuolesta tai etnisestä taustasta huolimatta”, Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen kertoo.

Teoston kulttuurisäätiö perustettiin turvaamaan kotimaisen luovan säveltaiteen edistämistä

Vuonna 2019 aloitettu Teosto-rahaston säätiöintiä koskeva valmistelu sai päätöksensä 13.12.2023 järjestetyssä ylimääräisessä yhdistyksen kokouksessa, jossa jäsenistö hyväksyi historiallisesti Teoston kulttuurisäätiön perustamisen ja nimitti säätiön ensimmäisen hallituksen. Teoston kulttuurisäätiön tarkoituksena on kotimaisen luovan säveltaiteen ja sen toimintaedellytysten edistäminen.  Hallituksen puheenjohtajaksi nimettiin Anna Baijars.

Säätiöön siirretään vaiheittain suunnitelman mukaan ja jäsenkokouspäätöksin noin 40 miljoonan euron sijoitusvarallisuus Teosto-rahastosta.

Lue myös: Teoston ennätysvuosi 2023: tekijänoikeuskorvaukset nousivat 83,8 miljoonaan euroon (26.3.2024)

Jaa somessa
Lue lisää