Siirry sisältöön

Teoston kulttuurisäätiöltä tukia luovan säveltaiteen edistämiseen

20.12.2024

Teoston kulttuurisäätiön ensimmäiset tuet on myönnetty. Hakukierroksella tukea sai yhteensä 68 säveltäjää, musiikintekijää tai yhteisöä.

Säätiö vastaanotti yhteensä 1601 hakemusta. Ne käsiteltiin Musiikintekijöiden rahaston ja Suomen Säveltäjäin Sibelius-rahaston vertaisarviointiin perustuvissa toimikunnissa sekä musiikkiviennin osalta Music Finlandin asiantuntijatoimikunnassa. Päätökset tuista teki Teoston kulttuurisäätiön hallitus kokouksessaan 19.12.2024. 

Myönnetyt tukisummat ovat 6000 euroa hakijaa kohden. Hakijoille on ilmoitettu päätöksestä henkilökohtaiseen sähköpostiin.  

Tukia uuden musiikin luomiseen ja pitkäjänteiseen urakehitykseen

Ensimmäisessä haussa tukea myönnettiin laaja-alaisesti hankkeisiin ja hankintoihin, jotka edistävät uuden musiikin syntymistä, urakehitystä sekä musiikin esille pääsyä niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Pilottihaussa kerättiin myös tietoa musiikkialan kentän tarpeista ja mahdollisuuksista.

Teoston kulttuurisäätiön tuet on suunnattu ammattimaisesti ja pitkäjänteisesti toimiville tekijöille. Tukien saajat edustavat alan moninaisuutta aina taidemusiikin hankkeista pop-musiikin vientiin ja monimuotoisuus huomioitiin muutenkin hakemusten käsittelyssä laajasti. 

”Tukea saivat tekijät, joiden hakemuksissa oli suunnitelmallisella tavalla kuvattu pyrkimys nostaa työskentely uudelle tasolle. Tukea saaneilla arvioitiin olevan potentiaalia uudenlaisten sisältöjen luomiseen ja yleisöpohjan laajentamiseen. Myös yrityksille myönnettiin hanketukia musiikkivientiin”, kuvailee säätiön asiainhoitaja Teijamari Jyrkkiö hakemusten päätöskriteereitä.   

Tähtäimessä musiikin arvon merkittävä kasvu

Vuonna 2024 perustetun Teoston kulttuurisäätiön tavoitteena on edistää kotimaista luovaa säveltaidetta ja sen toimintaedellytyksiä. Strategiansa mukaisesti säätiö pyrkii nostamaan jo ammattimaisesti toimivia tekijöitä uudelle tasolle sekä vahvistamaan musiikkialan monimuotoisuutta ja kansainvälistymistä.  Säätiön tavoitteena on kotimaisen musiikin arvon merkittävä kasvu – niin taloudellisesti kuin taiteellisestikin. 

Ensimmäinen hakukierroksen kokemuksia hyödynnetään säätiön tukiprosessien ja strategian kehittämisessä. Vuoden 2025 aikana säätiö tarkentaa tukitoimintaansa sekä perustaa niitä varten tarvittavat kanavat ja rakenteet. Tulevista hauista tiedotetaan erikseen tämän jälkeen. 

“Hakemusten suuri määrä osoitti, kuinka tärkeää ja kaivattua tämä tuki on suomalaisille musiikkialalle. Haluamme jatkossakin tukea hankkeita, jotka luovat merkittävää lisäarvoa niin suomalaiselle musiikille kuin sen kansainväliselle näkyvyydelle ja nostavat luovaa säveltaidetta uudelle tasolle” toteaa säätiön hallituksen puheenjohtaja Anna Baijars. 

Teoston kulttuurisäätiön hallituksen päätökset 19.12.2024

Hakija Tuen kohde
Ahonen, Ville Työskentelyapuraha musiikin tekemiseen
Ahvenjärvi, Sanna Taiteellinen työskentely ja sävellyskonsertin järjestäminen Leipzigissa joulukuussa 2025
Bergström, Bettina Musiikkituotantovälineistön hankinta kansainvälisen tason työskentelyyn
Dumitrescu, Adina Creative work. 15 minutes long concerto
El Camino Helsinki Oy / Marko Nyberg Marko Nybergin uran kansainvälistämismatka: Washington DC ja New York kesäkuussa 2025
Erätuli, Eeti Luovaan työskentelyyn
Growstar Music Oy / Joona Pietikäinen Tuki Skywalkin kansainvälisen uran pitkäjänteiseen rakentamiseen
Haapanen, Perttu Kriittinen retrospektiivinen remix: käsikirjoitettu sävellyskonsertti, verkkojulkaisu ja peli (hankintoihin ja muusikkopalkkioihin)
Hakala, Emmi Kappaleiden kirjoittamiseen muille artisteille
Halavaara, Lauri Tietokoneen ja syntetisaattorin hankintaan
Heikkinen Jonna  Jonna Heikkisen kansainväliset kirjoitus- ja verkostoitumismatkat Saksaan, Alankomaihin ja Ruotsiin vuonna 2025
Hille-Taskila, Sid Kamarimusiikkiteoksen säveltämiseen mezzosopraanolle, lyömäsoittimille, pianolle ja jousikvartetolle, kesto noin 15 minuuttia
Hinkka, Sami Ensiferumin 10. levyn sävellys- ja sanoitustyö
Hinkkala, Eija Suomenkielisiä popiskelmäsanoituksia cowrite-sessioissa
Hofmann, Heinz-Juhani “Minä/Minä/Minä” -oopperan esittämiseen ulkomaisilla festivaaleilla (käännöstyön ja matkan kuluihin)
Holder Productions / Jere Särkkä Jere Särkän kirjoitusmatkat Balille, Shanghaihin & Souliin helmikuussa 2025 sekä Tokioon ja Souliin syyskuussa 2025
Holmberg, Niillas Musiikilliseen luomistyöhön sekä laitehankintaan
Hynninen, Maija Profiilikonsertin järjestämiseen
Isotalo, Suvi Luovaan työhön
Johansson, Emma Säveltäminen ja sanoittaminen emma & matilda – yhtyeen syksyllä 2025 julkaistavalle debyyttialbumille sekä muille artisteille
Jää, Vilma Vilma Jään toisen albumin säveltämiseen, sanoittamiseen ja sovittamiseen
Kantelinen, Karoliina ”Kaukaa kuuluvaksi”. Luovaan työskentelyyn kansainvälisiä yhteistyöprojekteja varten
Kass, Susanne For working costs to write libretto for music theatre performance and travel costs
Kaukolampi, Timo Luovaan työskentelyyn kokeellisen elektronisen musiikin projektien parissa
Kauranne, Amanda Luovaan työhön sekä matka- ja majoituskuluihin
Kettunen, Tuomas Taiteelliseen työskentelyyn sekä kuluihin
Kiuru, Jaakko Laulujen kirjoittamiseen suomalaisille artisteille
Kiviniemi, Anni Luovaan sävellys- ja sovitustyöhön
Klami, Markku Kitarakonserton sävellystyöhön
Koivisto, Minna Uuden työtietokoneen hankintaan
Koivusaari, Pauliina Taiteelliseen työskentelyyn ja tietokoneen hankintaan
Koskinen, Samae Laulujen säveltämiseen ja sanoittamiseen
Laaksoharju, Joonas Musiikin säveltämiseen ja tuottamiseen Aasian pop-markkinoille
Lassy, Timo Luovaan työhön vuonna 2025
Lehto, Jukka-Pekka Puhallinorkesterimusiikin sävellyskonsertti ja taltiointi
Lehtola, Lydia Albumikokonaisuuden sävellys- ja sanoitustyöhön
Linjama Lenno  Lenno Linjaman teosvientimatkat Yhdysvalloissa,

Iso-Britanniassa, Etelä-Koreassa ja muualla 2025

Liski Aleksi  Aliskyn kirjoitusmatkat Berliiniin ja Pariisiin vuonna 2025
Lähdesmäki, Antti Kansainvälistymiseen tähtäävään taiteelliseen toimintaan
Masaadi, Saleh Studiovuokraan ja sähkökitaraan
Mastovaara, Teemu Luovaan työhön sekä työskentelyyn tarkoitetun laitteiston ja ohjelmiston hankintaan
Miettinen, Laura Auroran kolmannen täyspitkän albumin sävellys- ja sanoitustyöhön
Mikkola, Matti Luovaan työskentelyyn tarkoitetun tietokoneen hankintaan
Mikkonen Karri  12kk residenssi Tokiossa vuosina 2025-2026
Mokulu, Eugene Luovaan työhön uuden musiikin työstöä varten
Nordin, Boris Luovaan työhön; elinkustannuksiin, matkakuluihin ja laitehankintoihin
Nordström, Victor Luovaan työhön, työtilan vuokrakuluihin  ja ohjelmiston hankintaan
Nummelin, Alpo Ammattimaiseen biisinkirjoitustyöhön
Oh, Jin Yong Derek Creative work for ”Tea / Time & Love”, a multilingual promenade performance
Okas, Daniel (Danitello) Danitellon kirjoitusmatkat Lontooseen, Berliiniin ja Los Angelesiin tammi-huhtikuussa 2025
Paalanen, Antti Sävellystyöhön
Poijärvi, Riina (Ninni) Luovaan työhön
Ranta-aho, Eetu Taiteelliseen työskentelyyn
Rasmus, Johanna Taiteelliseen työskentelyyn
Räihälä, Osmo Tapio ”Farmer George” -monodraaman säveltäminen Bregenzin musiikkijuhlille
Sarvanne, Mikko Sävellystyöhön
Sauros, Sade Adele Adele Sauros Quartetin viidennen albumin säveltämiseen
Sundberg, Julia Luovaan työskentelyyn
Tervomaa, Jonna Luovaan työskentelyyn, soittotaidon kehittämiseen sekä uuden live-kokoonpanon kokoamiseen
Timonen, Anniina  Musiikintekijä Anniina Timosen Aasian markkinoille suuntautuviin vientimatkoihin vuonna 2025
Turunen, Samuli Luovaan työhön
Valkeapää, Niko Luovaan työhön Niko Valkeapään ja Tore Bruvollin esikoislevyä varten
Valkonen, Tara Jovana Mukana kulkevan ministudion hankinta sekä kurssimaksut ja matkakulut kahdelle eurooppalaiselle musiikkifestivaalille
Vanhala, Markus Luovaan työskentelyyn Omnium Gatherum sekä Insomnium -yhtyeiden täyspitkien albumien säveltämisen, sovittamisen sekä tuottamiseen parissa
Viljamaa, Milla Luovaan työhön, ammattitaitoa kehittävään koulutukseen ja työvälineeseen
Vuorinen Olli-Pekka  Kirjoittaja Olli-Pekka Vuorisen kirjoitusmatkat Saksaan ja Hollantiin vuonna 2025
Wirtanen, Ilkka Luovaan työhön
Yrjänä, Aki Wille Tulevan albumin sävellys-, sanoitus-, ja sovitustyöhön

 

Lisätietoja: tuet@teostonkulttuurisaatio.fi

Säätiön toimintaa koskevat tiedustelut

Teijamari Jyrkkiö
Asiainhoitaja, Teoston kulttuurisäätiö

Teoston kulttuurisäätiön tehtävä on edistää kotimaista luovaa säveltaidetta ja sen toimintaedellytyksiä.

Jaa somessa
Lue lisää