Siirry sisältöön

Teoston toimintasuunnitelmassa korostuu kansainvälisyys ja isot järjestelmäuudistukset

11.12.2024

Teoston jäsenkokous järjestettiin 11.12.2024 Helsingin musiikkitalolla. Ylintä päätösvaltaa käyttävät jäsenet hyväksyvät syyskokouksessa vuosittain toimintasuunnitelman ja budjetin.

Toimintasuunnitelman käsittelyn yhteydessä Teoston toimitusjohtaja Risto Salminen korosti, että vuoden 2025 markkinaan kohdistuu lukuisia epävarmuustekijöitä kuten tekoälymusiikin esiinmarssi, valtion leikkaukset sekä mediakentän epävarmuus. Tavoitteena on kuitenkin kasvattaa musiikin tekijöiden ja kustantajien tekijänoikeuskorvauksia edelleen. Teoston tekijänoikeuskorvaustuottojen budjetoidaan vuonna 2025 kasvavan 90 miljoonaan euroon.  

Yksi keino kasvattaa korvauskertymää on panostaminen entistä painokkaammin kansainväliseen toimintaan. Teosto tekee aktiivista yhteistyötä kansainvälisten kumppanijärjestöjensä kanssa, kehittää prosesseja ja panostaa kansainvälisesti toimivien tekijöiden palveluihin.

Kulupuolta rasittavat erityisesti investoinnit uusien teknologioiden käyttöönottoon. Järjestelmäuudistuksia viedään eteenpäin niin teosdokumentaatiossa, tilityksessä kuin musiikkiraportoinnissakin.

Vuosi 2025 on myös edunvalvonnallisesti aktiivista aikaa. Ensi kevään kuntavaalit ovat keskeiset, sillä yhä suurempi osa musiikin ruohonjuuritason rahoituksesta tulee kunnilta. Lisäksi päätöksiä tehdään EU:n tekoälyasetuksen käytännöistä sekä yksityisen kopioinnin hyvityksen uudistamisesta.

Jäsenkokouksessa kuultiin myös katsaus Teoston kulttuurisäätiön toimintaan. Lisäksi hyväksyttiin muutos Teoston tilityksistä pidätettäviin ns. kansallisiin varoihin, joilla rahoitetaan luovan kotimaisen säveltaiteen edistämistoimintaa. Tulevaisuudessa musiikin online-alueelta kerätyistä ulkomaankorvauksista ei peritä lainkaan kansallisten varojen pidätystä, minkä johdosta radio ja tv-alueen sekä tapahtumien kansallisten varojen pidätys päätettiin nostaa 6,5 prosenttin (aiemmin 6 prosenttia). Näin saadaan turvattua monimuotoista Teoston edistämistoimintaa myös tulevaisuudessa.

Jaa somessa
Lue lisää