Antakaa festivaaleille tilaa keskittyä olennaiseen
Suomi on festivaalien luvattu maa. Silti niitä ollaan ajamassa entistä ahtaammalle kiristyvillä määräyksillä ja rajoitteille. Teoston avainasiakaspäällikkö Mika Nikula uskoo, että kehityksen tulisi olla pikemminkin päinvastaista.
Taas on se aika vuodesta, kun festivaalit kiinnostavat myös valtamedioita.
Tänä vuonna olemme saaneet lukea jo miten festivaalit taas nostavat lippujen hintoja, Ilosaarirock tarjoaa nuorille ilmaisen telttamajoituksen (hyvä), Provinssirockin saarilava tuhoutui tulipalossa – niin ja tietenkin Naamat on myyty jo loppuun.
Itse olen aktiivisesti alkanut käydä festivaaleilla kultaisella 90-luvulla, jolloin menomatkalla vielä Ford Escortin kaiuttimista pauhasivat Haddaway ja Leila K. Siitä lähtien olen joka kesä käynyt arviolta viidellä eri festivaalilla vuosittain. Miksi? Festivaalit ovat hienoja kokoontumisen ja yhteisöllisyyden juhlia. Festivaalialueiden sisäpuolella en juurikaan ole häiriökäytöksiä nähnyt ja jos jotain on ollut, niin asiansa osaavat järjestysmiehet ovat asiaan puuttuneet hyvinkin nopeasti.
Suomen kesä on lyhyt, mutta se on täynnä toinen toistaan hienompia festivaaleja. Festivaalit ollaan kuitenkin ajamassa entistä ahtaammalle alati kiristyvien määräysten ja rajoitusten kanssa. Eikö olisi jo aika herätä ja tarjota auttava käsi festivaaleille, jotka tuovat varovaisellakin arviolla useita kymmeniä miljoonia alueidensa yrittäjille?
Huhtikuun Livefoorumissa MaRa:n Kai Massa esitteli tulossa olevia muutoksia, jotka vaikuttavat myös festivaalien järjestämiseen. Tiukennuksia oli tulossa tai niitä haettiin todella moneen osa-alueeseen – oli kyse sitten kuitinantovelvoitteesta, tasapuolisesta kohtelusta tai vaikka anniskelusta.
Etenkin anniskelun tiukentuminen nykyisellä Viron viinarallin aikakaudella hieman itseäni kummastuttaa. Miksi kaikki tiukennukset tuntuvat kohdistuvan laillisiin ravintoloihin ja tilaisuuksiin, sen sijaan että pyrittäisiin oikeasti takaamaan työllistävälle ja veronsa maksavalle toimialalle paremmat mahdollisuudet menestyä tuota verovapaata viinaa vastaan?
Kävin viime vuoden elokuussa Johdin-hankkeen matkalla tutustumassa Sziget-festivaaliin Budapestissä. Huomioni kiinnitti ennen kaikkea vapaus, joka tapahtuman kävijöille oli onnistuttu luomaan. Siellä ei tarvinnut erikseen mennä karsinaan nauttiakseen oluen, telttailla saattoi festivaalialueella ja mitään järjestyshäiriöitä ei siltikään ollut näkyvissä. Toistan: järjestyshäiriöitä ei ollut, vaikka tuopin kanssa sai kulkea alueella täysin vapaasti. Miksi meillä Suomessa festivaalit ajetaan entistä tiukempaan säännös- ja lakiviidakkoon? Miksi meillä ei anneta festivaaleille enemmän tilaa hengittää ja keskittyä asiakkaan viihtyvyyteen sen sijaan että järjestäjien pitää mittailla anniskelualueen tupla-aitojen korkeuksia?
Olutkarsinat ovat varmasti paperilla hieno asia, joka helpottaa valvomista, mutta käytäntö on ikävä kyllä toinen. Bändien aikataulut festivaaleilla ovat varsin tiukat ja koska olutalueilta ei yleensä saisi alueelle näkyä (tämäkin taitaa riippua paikallisesta anniskeluviranomaisesta), pitää juoma riipaista kiireellä ja tämä saattaa myös koitua monen kohtaloksi. Väitän että useimmin syynä Hasselhoff-tyyliseen ateriointiin on nimenomaan kiireen vuoksi liian nopeasti nautitut juomat.
Olin itsekin aikoinaan järjestämässä festivaaleja. Jyväskylässä. Toimin tapahtuman ohjelmavastaavana ja esiintymässä olivat mm. sellaiset nimet kuin Hardcore Superstar, Sunride, Tehosekoitin, Apulanta ja moni, moni muu. Tapahtuma oli hieno, fiilis oli hyvä ja taloudellisesti takkiin tuli reilusti. Itse jouduin muun muassa myymään haitarini. Velkani sain hoidettua, mutta samalla itselle tuo festarijärjestäjän homma tuli demystifioitua. Tapahtumien järjestämisessä on valtava riski ja marginaalit ovat todella pienet. Itsestäni ei ammattilaista tuolla saralla tullut, mutta edelleen nautin suunnattomasti festivaaleilla käymisestä ja tervehdin nöyränä niitä, jotka jaksavat nähdä vaivaa meidän muiden eteemme.
Hei tapahtumajärjestäjät, I Salute You. Ilman teitä kesäni olisi huomattavasti tylsempi.
Teksti: Mika Nikula
Kuva: Anssi Toivakka / Naamat 2012 (perjantai). Lavalla Sydän Sydän.