Antti Auvinen – Kitarasankarista nykysäveltäjäksi

Autuus on ooppera, joka poikkeaa vahvasti lajin perinteistä. Säveltäjä Antti Auvisen luoma musiikki on rajua ja kokeellista. Teos kuiskii, kirkuu ja sykkii polyrytmisesti.

Raju on oopperan aihekin. Teos perustuu 1800-luvulla Savossa tapahtuneeseen murhaan, jossa pappisveljeksistä toinen koki ilmestyksen, jonka mukaan veljen on heti kuoltava, jotta hänestä tulisi autuas. Hengen johdattamana pappi nuiji veljensä hengiltä rauhallisin mielin.

40-vuotiaan nykysäveltäjän rohkea tyyli on poikinut jo monia kansainvälisiä tunnustuksia.

“Tämä on kuitenkin ehdottomasti suurin palkinto, jonka olen työstäni saanut ja antaa uskoa siihen, että on mahdollisuuksia selviytyä tällä haastavalla alalla”, Auvinen toteaa Helsingin Musiikkitalossa. Täällä toteutettiin myös Autuus, jonka näytökset ovat nyt jo ohi. Nyt työn alla on ollut Tampereen filharmonikkojen tilausteos Himmel Punk.

Näkyvyys lisää yhteistyömahdollisuuksia. Auvinen oli ehdolla Teosto-palkinnon saajaksi myös kaksi vuotta sitten.

“Toki tällainen huomionosoitus myös yksinkertaisesti tuntuu hyvältä. Se on tärkeää tässä ammatissa, jossa elää jatkuvassa itsekritiikin ja riittämättömyyden tilassa. Päässä mylläävien ideoiden toteuttaminen vaatii pitkäjänteisen ja usein vaikean työskentelyjakson.”

Oma sävellys muiden esittämänä

Auvinen kertoo olevansa myöhäisherännäinen klassisen musiikin suhteen. Hän on kasvanut Kuopiossa, jossa lääketieteen ja terveydenhuollon parissa työskennelleet vanhemmat kannustivat poikaansa pianotunneille. Vähitellen instrumentti vaihtui kitaraan.

Kuten moni muukin poika teini-iässä, Auvinen innostui hevi-musiikista ja treenasi särökitaran soittamista.

“Ehkä siinä on jokin onnikin, että olen nuorena keskittynyt musiikin lisäksi myös muihin asioihin, kuten jalkapallon pelaamiseen. Opiskeluaikana tapasin monia ihmisiä, jotka olivat jo väsymässä siihen työmäärään, jota musiikki ammattina vaatii.”

Lukion jälkeen Auvinen pääsi Keski-Suomen konservatorioon opiskelemaan kitaransoittoa pääaineenaan. Jo tuolloin päässä kyti ajatus oman musiikin luomisesta. Musiikin teoriakin tuntui hyvin kiehtovalta.

Parikymppisenä Auvinen koki herätyksen nykymusiikkiin.

“Esimerkiksi Helmut Lachenmannin harrastama normien kyseenalaistaminen ja tinkimättömyys tekivät minuun suuren vaikutuksen”, Auvinen kertoo.

Samoihin aikoihin hän lähti vaihtoon Prahan musiikkiakatemiaan.

“Se on tavattoman konservatiivinen, oikein patavanhoillinen koulu. Opiskelijoidenkin sävellykset edustivat hyvin perinteistä taidemusiikkia. Harmonia, dynamiikka ja estetiikka olivat menneiden, kuolleiden valkoisten miesten maailmasta.”

Auvinen päätti hakea opiskelemaan Amsterdamin konservatioon, jonka hän oli kuullut olevan kiinnostava ja moderni laitos, jossa kokeiltiin rohkeasti asioita.

“Kirjoitin heille sähköpostin, jossa kerroin haluavani osallistua pääsykokeisiin tietämättä, että ne olivat jo menneet ohi. Tästä huolimatta näyttö järjestettiin ja pääsin sisään. Opintojen edetessä vaihdoin pääaineeni kitaransoitosta säveltämiseen.”

Omien teosten kuuleminen ensimmäistä kertaa muiden soittamina oli hieno kokemus.

“Onhan se sanoinkuvaamattoman fantastista. Säveltäjä kun on täysin soittajien armoilla.”

Harry Salmenniemi: Autuus-oopperan teko kiinnosti ja hirvitti

Autuus-oopperan Auvinen sävelsi Helsingin kamarikuorolle ja defunensemble-yhtyeelle. Näiden lisäksi videoilla on teoksessa vahva rooli. Ne toimivat paitsi esityksen visuaalisina ja sisällöllisinä rikastuttajina, myös omana instrumenttinaan.

“Halusin tehdä videoita, jotta saisin näyttää erilaisia äänen muodostamisen tapoja.  Kuulemme ja näemme esimerkiksi sellon laajennettuja soittotekniikoita ja äänen hidastamista äärimmilleen, jolloin esiin tulee rytmisiä pulsaatioita ja mielenkiintoisia saundeja”, Auvinen selittää.

Oopperan libretosta eli tekstuaalisesta puolesta vastasi Harry Salmenniemi. Ensimmäinen yhteys syntyi, kun Auvinen tiedusteli, saisiko hän tehdä kuoroteoksen Texas, sakset -runokirjan pohjalta. Se projekti on vielä toteuttamatta. Sen sijaan Auvinen otti hetken päästä uudestaan yhteyttä ja kysyi, kiinnostaisiko Salmenniemeä kirjoittaa oopperaa.

“Ajatus kiinnosti ja hirvitti samaan aikaan. Kävelin pariin otteeseen metsässä ennen kuin lupauduin mukaan”, Salmenniemi kertoo.

“Lopulta tulin siihen tulokseen, että Auvinen tuntee tyylini ja mikäli hän haluaisi koukuttavaa Hollywood-käsikirjoitusta, ei hän olisi pyytänyt sitä minulta.”

Antti ei ohjannut tai rajoittanut Salmenniemen kirjoitusprosessia juuri mitenkään. Auviselta oli tullut vahva aihe ja sen toteuttaminen tekstiksi jäi Salmenniemen haltuun.

“Ajatuksena oli, että kahdesta päähenkilöstä muodostuu yhteensä neljä hahmoa. Ennen tapahtumaa veljekset ovat kunnon kansalaisia. Käänteen jälkeen päähenkilöistä toinen on kuollut, toinen taas on hullu murhaaja”, Salmenniemi avaa.

Oopperan ohjasi lavalle nykytaiteilija Teemu Mäki. Hän oli Auvisen mielestä oikea henkilö ohjaamaan lavalle modernin teoksen väkivallan luonteesta.

Tekstin luonut Salmenniemi näki työnsä elävänä ensimmäistä kertaa vasta ensi-illassa.

“Se oli hieno, voimakas kokemus. Olin yllättynyt, kuinka runsas kokonaisuus teoksesta oli syntynyt”, Salmenniemi kertoo.

Hän toteaa, että projekti on ollut myös siinä mielessä hieno, että tekijät ovat luottaneet toistensa ammattitaitoon.

“Täytyy osata myös kuunnella muita. On hienoa päästä osalliseksi johonkin itseään suurempaan.”

Taiteen kokeminen ja tunteet

Kokeellinen taidemusiikki on marginaalinen laji, jonka moni saattaa kokea vaikeaksi. Miten Auvinen neuvoisi taidelajiin tutustuvaa, uutta kuulijaa?

Säveltäjä toteaa, että ihmiset puhuvat paljon taiteen ymmärtämisestä, mutta tällöin voi käydä niin, että rakennetaan turhia muureja ja esteitä tunnekokemusten tielle.

“Taide kuitenkin operoi emootioiden alueella. Tärkeintä on vetoaminen syvempiin kerroksiin, jonnekin selittämättömään. Joku voisi kutsua sitä tuonpuoleiseksi”, Auvinen pohtii.

Nykymusiikin kannattaa antaa kuulemma vain vaikuttaa. Jälkeenpäin voi sitten pohtia, millaisia ajatuksia ja tunteita teos herätti. Epämiellyttäviäkään tunteita ei kannata aina sulkea pois.

Parhaimmillaan taide voi tehdä olemassaolosta merkityksellisempää, antaa syyn elää.

”Säveltäjänä toimiminen on ajoittain kituuttamista. Tämä on vaikea tie kulkea, mutta ne rikkaat hetket, joita työn kautta voi saada, korvaavat kaiken.”