Autioilla rannoilla on musiikin käsityöläisen mestarinäyte
Autioilla rannoilla –levyn kaikki kappaleet ovat Edu Kettusen säveltämiä, sanoittamia ja sovittamia. Teosto-palkinnon esiraati kuvaa kaunista kokonaisuutta musiikin käsityöläisen mestarinäytteeksi. Pienin elein kerrotut suuret tarinat kuljettavat kuulijaa ympäri maailmaa.
Omien bändi- ja soololevyjensä lisäksi Kettunen on tehnyt paljon musiikkia myös muille artisteille. Autioilla rannoilla -levyn tekoa hän kuvaa hyvin intensiiviseksi.
”Tein levyä puoli vuotta aamusta iltaan 12 tuntia päivässä. Unohduin siihen tekemiseen ihan tyystin”, Kettunen kertoo ja toteaa, että levyn tunnelma on positiivinen vaikka aiheet luotaavatkin olemisen peruskysymyksiin.
Katso Edu Kettusen haastattelu Teosto-palkintoehdokkaiden julkistustilaisuudesta.
TAUSTAA:
-Teosto-palkintoehdokkaiksi on valittu keväällä 2017 kuusi teosta tai teoskokonaisuutta.
-Vuodesta 2003 lähtien jaettu Teosto-palkinto on yksi Pohjoismaiden suurimpia taidepalkintoja.
LUE LISÄÄ:
Teosto-palkintoehdokkaana on kuusi teosta