Elämä täynnä rock’n’ rollia

Juhani Merimaa (s. 1947) toimii rockklubi Tavastian toimitusjohtajana ja on pyörittänyt niin Ankkarockia kuin myös Ruisrockiakin, josta on kasvanut Suomen suurin festivaali. Tavastian luotsaamisen hän aloitti jo 33-vuotiaana vuonna 1980.

Merimaahan liitetään monia lempinimiä. Näitä ovat mm. rockbisneksen ammattilainen, matikkavelho ja tietotoimisto. Kun suunnittelen haastattelua, kysäisen muusikkotutultani, mitä hänellä tulee mieleen Merimaasta. 

”Mertsi ei koskaan ole itse arvottanut musaa. Kaikki tyylit tervetulleita. Kaikki ihmiset ovat tärkeitä. Aidosti hieno mies, joka välittää muusikoista”, tuttava toteaa saman tien. 

Kommentti antaa perspektiiviä haastattelun tekoon – siispä suunta kohti Tavastiaa eli Teostolta parisataa metriä Urho Kekkosen katua eteenpäin. Kuten Merimaa jo 80-luvulla visioi, Urho Kekkosen kadusta on muodostunut viime vuosina ns. musiikkialan katu, jonka varrelta löytyy useita alan järjestöjä, levy-yhtiöitä, Tiketti, levykauppaa sekä tietysti Tavastia.

Juhani Merimaa Tavastian takahuoneessa. Kuva: Kaisa Huikuri.

Vietät pyöreitä sunnuntaina. Näyttäytyykö tietty vuosikymmen elämäsi varrelta erityisenä? Aiotko toteuttaa syntymäpäivän kunniaksi jonkin haaveen?     

Jokainen vuosikymmen on ollut omalla tavallaan kiinnostava. Olen kuitenkin painanut tällä tavalla lähes 40 vuotta. Elämäni on täyttynyt rock’n’ rollista. Tulevan merkkipäivän osalta en ole asettanut mitään tavoitteita, joita pitää saavuttaa tai kokea. Joulukuussa suuntaan kyllä Etelä-Afrikkaan, mutta ei se merkkivuoteen varsinaisesti liity.

Miten musiikki ui aikoinaan elämääsi? Kävitkö keikoilla tai ketä fanitit?

Tarjonta oli nuoruudessani aika kapeaa. Kävin koulun Toijalassa ja siellä oli yleisiä tansseja, joissa esiintyi iskelmätähtiä ja joskus rautalankabändejä. Muutin Helsinkiin vuonna 1966, jolloin avautui isommat kuviot. Tykkäsin kuunnella vähän rockimpaa kamaa.

Radiostahan ei silloin kuullut juuri mitään. Jos sain kaivettua esiin Radio Luxemburgin, kuulin jotain musiikkia ja rätinää. Levyt oli aika kalliita ja niitä ei pystynyt hankkimaan kovin usein. Sen seurauksena niitä omia harvoja levyjä tuli kuunneltua tosi huolella. Kävin myös opiskelijabileissä ja ne oli usein DJ-pohjaisia. Tv:ssä oli musiikkiohjelma nimeltään Nuorten tanssihetki. Käy kyllä vähän kateeksi nykyajan nuorisoa, jolle musiikkia on saatavilla kokoa ajan ja se soi kaikkialla.

Olet nähnyt todella laajasti rock- ja pop-kenttää. Jos olisit artisti tai muusikko, minkä bändin jäsen haluaisit olla?

Taiteilijalla pitää olla näkemys ja annettavaa. Jos mä olisin jossain bändissä, olisin ensimmäinen, joka pitäisi heittää siitä ulos. Koen omaksi paikakseni olla auttamassa yleisön ja artistin kohtaamista. Keskeinen pointti on se, että pystyy nauttimaan toisen menestyksestä ja tekemään esiintymistilanteesta esiintyjälle mahdollisimman hyvän. On hienoa, jos pystyy auttamaan artisteja ja bändejä. Ja on vaikka vauhdittanut niitä alkuvaiheessa, kuten nyt täällä Tavastialla vaikka HIM:iä.

Olet nähnyt bändejä niiden alkuvaiheissa, huipuilla ja suvannoissakin.

Osa bändeistä on päiväperhoja, jotka lopettavat tai kasvavat siitä tietystä fanitetusta roolistaan ulos. Osa niistä hakee uuden tyylin. Toiset taas jatkaa koko elämänsä suunnilleen samalla kokoonpanolla, kuten joku Rolling Stones tai Eppu Normaali.

Dingon alkuvaiheista tulee mieleen, kun ne teki täällä yhden videon. Yleisö oli ahtautunut lavan ja miksauspöydän väliin. Kukaan yleisöstä ei suostunut liikkumaan, ettei menettäisi paikkaansa. Porukkaa pyörtyi ja heitä kannettiin takahuoneeseen. Me huomattiin, että useampi alkoi ns. pyörtyä, jotta pääsisi takahuoneeseen ja alettiinkin kantaa heitä kauemmas salin perälle. Sen myötä pyörtyily väheni. Se hysterian taso oli meille vähän uutta siinä vaiheessa. Ulkopuolella oli lauma vanhempia odottamassa lapsiaan.

Mielenkiintoista on nyt seurata räppiskeneä, missä osa tekee jo paluuta 10-20 vuoden jälkeen, eikä nuoret fanit ole kuulleet heistä aiemmin. Esim. Taakibörsta on tehnyt comebackin ja myynyt loppuun keikkojaan. Urbaanissa musiikissa asioita tapahtuu nopeasti – joku voi menestyä, mutta sitten suosituksi nousee taas joku uusi nimi.

Mitä työ festareiden ja keikkapaikan johtajana vaatii?

Nöyryyttä. Aina ei voi onnistua. Pitää ymmärtää, että tulee myös vastoinkäymisiä. Mutta samaan kuoppaan ei kannata pudota montaa kertaa.

Myös kykyä kuunnella tarvitaan.

Ja pitää olla avoin sille, mitä kentällä tapahtuu. Pitää ymmärtää, että jotain pitää koko ajan muuttaa ja kehittää.

Miten Tavastia, Ankkarock ja Ruisrock suhteutuvat toisiinsa?

Tavastiaan mä oon kasvanut sisään. Ankkarock tuli ja meni. Se liittyi siihen, että muutin 80-luvun lopulla Korsoon ja päätettiin kokeilla lähiötapahtumaa. Siitä kasvoi yllättäen isompi kuin suunniteltiin. Ruisrock tuli kuvioihin vuonna 2001 ja sen jälkeen oli aika raskasta pyörittää kahta festivaalia muun tekemisen rinnalla. Ankkarock lopetettiin ja nythän pääkaupunkiseudulle on tullut jo paljon muita tapahtumia ja festivaaleja, mikä on hyvä juttu.

Ruisrockista tehtiin muuten vuonna 2011 dokumentti. Festivaalin perustajan vaatimus oli aikoinaan se, että populaarimusiikin pitää saada tukea yhteiskunnalta ja kaupungin pitää kantaa vastuuta festivaalista ja osoittaa sille esim. paikka. Muualla maailmassa populaarimusiikkia tuetaan hyvin paljon, mutta Suomessa on ollut vähän sitä käsitystä, ettei voi tukea vaikka menestystä. Mutta jos tuetaan tappiota, niin yleensä tehdään myös tappiota. Pitää löytää menestyviä tapoja tehdä tapahtumia. Tällaisen toiminnan kannustaminen vie alaa eteenpäin.

Toki pitää olla avoin myös uusille ja erilaisille jutuille ja bändeille. Matka musiikin marginaalista huipulle voi joillain olla nopea. Eihän se aina tietysti onnistu, mutta pitää olla mukana tukemassa ja tunnistamassa monenlaisia toimijoita.

Miten Tavastialla ja Ruisrockilla on tällä vuosikymmenellä sujunut?

Vaikka Tavastian sijainti on keskustassa hyvä ja historia on pitkä, niin kyllä meidänkin pitää joka ilta vastata kilpailutilanteeseen. Helsingin klubitarjonta on aika hyvä. Ruisrockissa tietynlainen huippu saavutettiin tänä kesänä, mikä oli hieno juttu.

Onko aina sujunut yhtä hyvin, esim. 90-luvun ja laman aikaan?

Silloin itse asiassa Kulttuuritalolta valui esiintyjiä pienemmälle Tavastialle ja se oli meille kulta-aikaa.  

Vuonna 1993 uuden musiikin aalto näkyi Tavastialla ja lavalla nähtiin mm. Alice In Chains, Suede, Jamiroquai, Screaming Trees ja Stone Temple Pilots.

Suede oli silloin eka kertaa Suomessa ja esiintyi Tavastialla. Se oli hyvä keikka ja Brett Anderson kävi juttelemassa yleisön kanssa. Anderson muisti Tavastian keikan vieläkin, kun kävi Ruisrockissa pari vuotta sitten. Hän sanoi olleensa yllättynyt, miten hyvin heidät tunnettiin jo 90-luvun alussa Suomessa.

Siirryit vuonna 2014 myös tv:n puolelle. Millaista Tähdet Tähdet -sarjassa työskentely on?

Mä en ole mikään tv-esiintyjä. Me kommentoidaan siellä esiintyjiä, mutta ei anneta pisteitä. Siinä ohjelmassa autetaan tähtiä loistamaan eri genreissä ja annetaan heille mahdollisuuksia heittäytymiseen. Esiintyjistä on yllättänyt Waltteri Torikka, joka tuli ohjelman myötä tunnetuksi suurelle yleisölle. Jarkko Ahola myös vaihtoi vähän stailiaan ja Roope Salminenkin nousi ohjelman kautta suureen julkisuuteen. Se jäi myös mieleen, että Autiotalon esittänyt Benjamin Peltonen oli niin nuori, ettei ollut kuullut Dingosta aiemmin mitään. 

Oletko itse tehnyt musiikkia tai laulanut lavalla?

En en en. Tuomari Nurmiolla oli Tavastialla kerran sellainen karaokeilta ja silloin kävin laulamassa Suuret setelit.

Lopuksi, miltä livemusiikin tulevaisuus näyttää? Onko Tavastian baaritiskin taakse tulossa robotti tai mitä näitä tulevaisuuden visioita onkaan?

Teknologia tietysti kehittyy, mutta kyllä keikkaelämyksissä ja livemusiikissa nimenomaan se human touch säilyy toistaiseksi.