Eppu Kosonen – Musiikin valitsema monitoimimies

Musiikkituotantoyhtiö Fried Musicin tiloissa Helsingin Punavuoressa on rauhallista. Säveltäjä-sanoittaja-tuottaja Eppu Kososella pitää kuitenkin kiirettä. Parin kuukauden sisään Kosonen aikoo tehdä uutta musiikkia ainakin JVG:lle, Pete Parkkoselle, Iisalle ja Saimaalle. Työn alla on myös muutama Vain elämää -ohjelmaan liittyvä sovitus. 

Vuoden tuottaja -Emmalla vuonna 2013 palkittu Kosonen on säveltänyt monia hiteiksi nousseita kappaleita muun muassa Jesse Kaikurannalle ja Jonna Tervomaalle. Siitä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – hän vaikuttaa kovalta itsekriitikolta, joka potee luovaa tuskaa jopa haastattelukysymyksiin vastaillessaan. Ellei sopiva vastaus juolahda Kososen mieleen välittömästi, hän hermostuu itselleen, tekee aggressiivisen äkkiliikkeen tuolissaan tai juuttuu tuijottamaan katonrajaa useiksi sekunneiksi. 

”Tärkeintä musiikintekemisessä on se, ettei tuijota tyhjää paperia, vaan yrittää luoda edes jotain”, Kosonen sanoo.

”Jämähdän kuitenkin usein tuijottamaan seiniä tuskastuttavan pitkäksi ajaksi ja ihmettelemään, miten olen koskaan osannut tehdä yhtään mitään ja miten tulen enää koskaan saamaan mitään aikaiseksi. Siihen murehtimiseen suurin osa ajasta menee.”

Kosonen sanoo, että tekisi todennäköisesti 50 prosenttia enemmän musiikkia, jos osaisi höllentää itsesensuurifiltteriään. Kuvaavaa onkin, että monet Kososen itsensä hölmöinä pitämät biisi-ideat ovat olleet muiden mielestä loistavia.

Otetaan esimerkkitapaus. Alkuvuodesta Kosonen ja tuottaja DJPP ryhtyivät tekemään yhteisbiisiä JVG:lle ja Ellinooralle. Syntyi elektroninen tanssibiisi, jonka laulumelodia ei kuitenkaan Kososen mielestä toiminut tarpeeksi hyvin. Piti keksiä jotain muuta.

”Sanoin DJPP:lle että okei, äänitän nyt yhden melodian, mutta et saa nauraa, vaikka tämä on todella huono ja idioottimainen. Minun on silti pakko kokeilla, voisiko se toimia”, Kosonen sanoo.

”Idioottimaisesta” melodiasta syntyi lopulta Sitä säät mitä tilaat -biisin kertosäe, joka on sittemmin osoittanut yhteislaulupotentiaalinsa kesäfestareilla. Biisintekoprosessin aikana kappale muuttui vielä kertaalleen, kun VilleGalle keksi yhtäkkiä, että biisin pitääkin olla pianoballadi. 

”Tuska meinasi jo iskeä, kun laitettiin biisi taas atomeiksi. Mutta kun sitten lopulta kuulin valmiin kappaleen, jossa oli kaikkien meidän eri palaset, meinasin luhistua. Se toimi niin hyvin.”

Tavoitteena kokonaisvaltainen ymmärrys

Kosonen sanoo, ettei koskaan tietoisesti ryhtynyt biisintekijäksi. Pikemminkin musiikki valitsi hänet, sillä musiikinopettajaäidin lapsena hän altistui jo varhain soittamiselle ja laulamiselle. Nuorempana Kosonen soitti muun muassa pianoa ja lauloi Cantores Minores -poikakuorossa. Hän opiskeli myös rumpujensoittoa, kunnes törmäsi ”helmasyntiinsä”: haluttomuuteen keskittyä vain yhteen asiaan kerralla.

”Monesti kun jonkin asian jättää taakseen, se johtuu siitä, että näkee ihmisiä, jotka ovat siinä asiassa parempia ja omistautuneempia. Minulle ei ole koskaan riittänyt vain yhden asian opiskelu, vaan olen sinkoillut ympäriinsä. Uskon ikuisen opiskelun ajatukseen. Koko ajan pitää kehittää jotain osa-aluetta itsessään. Se myös lisää kokonaisvaltaista ymmärrystä”, Kosonen sanoo.

”Tämä biisintekeminenkin tuli studiotyön ja tuottamisen melkeinpä sivupolkuna. Olen opetellut levyntekoprosessin kaikkine mikrotasoineen aika huolella, jotta pystyn operoimaan isossa studiossa ja äänittämään, mutta myös säveltämään ja sovittamaan. Jos jokin asia kuulostaa hyvältä, haluan tietää miksi se kuulostaa hyvältä ja miten se saadaan aikaiseksi.”

Kosonen on tullut tunnetuksi isoista pop-hiteistään, mutta lähtökohtaisesti häntä kiinnostaa kaikenlainen musiikki. Yhtenä päivänä hän voi tehdä levyä Kasmirin kanssa, toisena päivänä kertosäkeen JVG:lle ja kolmantena viipyilevän jazzrock-kappaleen Saimaalle. Kosonen sanookin turhautuvansa, jos joutuu keskittymään yhteen genreen tai projektiin liian kauan.

”Mitä enemmän operoi musiikin parissa, sitä enemmän silmät aukeavat sen monimuotoisuudelle. Pidän älyllisesti jopa vähän laiskana, jos siltä kaikelta sulkisi silmänsä ja keskittyisi tekemään vaan kolmen minuutin radiohittejä. Toivoisin, että radiomusiikin muoto voisi rönsyillä enemmän samaan tapaan kuin jazzissa ja klassisessa musiikissa.”

Kosonen ei koe, että hänen diskografiaansa määrittelisi jokin punainen lanka. Pikemminkin hän pyrkii välttämään sitä, että hänelle syntyisi työkalupakillinen tavaramerkkiratkaisuja.

”Se olisi tylsää ja sillä saisi tehtyä itsensä tarpeettomaksi popkulttuurissa aika lyhyessä ajassa, koska asiat ja tyylit muuttuvat niin nopeasti. Yritän kuitenkin pysyä kaukana ohimeneviksi tarkoitetuista jutuista, kuten kesäbiisirenkutuksista. En ole erityisen after ski -henkinen ihminen.”

Biisintekemisen anatomia

Kosonen sanoo, ettei hänellä ole varsinaista biisinkirjoitusmetodia. Inspiraatio voi syntyä milloin biitistä, milloin tekstinpätkästä tai milloin pianon ääreen istahtamisesta.

”Biisi voi lähteä melkein mistä vaan, ja mielestäni on tärkeääkin, että antaa synapsien tehdä työtään, että mikä vaan helähdys voi pistää aivot liikkeelle. Sitten kun idean ensikipinä on olemassa, voi tehdä käsityötä liittyen esimerkiksi melodian symmetrisyyteen, laulettavuuteen tai yllättävyyteen.”

Kun Kosonen alkaa tehdä biisiä tilaustyönä, hän yrittää ensimmäiseksi sukeltaa biisin esittäjän maailmaan: siihen kuka artisti on ja mitä hän edustaa.

”On tärkeää, että biisissä säilyy artistin oma persoona. En halua tarjota vääränhenkistä energiaa tai tunnetta. Se voi liittyä esimerkiksi sanavalintoihin, säveltyyliin, rytmiin tai energiaan.”

Hittibiisin syntyminen on aina omanlaisensa mysteeri, mutta Kososen mukaan on olemassa ainakin kolme asiaa, jotka hiteistä usein löytyvät. Yksi on melodian vaivattomuus eli se, että biisiä pystyy laulamaan mukana turhia ajattelematta. Toinen on tekstin ytimekkyys eli se, että kirjoittaja on osannut napata elämästä jonkin tunnistettavan hetken, tarinan tai tunnetilan. Kolmas asia liittyy ajankuvaan: siihen, onko biisin viesti tarpeellinen juuri siinä ajassa ja juuri sen ihmisen esittämänä.

”Jos ihmismassat eivät sillä hetkellä satu reagoimaan biisiin, että juuri tältä meistäkin nyt tuntuu, hittiä ei tule, vaikka biisi olisikin laadukas. Tärkeintä on, että biisi jollain tavalla sykähdyttää, ja se on se kaikista vaikeimmin määriteltävä asia. Sitten on vielä joitain vähän mekaanisempia asioita, kuten se, että lauluperformanssin pitää olla aivan saatanan vakuuttava”, Kosonen listaa.

Onko Kosonen vielä koskaan tehnyt niin hyvää biisiä, että onkin halunnut pitää sen itsellään?

”En oikeastaan, koska melkein kaikki biisini ovat olleet räätälöityä täsmätekemistä. En nyt haluaisi tiedottaa tässä mitään, mutta minulla on tekeillä biisejä, joita olen ajatellut vain itselleni. Ne ovat omien suodattimieni ja psyykeeni läpi kulkenutta sielunmaisemaa. Siis sellaista matskua, jota en voisi kuvitella kenenkään muun esittävän. Tietyllä tavalla popmusiikki on aina kompromissi, koska sen pitää sopia tietynlaiseen virtaan. Rytmiikkaa, aihepiirejä ja jopa sävelkieltä myöten biisistä putsataan tietty kerma. Itse tykkään välillä vähän viipyilevämmästä musasta.”