Huolestuneita lauluja ilmastonmuutoksesta ja ihmissuhteista
Antti Autio olisi halunnut lapsena säkkipillin tai huuliharpun soittajaksi Aku Ankka -lehtien innoittamana. Elämä vei kuitenkin toiseen suuntaan, ja nykyään Autio on näyttelijä ja toisen levynsä julkaiseva laulaja-lauluntekijä. Kasvaneesta suosiosta huolimatta Autio sanoo välillä pohtivansa, millä oikeudella hän oikein ”vuodattaa juttujaan”.
Kaksi vuotta sitten Antti Autiota, 29, ahdisti. Uutisissa kerrottiin yhä karumpia faktoja lähestyvästä ekokatastrofista, mutta suomalaisessa poplaululyriikassa aihe ei juurikaan noussut esiin.
”Mietin, että miksi. Ilmastonmuutos on kuitenkin aihe, joka lävistää kaiken, ja josta kukaan ei voi jäävätä itseään. Halutessaan taiteilijat voisivat ottaa enemmän roolia tässä asiassa. Heillä voisi olla erityisiä taitoja käsitellä ilmastoahdistuksen aiheuttamia tunteita ja defenssejä”, Autio sanoo.
Autiota on ahdistanut paitsi käsillä oleva kriisi, myös se, että hän kirjoittaa sen porteilla ”vaan jotain rakkauslauluja”. Asialle oli tehtävä jotain, ja niinpä Autio päätti ottaa ilmastonmuutoksen yhdeksi teemaksi tulevalle levylleen Pihalla tuulee taas, joka ilmestyy lokakuussa. Levy on Aution toinen.
Melankolian puhdistava vaikutus
Helpotuksekseen Autio on huomannut, että ilmastoteeman käsittelyyn ovat viime aikoina heränneet monet muutkin artistit ja musiikintekijät Chisusta Evelinaan ja Litku Klemetistä Pekko Käppiin.
”Ajattelin, että levyni voisi käsitellä ilmastonmuutosta isolla kädellä. Se osoittautui kuitenkin tosi vaikeaksi. Aihe näkyy levyllä jossain määrin, mutta on siellä muitakin teemoja.”
Autio kertoo, että juuri teemojen moninaisuus erottaa tulevan levyn aiemmasta vuonna 2017 ilmestyneestä debyytistä Minä tuon mukanani sateet.
”Ekan levyn biisit kerääntyivät yhden teeman ympärille, minkä vuoksi levyltä myös tippui pois monta biisiä. Uusi levy kulkee musiikillisesti moneen eri suuntaan. Minua kiinnosti, kuinka erilaisia kappaleet voivat olla ilman, että ne kuulostavat siltä, että ne olisivat eri maailmoista.”
Yksi asia on kuitenkin ennallaan: lyriikat nojaavat yhä melankoliaan. Aution mukaan se johtuu siitä, että hän on luonteeltaan huolestuva tai huolestunut ihminen.
”Mutta on teksteissäni muitakin tasoja. Moni kuulija on tullut keikan jälkeen sanomaan, että on puhdistunut musiikistani. Se on ollut kiva kuulla, sillä mietin joskus, millä oikeudella vuodatan näitä juttujani. Näköjään se toimii joillekin muille samoin kuin itsellenikin, eli helpottaa oloa ja auttaa käsittelemään maailmaa. En ajattele, että toisin musiikillani lisää surua ja tuskaa ihmisten elämään.”
Sisäänpäinkääntyneisyyden sietämätön keveys
Kun Antti Autio oli lapsi, hän olisi halunnut soittaa säkkipilliä tai huuliharppua, koska Aku Ankassakin soitettiin. Kotikunnassa Hausjärvellä ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta opiskella säkkipilliä tai huuliharppua.
7-vuotiaana Autio alkoi haaveilla rumpujen soittamisesta, mutta sekin haave tyssäsi, kun Autiolle sanottiin, ettei hänellä ole tarpeeksi rytmitajua. Vaihtoehdoksi tarjottiin kontrabassoa.
”Silloin oli ilmeisesti pula kontrabasson soittajista”, Autio hymähtää.
”Soitin kontrabassoa noin kuusi vuotta, ja se oli tosi hauskaa oman aikansa. Mutta kun klasari ei enää teini-iässä oikein uponnut, vaihdoin kontrabasson kitaraan.”
Aution isä on näyttelijä ja äiti kuvataiteilija, joten perheen lapset saivat jo äidinmaidossa eväät luovalle uralle. Nuorempana Autio oli kuitenkin vähintään yhtä kiinnostunut pallopeleistä kuin musiikista. Hän saattoi pelata kellarissä sählyä itsekseen tai potkia jalkapalloa seinään useita tunteja. Toiminnan toisteisuus ja sisäänpäinkääntyneisyys tuottivat hänelle suurta nautintoa.
”Kun vaihdoin pallopelit kitaraan, en nähnyt siinä kauheasti eroa. Urheilu ja taide tuntuivat samankaltaiselta toiminnalta, joka aktivoi samoja alueita aivoissani.”
Sävellystöitä myös teatteriin
Lukioiässä Autiolle tapahtui kaksi hänen tulevaisuutensa kannalta merkittävää asiaa: hän alkoi harrastaa teatteria ja teki ensimmäiset omat kappaleensa. Inspiraatiota biisinkirjoittamiseen tarjosi muun muassa David Bowie, jota Autio sanoo kuunnelleensa lapsesta saakka.
”En sano, että omat biisini muistuttavat David Bowieta, mutta Bowien musiikissa on aina viehättänyt jokin taikamaailma, jota ei ihan ymmärrä. Teini-iässä tuli kuunneltua myös Metallicaa ja Iron Maidenia, koska kaveritkin kuuntelivat niitä. Bowiella ja Iron Maidenilla on molemmilla pitkiä melodiakuljetuksia, joita arvostan.”
Autio tekee biisejä yksin, kun taas teatteri on hänelle ryhmätyöskentelyä. Välillä musiikki ja teatteri myös limittyvät keskenään, sillä Aution sävellyksiä on kuultu esimerkiksi KOM-teatterissa ja Meriteatterissa.
Kun Autiolta kysyy, miten teatterisävellysten tekeminen eroaa itselle säveltämisestä, hän vastaa kryptisesti, että prosessi on molemmissa ”aika sama, mutta ihan eri”. Eroja löytyy esimerkiksi aikatauluttamisesta.
”Jos teen biisejä itselleni, kukaan ei ole sanomassa, koska niiden pitäisi olla valmiita. Teatterimusiikeissa on puolestaan aikataulupaine, mikä on tavallaan kivaa, koska ei voi jäädä lillumaan jonkin jutun ääreen. Usein teatterimusiikeissa on myös tekstipohja, mikä tuo omat haasteensa. Omat biisini syntyvät yleensä niin, että teksti tulee myöhemmin.”
Kun aikatauluja ei ole, yhden biisin valmistumisessa saattaa kestää useita vuosia. Enää se ei stressaa Autiota.
”Suurin osa biiseistäni jää sellaiseen limboon. Olin siitä joskus tosi turhautunut. Koin, että olen epäonnistunut, huono ja laiska. Mutta nykyään ajattelen, että aika ei vaan aina ole valmis kaikille biiseille. Pitää jaksaa odotella.”