Jesse Markin rakentaa tarinallisia lauluja

Soundi valitsi Jesse Markinin vuoden tulokkaaksi marraskuussa 2018. Valitsijoihin teki vaikutuksen miehen kyky luoda omaperäistä sekä eri genrejä yhdistelevää musiikkia. Miten tähän hetkeen on päädytty?

Markin syntyi vuonna 1985 Liberiassa ja muutti kuusivuotiaana isänsä kotimaasta Ghanasta Suomeen. Hänen äidinkielensä ovat suomi ja englanti.

”Koulussa päätin opetella puhumaan englantia tosi hyvin. Kuuntelin paljon yhdysvaltalaista musiikkia, erityisesti rockia ja metallimusiikkia, ja katsoin paljon amerikkalaisia elokuvia. Niistä opin sivutuotteena aksentin. Amerikkalaiset nousivat tutkaani, koska se oli ainoa suunta, josta tuli mustaa urbaania musiikkia. Kun kiinnostuin kielestä ja sanoituksista, kiinnostuin räpistä.”

Markin säveltää yhdessä muiden kanssa, mutta sanoitukset hän tekee aina itse.

”Lähestyn vaikeita asioita, kuten vaikka poliittisia epäkohtia runon ja vertauskuvien keinoin. En ole uskonnollinen, mutta esimerkiksi Jericho-kappaleessa lähden Raamatun tarinasta. Luvattuun maahan päästäkseen Israelin kansan on murrettava Jerikon muurit.  Käytän muureja symbolina itsellemme rakentamista muureista, jotka murtamalla pääsee vapauteen.”

Rauhalliselta pohdiskelijalta vaikuttava Markin uskoo, että kun puheenvuoro on annettu, sen voi käyttää vaikuttaakseen yhteiskunnallisiin asioihin.

”Tarkkailen, mitä ympärilläni tapahtuu, ja koetan löytää sanoituksissa vastauksia ongelmiin. Pohdin esimerkiksi epätasa-arvoa ja keinoja vähentää sitä. Sanoitukseni ovat usein surumielisiä ja melankolisia, mutta toisaalta ne sanovat: älä menetä uskoasi.”

Folk: kansa ja sen musiikki

Markinin Folk-nimisen levyn julkaisee toukokuun lopussa VILD Music. Levy leikkii sanan ”folk” eri merkityksillä ja sen 11 kappaletta liittyvät teemallisesti yhteen.

”You’re my folk, folk songs, kansa, kansallisuus… Se on monivivahteinen sana, jonka merkityksiä pohdin levyn kappaleissa. Mitä on kansan kuuntelema musiikki nykypäivänä? Olen tehnyt lomamatkoja esimerkiksi Ghanaan ja Keniaan ja sielläkin on aika vaikeaa löytää muuta kuin ylikansallista, kaupallista musiikkia. Se paikallisesta perinteestä lähtevä musiikki, mitä olen löytänyt, on kyllä kolahtanut kovaa.”  

”Levyni tyylilajien yhdistelmä voi kuulostaa sillisalaatilta, mutta kokonaisuus on itse asiassa hallittu. Se on neljän vuoden uudistumisprosessin tulos”, Markin kuvailee.

Folk-levyn biiseistä on jo sinkkuina julkaistu Blood, Will shoot, Jericho ja Hope. Blood-kappaleen voi tulkita kuvaavan hyväksytyksi tulemisen tarvetta ja taistelua sitä vastaan. Siitä välittyy tehokas tunnelataus.

”En ollut ollenkaan varma, että Blood olisi hyvä soolouran aloitusbiisi. Ideana Bloodissa on veljeys ja stereotypioiden kanssa leikkiminen sarkastiseen sävyyn. Pyörittelin sitä mielessäni, mutta lopulta uskoin, että sen wow-efekti toimisi. Blood osoittaa, että olen paitsi viiden tähden räppäri, myös viiden tähden laulaja. Blood ja sen jälkeen julkaistu Jericho ovat molemmat eeppisiä, tarinallisia lauluja, joissa on pohditut sanoitukset. Palaute on ollut tosi lämmintä, joten se oli onnistunut valinta”, Jesse Markin toteaa.

Markinin musiikkiin mahtuvat edelleen räp ja hip hop, mutta tyylien kirjo on laajentunut aiemmasta.

”Halusin esiintyä omalla nimelläni, koska teen nyt uudenlaista musiikkia ammattimaisemmin ja täysipainoisemmin. Hiphopiin kuuluu ihan olennaisesti eri musiikinlajien yhdisteleminen, mutta haen kaiken aikaa jotakin tuoretta sämplättävää mukaan. Käytän biiseissäni soulin, funkin ja R&B:n lisäksi vaikkapa progea, jatsia, club-musiikkia, popia tai blue grassia.”

”Nyt kuuntelen esimerkiksi folkia, etiopialaista kansanmusiikkia, Fela Kutia tai unkarilaista proge-bändiä Omegaa, ja jollain tapaa ne fuusioituvat omaan musiikkiini. Tavoitteena on saada aikaan jotain omaperäistä ja erottuvaa.”

Tähtäimessä kansainvälinen ura

Vaikka sooloura on tuore, Markinin kymmenen vuoden yhteistyö tuottaja Simo Tuomisen kanssa Megaphone Statessa kuuluu musiikissa ja näkyy esiintymisvarmuutena keikoilla.

”Simo on ollut tärkein vaikuttaja urallani. Tutustuimme vuonna 2002, ja hän yllytti minua mukaan bänditoimintaan ja uskoi minuun. Teimme kolme levyä kymmenessä vuodessa, ja se oli sellaista hauskanpitoa ja hakuammuntaa. Nyt keskityn ammattimaisesti soolouraani.”

Markin on oppinut, että kaikkea ei pidä tehdä itse.

”Nyt minulla on manageri, ja voin itse keskittyä musiikin tekemiseen. Työskentelemme kovasti tehdäksemme urastani kansainvälisen, ja siihen tarvitsen apua. Olen kuitenkin valmis tekemään tätä työtä. Ei minulla ole mitään rajoja, menen niin pitkälle kuin pystyn”, Markin naurahtaa.

Elokuvallinen ilmaisu kiinnostaa

Ohjaaja Kim Koponen on tehnyt kappaleista Blood ja Jericho elokuvalliset videot, joissa Markin itse esiintyy.  

”Harrastan elokuvia, tv-sarjoja ja videopelejä, joten panostan myös omien kappaleitteni videoihin. Vaikka ne eivät nykyään saa paljon katseluja, niiden on oltava yhtä hyviä kuin biisitkin. Videot ovat pieniä elokuvia. Jos jokin kiinnostava elokuvarooli jatkossa osuisi kohdalle, en kieltäytyisi”, Markin sanoo.

Hän on hankkinut esiintymiskokemusta myös teatterista esiintyessään musikaalissa Love & Revolution with Miriam Makeba muutama vuosi sitten. Hän ei kuitenkaan ole mielellään esillä sosiaalisessa mediassa.

”En tunne itseäni luontevaksi somessa, eikä oman naaman kuvaaminen kiinnosta minua. Joskus kuvaan lyhyitä tapahtumapätkiä Instagramiin tai kerron vitsejä.”

Rasismia ja erikoiskohtelua

Jesse Markinista tehtyä dokumenttielokuvaa Viljakkalan kuningas on esitetty Ylellä. Siinä Markin kertoo lapsuudestaan ja nuoruudestaan 2500 asukkaan kylässä Tampereen lähellä. Hän kertoo myös kokemuksiaan suomalaisesta rasismista ja sen vaikutuksesta hänen musiikkiinsa.

Markin muutti jo reilut kymmenen vuotta sitten Tampereelta Helsinkiin. Vuonna 2019 maahanmuuttajista keskustellaan näkyvästi suomalaisessa mediassa ja Markin toteaa seuraavansa keskustelua.

”Koen, että minulla on työrauha, mutta kyllä rasismi koskettaa itseänikin. Pohdin erityisesti sitä, miksi ihmisistä tulee rasisteja. Luen paljon historiaa ja muita tietokirjoja, viimeksi Frans Fanonin kirjan Musta iho, valkoiset naamiot, joka pohtii mustien ihmisten selviytymiskeinoja valkoisessa yhteiskunnassa.”

Musiikin alalla hän kokee jopa positiivista syrjintää.

”Nuorena varsinkin oli sellaista meininkiä, että sinä varmaan osaat räpätä, kun kerran olet musta. Itse en ollut niin varma, vaan vähän arkailin aloittaa. Edelleen jotkut ajattelevat, että teen ihonvärini vuoksi muka jotenkin autenttisempaa räppiä. Ovet ehkä aukeavat nopeammin, mutta sitten pitää olla oikeasti jotakin annettavaa.”

Kesällä festarikeikoille

Markinin keikoilla kitaraa soittaa Nicolas ”Leissi” Rehn, joka sai juuri Teosto-palkinnon Color Dolor-kokoonpanossa. Biiteistä ja syntikoista vastaa Totte Rautiainen. Ajoittain live-kokoonpanossa nähdään rumpujen takana Teppo Mäkynen ja miksauspöydän takana on Valtteri Väänänen. Sama kokoonpano työskenteli studiolla uutta levyä tehtäessä.

”Keikkakokemukset ovat olleet todella hyviä. Meillä on ollut hyvä fiilis esiintyä, ja on mukava nähdä uusia kuulijoita. Vanhat uskolliset fanit ovat seuranneet myös näille soolokeikoille, mutta lisäksi on tullut uusia. Osa kuulijoista on äitini ikäpolvea ja toiset 16-vuotiaita. Lavalla on voittajafiilis, kun erilaiset ihmiset ovat halunneet maksaa sisään ja tulla paikalle”, Markin hymyilee.

Tänä kesänä Jesse Markin nähdään muun muassa Ruisrockissa, Ilosaarirockissa, Weekend Festivalissa sekä Flow- ja Sideways-festareilla.