Kalle Salonen – Barrakudamies säveltää Hammondilla

Hammond-mies Kalle Salosella on monta rautaa tulessa. Häntä pitävät kiireisenä omat klubi-illat ja kesän keikkoihin valmistautuminen, ja kaiken keskiössä pyörii Salosen toinen albumi Barracuda Man. Se jatkaa Cat Slide -debyytin (2013) groovaavaa linjaa, mutta bluesista, soulista ja funkista siinnyt soundi on entistä kypsempi.

Tekemisen paljous on positiivinen ongelma. Salonen on tyytyväinen siihen, miten asiat ovat.

”Hammondista lähtee hieno soundi, jos sitä osaa soittaa. Barracuda Man on hieno levy, ja Heikkisen firmaan minä luotan täysin”, hän sanoo viitaten julkaisijaansa Texicalli Recordsiin ja sen pomoon Martti Heikkiseen.

Salonen on rakastanut Hammond-urkujen ääntä pikkupojasta saakka. Funkin, soulin ja rhythm & bluesin maailmoihin hänet imaisi James Brown.

”Huomasin, että hitto, kun on hyvää musiikkia”, Salonen muistelee. ”Tuli fiilis, että minäkin haluan soittaa tällaista.”

Muusikko huomauttaa kuuntelevansa muutakin kuin groovaavaa kamaa. Hän mainitsee kansanmusiikin ja kertoo nauttineensa niin Agentsin kuin free jazz -artisti Peter Brötzmannin keikoista.

”Brötzmann soitti syntymäpäivänäni Korjaamon vintillä. Oli kova show ja kova artisti. Tykkään sellaisesta vapaasta musiikista.”

Uusia ideoita

Barracuda Man eroaa Cat Slidestä eniten siinä, että mukana on laulettuja kappaleita. Salonen sanoo, että vokalisteja pestattiin, jotta levystä tulisi edeltäjäänsä monipuolisempi.

”Aluksi suunnittelin, että levylle tulisi mieslaulaja. Mutta sitten saimme mukaan Johanna Förstin ja Marjo Leinosen. He ovat kovia ammattilaisia, joilla on hieno soundi.”

Salonen innostuu ylistämään vierailijoiden laulamia lainapaloja eli Sax Karin Two Foolsia, Shirley Ann Leen There’s a Lightia ja Van Morrisonin Moondancea. Muiden musiikki inspiroi kirjoittamaan omaa. Salonen kertoo tehneensä albuminsa nimiraidan innostuttuaan JP’s-yhtyeen Barracuda Lady -biisistä.

”Sitä kuuntelee jotain artistia ja ajattelee, että jotain tuollaista haluaa soittaa. Tykkään J-P Virtasen groovemeiningistä. Hän on idolini ja kiva mies, joka soittaa Hammondia hienosti.”

Musiikin kuunteleminen inspiroi myös sovittamista.

”Siinä voi tulla mieleen, millaisia versioita voisi tehdä. Yhtenä päivänä kuulin radiosta suomalaisen version Popcorn-kappaleesta. Sain kreisin ajatuksen, että pitääpä itsekin levyttää se. Sehän on hyvä, menevä biisi.”

Vaikka Barracuda Man on vasta ilmestynyt, Salonen miettii jo tulevaa. Hän naurahtaa, että tavoitteita on paljon, mutta toteutuvatko ne, se on eri asia.

”Haluaisin soittaa erilaisten artistien kanssa ja tehdä töitä muiden urkurien kanssa. Haluaisin myös soittaa ulkomailla. Maailmassa on paljon musiikintekijöitä, joita en ole vielä tavannut. Olisi kiva tavata.”

Soittaminen on Saloselle merkittävämpi asia kuin työ tai harrastus.

”Mulle tulee musiikista mieleen ensimmäiseksi sana oikeudenmukaisuus. On oikeudenmukaista, että minä teen musiikkia.”

Turhia ennakkoluuloja kehitysvammaisia kohtaan

Kalle Salosen bändi treenaa Lyhty ry:n tiloissa, joka tunnetaan myös punkbändi Pertti Kurikan Nimipäivien tukikohtana. Lyhytaikaiskoti ja työpaja on tarkoitettu Salosen kaltaisille aikuisille kehitysvammaisille. 

”Oli hyvä juttu, että pääsin Lyhtyyn. Siellä tapasin Hannu Pikkaraisen, joka soittaa rumpuja bändissäni ja tuottaa musiikkiani. Aluksi mietin, että mitähän tästä hommasta tulee. Mutta sitten me alettiin saada aikaiseksi.”

Salonen on yksi harvoista suomalaisista kehitysvammaisista, jotka levyttävät omia kappaleitaan. Miksi heitä on vähän? Salonen uskoo, että esteenä ovat asenteet ja pelot.

”Minusta tuntuu, että ihmiset eivät uskalla alkaa yhteistyöhön kehitysvammaisten kanssa. Ehkä he ajattelevat meidän olevan erilaisia kuin me oikeasti olemme”, Salonen miettii.

”Joku sanoi radiossa, ettei halua asua taloyhtiössä, jossa asuu vammaisia. Minusta se on väärin.”

Saloselle musiikin maailma on paikka, jossa saa arvostusta. Hän soittaa Pekka Gröhnin, Jukka Gustavsonin, Antero Prihan ja Panu Syrjäsen kaltaisten ammattilaisten kanssa, ja kriitikot ovat kehuneet hänen levyjään.

”Tuskin tätä haastatteluakaan tehtäisiin, jos ennakkoluuloja olisi. Eikä Teostory ihan ketä tahansa haastattelekaan”, hän virnistää.

Salonen jatkaa, että ennakkoluuloja on niin kauan kuin kehitysvammaiset pyörivät omissa piireissään ja muut ihmiset omissaan.

”Muiden pitäisi olla enemmän tekemisissä kehitysvammaisten kanssa. Me olemme ihan tavallisia. Silti luottamus meitä kohtaan on välillä vähän niin ja näin. Toivoisin, että ihmiset ottaisivat yhteyttä kehitysvammaisiin ja tulisivat tekemään musiikkia tai ihan mitä tahansa meidän kanssamme.”

Salonen itse on muuttanut asenteita musiikillaan. Vuonna 2014 hänelle myönnettiin Vimma-palkinto vammaisiin kohdistuvien ennakkoluulojen murtamisesta.

”Sain viisituhatta euroa. Se on paljon rahaa. Olin ihan suu auki, kun menin töihin ja kuulin siitä”, Salonen sanoo hymyillen.

”Kyllä kai minussa jotakin hyvää on, kun sellainen palkintokin annettiin.”

Kalle Salonen Band

Kalle Salonen (Hammond), Hannu Pikkarainen (rummut), Antero Priha (trumpetti), Panu Syrjänen (saksofoni), Teuvo Merkkiniemi (basso)