Kim Kuusi palkittiin elämäntyöstä

Teoston hallituksen puheenjohtaja, säveltäjä Kim Kuusi, 69, otti vastaan Elämäntyöpalkinnon Musiikki & Media -tapahtumassa Tampereella lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna.

Kuusi on toiminut musiikin parissa siitä lähtien, kun lapsuuskodissaan Helsingissä kurkotteli flyygelin koskettimia. 5-vuotiaana tulivat klassiseen painottuneet pianotunnit, ja varhaisteininä alkoi jo jammailu ja keikkailu jazz-yhtyeessä.

Ja sen jälkeen on soinut, koko ajan.

Näin Kuusi kertoo elämäntarinansa:

Kuva: Markus Kaarto.

Ripaus vanhempien ammateista

”Isä veti arkkitehtitoimistoa ja äiti on lastentarhanopettaja, hänellä oli oma lastentarhakin jonkin aikaa. Olen aina sanonut, että yhdistin vanhempien ammatit: pyrin opiskelemaan arkkitehtuuria, mutta en päässyt, joten en ole tehnyt tilauksesta taloja, vaan biisejä. Ja sitten keräsin ympärilleni ”lastentarhan”, nuorempia biisintekijöitä ja muusikkoja.

Jälkeenpäin olen huomannut, että tämä vertaus ei ole lainkaan niin huono, kuin ensin voisi ajatella. Siinä on totuuden siemen.

Vuonna 1962 olin Vuokatin urheiluopiston latujunassa hiihtolomaleirillä. Siellä tapasin Harry Lindahlin, ja aloimme soittaa kitaraa yhdessä. Siitä alkoi pitkäaikaisin yhteistyöni yhden Pihasoittajan kanssa. Perustimme ensin The Four Party -yhtyeen, se oli folk-aikaa. Soittelimme teinitansseissa, ja saimme siitä jopa rahaa. Osallistuimme Tesvision hootenanny-laulukilpailuun ja tulimme jaetulle toiselle tilalle Hectorin ja Antero Jakoilan bändin kanssa. 

Kun folk-aika oli kuumimmillaan, olin vuoden vaihto-oppilaana Jenkeissä. Sieltä palattuani perustettiin folk-trio Kim, Kössi ja Henrik ja siihen tuli lisää soittajia niin, että siitä kasvoi iso, aluksi irkkumusaan hurahtanut yhteisö. Sen pohjalle perustettiin sitten Kaustisilla 1969 Pihasoittajat-yhtye, joka toimii edelleen.

Tuohon aikaan syntyi se, mitä edelleen musiikissani toistan. Tuolloin opin tekemään moniäänistä laulelmamusiikkia.”

Opiskelemaan Kauppakorkeaan – ja opettajaksi

Tuohon aikaan, 1960-luvun lopulla, ei kuitenkaan ollut sellaista ammatillista vaihtoehtoa, että olisi ryhtynyt lauluntekijäksi. Piti siis opiskella ihan oikea ammatti.

Heti kirjoitusten jälkeen 1967 pyrin opiskelemaan arkkitehdiksi, mutta en päässyt. Olin faijan toimistossakin harjoittelemassa, mutta pyrin pelkillä papereilla Kauppakorkeakouluun. Pääsin.

Menin inttiin Sodankylään ja suoritin sieltä opintovapaalla joitakin kursseja.

Kauppakorkeaan haettiin myös ohjelmoinnin opettajaa – ja sain homman heti toisen lukuvuoden alusta. Opetin basic-ohjelmointia samalla, kun opettelin sitä itse. Olin siis opiskelija ja opettaja Kauppakorkeassa 20-vuotiaana. Siitä minut napattiin opettamaan liiketaloustiedesysteemejä, ja sitten proffani sanoi, että hän lähtee johonkin Etelä-Amerikkaan: ”Opiskele itsesi valmiiksi, niin pääset hoitamaan puolikasta professuuristani.” No niin tein – hoidin sitten vt. apulaisprofessuuria yhden diplomi-insinöörin kanssa nippa-nappa ekonomina. Tykkäsin siitä opettamisesta ihan hemmetisti. Se oli mun ammatti-identiteetti ja ura silloin.

Teatterimuusikosta Pihasoittajaksi

”Intin jälkeen minut napattiin yhteen porukkaan vappukeikalle tekemään yksi biisi. Teimme ja esitimme tangon Älä lannistu Uolevi, siihen liittyi myös kuvaelma ja näytelmä. Tästä ryhmästä muotoutui sitten Ryhmäteatteri – ja minut noteerataan siis Ryhmäteatterin perustajajäsenenä!

Toimin Ryhmäteatterin muusikkona monta vuotta, ja tänä aikana saimme kesäteatterikäyttöön myös Hyvän omantunnon linnakkeen*. Aluksi oli kyllä työlästä vakuuttaa Suomenlinnan intendentti siitä, että emme tee Vänrikki Stoolin tarinoita rienaavasti. *Ryhmäteatterin Suomenlinnan näyttämö

Myös tämä vaihe opetti paljon myöhempää tekemistä varten: sain sävellettäväkseni näytelmäkirjailijoilta paljon tekstejä, joita ei oltu tehty laulettavaksi. Ja kun oli koko ajan mukana lavalla, näki sen, mikä toimii yleisölle ja mikä ei. Oppi draaman tajua.

Pihasoittajat toimi samaan aikaan aktiivisesti, ja säveltelin ahkerasti kansanrunoja ja muuta lyriikkaa esitettäväksi irkkumusiikin ohella.  Ryhmäteatterin produktio Vanha Iloinen Irlanti nosti meidät hetkeksi otsikoihin, ja toi meille myös levytyssopimuksen Love Recordsin kanssa, ja olimmepa jopa MTVn valinta vuoden lauluyhtyeeksi v. 1972.

Yllättäen minulta tilattiin sävellys Euroviisuihin vuonna 1975. Ja kun voitimme Suomen karsinnat ja sijoituimme itse viisuissa seitsemänneksi, seurasi rankka identiteettikriisi: tulin takaisin Suomeen ja tunsin, etten kuitenkaan kuulu Kauppakorkeakouluun. 

Silloin halusin olla taiteilija. Sanoin itseni irti Kauppakorkeakoulun assistentin virasta, otin asumuseron ja ostin pianon. Muutin yksiöön. Sitä kesti vuoden, kunnes palasin takaisin. Sain ensimmäisessä perheessäni vielä kaksi lasta lisää, minulla on siis kolme omaa lasta.

Ammatillisesti ilmoittauduin tekemään mitä vain musiikin parissa. Olin Love Recordsin tuottajana, istuin toimistolla Atte Blomin ja Hectorin kanssa ja kuuntelin demoja, muun muassa Kari Peitsamon demo tuli Lovelle silloin. Tuotin levyjä Lovelle, mutta myös muun muassa Hi-Hatille pari Vanhan isännän levyä ja Scandialle tulevan yhtiökumppanini Esa Niemisen soololevyn ”Kookaskulkija”. Hain duuneja eri puolilta musiikkibisnestä, muun muassa nykyiseltä appiukoltani Mosse Vikstedtiltä. Hän ei palkannut minua.”

Finnlevy kutsuu, oma Musicmakers aloittaa

”Olin ollut intissä Juha Tapanisen kanssa yhtä aikaa. Tapasin hänet sitten myöhemmin kadulla, ja hän kertoi tekevänsä mainoselokuvia. Ajattelin, että voi hemmetti, onpa erikoista. Samana iltana hän kuitenkin soitti ja kysyi minua ja Pihasoittajia tekemään laulun Zappa-suklaapatukkamainokseen. Ei kukaan muista sitä Zappaa enää, se oli varmaan hirveän pahan makuinen.

Mutta siitä biisistä tykättiin, ja mainosmusiikkiduuneja alkoi tulla todella paljon. Olimme Niemisen Esan kanssa ensimmäinen uudenaikainen tuotantoyhtiö, teimme moniäänistä amerikkalaisvaikutteista poppia, edellisen sukupolven tekijät olivat olleet jazz-taustaisia. Se oli kuninkaallista aikaa monin tavoin. Jos halusimme tuotantoon jouset tai puhaltimet tai Irina Milanin ja Maaritin kuoroon, ilmoitimme vain asiasta. Kaikki järjestyi.

Olin juuri etsimässä omakotitaloa, jonka kellariin voisin rakentaa studion, kun Finnlevyltä pyydettiin minua kotimaisen musiikkituotannon johtajaksi: hyvään duuniin, jossa oli työsuhdeauto ja kaikkea. Pyytäjä oli Hannu Ström, koulukaveri rinnakkaisluokalta. Häntä oli pyydetty Finnlevyn johtoon ja hän oli sanonut suostuvansa, jos saa minut tuotantojohtajaksi – ja minä suostuin, jos saan Esa Niemisen tuotantopäälliköksi.

Olin Finnlevyssä vuodet 1978 – 1979, ja tuon ajan isoja juttuja minulle olivat Maaritin levy Siivet saan ja Kake Singers. Maarit oli tuttu mainosduuneista ja Kake Singersin esittelemistä tuotantokokouksessa en unohda koskaan. Minulta kysyttiin, onko tuo mielestäsi hauskaa, ja olihan se. Etsittiin Syksyn sävel -ehdokkaita eikä Kake Singers päässyt edes varsinaiseen kilpailuun, mutta oli mukana Syksyn sävelen satoa –ohjelmassa ja nousi siitä hitiksi.

Ström ja minut oli palkattu Finnlevyyn tekemään nuorennusleikkausta, eikä se mennyt kovin hyvin suhteessa Toivo Kärkeen. Hän sai jatkaa, hänellä oli omat kannattajansa yhtiössä eikä hänen työhönsä juuri puututtu, mutta muistelmissaan hän sanoi katkerasti, että ”taskulaskinmiehet” tulivat taloon.

Se oli kiinnostavaa aikaa, mutta en ehtinyt tehdä muutaman mainosbiisin lisäksi omaa musiikkia lainkaan. Olin tuotantojohtaja, jonka tehtävä oli sanoa vaikkapa Nacke Johanssonille, että sinun sovituslaskusi on liian kallis. Se oli hirvittävää.

Päätettiin sitten Niemisen Esan kanssa, että pistetään oma firma pystyyn. Perustettiin Musicmakers, jonka liikeidea on: tehdään musaa.

Isossa kuvassa opin Finnlevyn ajasta tämän: päätin, etten katkeroidu nuorille. Minun pitää antaa heille tilaa ja tehdä duunia heidän kanssaan. Kateus tulee aika nopeasti, kun nuoret tulevat ja tekevät niitä töitä, joita minäkin omasta mielestäni pystyisin tekemään. Tulee nopeasti se reaktio, että nuoret tekevät musiikkia ihan väärin eivätkä osaa perusasioita. Mutta minä päätin, etten sille tontille lähde.

Eikä sen suhteen ole ollut mitään ongelmia, päätöksestä on ollut helppo pitää kiinni. Ehkä sen ansiosta, että olen saanut ympärilleni itseäni parempia ja lahjakkaampia tekijöitä. Kalle Chydenius, Leri Leskinen, Esa Nieminen ja Samuli Laiho, joiden kanssa tein Musicmakersissa töitä 1990-luvulta lähtien, ovat todellisia ammattilaisia. Heidän rinnallaan koen olevani harrastelija. Olen kuitenkin ollut onnekas, että olen saanut tehdä musiikkia ja toimia sen parissa ja ansaita sillä elannon perheelleni.

Music Makers perustettiin 1980. Se on edelleen olemassa. Rakensimme hienot studiotkin, jotka Leri lunasti itselleen runsaat kymmenen vuotta sitten. Studioita kun ei kannata omistaa, ellei niitä käytä joka päivä. Noihin vuosiin mahtuu monenlaista, mainosmusiikin tuottamisen lisäksi perustimme myös oman levy-yhtiön. Sen kautta julkaistiin muun muassa Maaritin, Jussi Raittisen, Lauluyhtye Rajattoman ja Kemopetrolin levyjä.

Usein kysytään, mitä hyötyä minulle on ollut kauppakorkeakoulun käymisestä. No ainakin se, ettei ole pelännyt firman perustamista. Ja on tajunnut sen, että kaikki asiat pitää vaan hoitaa. Hommata kunnon tilitoimistot ja muuta sellaista.”

Teoston hallituksen puheenjohtajaksi

”Liityin Teoston asiakkaaksi 1965, kun ensimmäinen säveltämäni single Miina ilmestyi – ja nyt se on Spotifyssä osana Hootenanny-antologiaa!

Olen ollut mukana järjestötoiminnassa muutenkin pitkään, aluksi Elvis ry:ssä ja myöhemmin myös Musiikkikustantajissa, jossa toimimisen ajattelin aiheuttaneen sen, että koin olevani Teostossa jonkinlainen outolintu. Olenhan työurallani kulkenut kaksilla kiskoilla, ollut samaan aikaan sekä tekijä että kustantaja, artisti ja levypomo.

Mutta kun minua seitsemän vuotta sitten pyydettiin hallitukseen, olikin niin, että juuri tästä monipuolisesta taustasta katsottiin olevan hyötyä. Ja koen kyllä osaavani katsoa tilanteita monelta puolelta.  Uskon, että esimerkiksi yhdessä Gramexin kanssa perustamamme GT Musiikkiluvat Oy ei olisi lähtenyt syntymään ilman tätä taustaa.

Teoston työ on muuttunut paljolti kansainväliseksi, olemme osa EU:ta, ja riippuvaisia sen lainsäädännöstä, sekä myös keskellä kansainvälisten yhteistyöverkostojemme uutta jäsentymistä.  Ilahduttavaa on, että EU:ssa poliitikko- ja päättäjätasolla ymmärretään entistä paremmin, että tekijöiden pitää saada työstään korvaus, ja piratismin ymmärtäminen on vähentynyt. Silti meillä on kotimaassakin tärkeitä projekteja, kuten tekijöiden verotuksen ja sosiaaliturvan uudistaminen kansainväliselle tasolle. 

Kansainvälisten asioiden lisäksi haasteellista on pystyä seuraamaan teknologian kehitystä ja ottaa kantaa monivuotisiin miljoonia euroja maksaviin tietotekniikkainvestointeihin. Nämäkin ovat välttämättömiä, jotta tekijät ja oikeudenomistajat saisivat musiikin käytöstä asianmukaiset korvaukset ajallaan. 

Lupauduin keväällä vielä yhdeksi kaksivuotiskaudeksi Teoston hallituksen puheenjohtajaksi. Sitten tulen olleeksi siinä kahdeksan vuotta. Olen jo ilmoittanut, että silloin on aika nuorempien, minua parempien nousta johtoon.”