Kolme näkökulmaa jazziin

HEIKKI SARMANTO

Millaisia virstanpylväitä nostaisit esiin suomalaisen jazzin kehityksessä?

Nykyään on otettu käyttöön termi suomijazz. Se on vähän sama, kuin jos joku voittaisi Olympiamitalin ja juoksisi pitkin stadionia kansallislippu kainalossa. Itse en halua tehdä jazzilmiöstä mitään suomalaiskansallista juttua.

On vain musiikkia, joka menee yli rajojen ja muusikoita, jotka ovat kuunnelleet iät ja ajat kaikenlaista musiikkia, joka on inspiroinut heitä. Musiikki kantaa tekijänsä eikä maan nimeä. Totta kai omasta kulttuurista saa jonkinlaisia vaikutteita tai inspiraatiota, mutta ei välttämättä ilmiötä.

Vuonna 1961 otin nuorena siilitukkaisena jazzarina osaa sävellyskilpailuun, joka pidettiin Minneapolisissa Minnesotassa. Ilmoittauduin siihen salaa, koska hävetti, kun olin niin juniori. Sen kilpailun tarkoitus oli jo silloin, vuonna 1961, osoittaa, kuinka alun perin amerikkalainen jazz oli lähtenyt leviämään ympäri maapalloa. Kilpailun avulla haluttiin katsoa, mistä kaikkialta osanottajia tulisi. Sitten kun tällainen eskimo eli meikäläinen lähetti sinne musiikkia, se palkittiin.

Millainen vaikutus Pori Jazzeilla on ollut suomalaiseen jazzkenttään?

Pori Jazz on Suomen jazzhistorian tärkein tapahtuma, eikä sitä takuulla olisi olemassa ilman periksi antamatonta porilaista pirulaista Jyrki Kangasta, jota arvostan suuresti.

Pori Jazz on ollut myös oman kehitykseni ja urani kannalta merkittävä festivaali, koska olen esiintynyt siellä monta kertaa monella eri vuosikymmenellä, lähtien ensimmäisestä festivaalista vuonna 1966.

Pori Jazz on esimerkiksi tilannut minulta kantaesityksiä, jotka ovat saaneet hirveän hienon menestyksen, ja esityksistäni on tehty äänitallenteita.

Pori Jazz on aina ollut hyvin poikkitaiteellinen festivaali, mikä on aiheuttanut keskustelua puhdasta jazzia kaipaavissa ortodokseissa. Viime aikoina nämä puhdasoppiset jazzarit ovat myös sanoneet, että Pori Jazz on mennyt liiaksi popiin ja rockiin. Mutta aika rientää eteenpäin, ja uusia tuulia puhaltaa jatkuvasti. Eletään sen mukana, eikö niin?

Millainen on jazzelämän tila Suomessa nyt?

Vähän samanlainen kuin muuallakin. Raha on lisääntynyt ja elintaso räjähtänyt verrattuna siihen, kun me aloitettiin 50-luvulla. Silloin jouduttiin hampaat irvessä etsimään käsiimme nuotteja ja levyjä. Nykyisin kaikki tulee liukuhihnalta ja musiikinopiskelijat voivat saada tiedon silmänräpäyksessä.

Usein se tieto tulee vieläpä niin nopeasti, että herää kysymys, jääkö siitä mitään pään sisälle? Onko se vain pikaruokaa, joka ei vaikuta pidemmän päälle, koska sitä ei ehdi pureskella?

Nykyisin Suomessa on luullakseni yli sata musiikkioppilaitosta. Silloin kun minä opiskelin, oli vain Sibelius-Akatemia ja jotain muuta. Pop & Jazz Konservatoriota ei vielä ollut, vaan sitä alettiin vasta suunnitella.

Puhutaan, että nykysoittajat ovat teknisesti taitavampia ja tietävät enemmän kuin vanhat soittajat. Se on ehkä totta, mutta entä jos puhutaan luovuudesta, innovaatioista ja oman identiteetin kehittämisestä?

Jos 5 000 pianistia opiskelee samoja oppikirjoja, löytyykö niistä 5 000:sta montaakaan erilaista persoonaa? Massasta poikkeavuus ja erilaisuus ovat aina olleet vaikeuksissa.

Nykyisin musiikkialan opiskelijoiden ja ammattilaisten määrä on kasvanut huimasti, ja samalla musiikista on tullut teollisuutta, jossa laitokset ympäri maailman saavat aikaan tuotteita. Mistä hiivatista kaikille silloin riittää työpaikkoja?

On huvittavaa, että nykyisin puhutaan valmistuneista opiskelijoista, vaikka valmistumisprosessi alkaa vasta siitä, kun lähtee koulusta omille teilleen vapaana taiteilijana. Vasta siitä alkaa se varsinainen kivinen koulu, joka kestää läpi elämän.

LINDA FREDRIKSSON

Onko jazzpiireissä enemmän naispuolisia soittajia ja biisintekijöitä kuin rockmaailmassa?

Kaikissa musiikin genreissä toimii koko ajan enemmän naismuusikoita ja säveltäjiä. Näin sukupuolten väliset perinteiset roolimallit vähitellen muuttuvat. Olen kokenut naisena jazzpiireissä toimimisen ongelmattomaksi ja ilmapiirin avoimeksi.

Yläasteikäisenä muistan vakavasti epäilleeni, voinko edes oppia soittamaan tiettyjä asioita, koska olen tyttö. Naispuoliset soittajat ja -opettajat voivat siis toimia niin sanottuina esikuvina tai kannustimena nuoremmille soittajille. Mutta kun keskustellaan musiikin tekemisestä ja sen sisällöstä, sukupuolen korostaminen tuntuu epäolennaiselta.

Löytyykö aloitteleville jazzmuusikoille ja -tekijöille tarpeeksi keikkapaikkoja Suomesta?

Pelkästään jazziin erikoistuneita klubeja ja keikkapaikkoja ei ole kovinkaan montaa Suomessa. Näiden paikkojen lisäksi jazzia pääsee kuitenkin soittamaan monissa ”usean tyylilajin” keikkapaikoissa. Esimerkiksi Mopon kanssa olemme soittaneet jazzia ilahduttavan erilaisissa yhteyksissä ja tapahtumissa.

Itselleni mieluisimpia soittopaikkoja ovat festivaalien lisäksi Koko Jazzclub Helsingissä, Monk Turussa ja Poppari Jyväskylässä. Helsinkiin olisi hienoa saada vakituinen jami/keikkapaikka, joka toimisi olohuonetyyppisenä paikkana eri-ikäisille ja -tasoisille soittajille.

Suomessa jazzosaamisen taso on korkeaa. Miltä jazzopetuksen tulevaisuus näyttää?

Yleinen kiinnostus jazzia kohtaan tuntuu kasvavan koko ajan. Jo se sinänsä luo kysyntää ja mielenkiintoa jazzin opiskelua kohtaan.

Myös korkeatasoisia jazzsoittajia ja pedagogeja on Suomessa paljon.

Koulutuksen kannalta merkittäviä tekijöitä ovat hyvien opettajien lisäksi tietysti myös rahoitus ja koulujen linjaukset. Ne mahdollistavat pitkällä tähtäimellä jazzmusiikin koulutuksen korkean tason.

VERNERI POHJOLA

Kuinka vaikeaa suomalaisen jazzarin on päästä kansainvälisille markkinoille?

Ei se helppoa ole, muttei mahdotontakaan. Totta kai musiikki on tärkein asia, mikä siihen vaikuttaa. Jazzyleisö on erittäin uteliasta ja kiinnostunutta, jos on tarjota jotain persoonallista.

Musiikin lisäksi tarvitaan myös paljon sinnikästä verkostoitumista, niin muusikoiden kuin järjestävien osapuoltenkin kanssa. Pitää jaksaa olla pitkäjänteisesti aktiivinen.

Miten koet jaottelun ”amerikkalaiseen”, ”eurooppalaiseen” ja ”suomalaiseen” jazziin?

Tahtoisin jättää luokittelun muille. Tämä on asia, josta kaikilla on erilainen ”oikea” käsitys.

Virallisesti musiikki ei tunnista kansallisuutta. Sen verran suostun kuitenkin sanomaan, että Suomessa tehdään jazzmusiikkia erittäin monipuolisesti.

Löytyykö Suomesta tarpeeksi tekijöitä ja yleisöä jazzille?

Piirit ovat pienehköt. Suomalainen jazzyleisö on kuitenkin erittäin innostunutta ja uteliasta, aivan kuten muuallakin maailmassa. Uuden yleisön saaminen on näissä hommissa ensiarvoisen tärkeää.

Uskon jazzmusiikin mahdollisuuksiin myös tulevaisuudessa.