Konkurssi Records uskoo musiikkibisnekseen
”Bändien tai artistien tekemän musiikin pitää tehdä minuun vaikutus, jotta haluan julkaista heidän sielunsa hedelmiä. Minun pitää uskoa heihin ja siihen, että juuri he voivat tehdä musiikkista uran itselleen. En julkaise kokonaista albumia edes joka vuosi, mutta toisaalta koko ajan on jotakin työn alla. En mittaa määrällä onnistumista, vaan laadulla. Teen myös kustannustoimintaa, markkinoin ja hallinnoin tekijänoikeuksia”, Konkurssi Recordsin omistaja, yrittäjä Jaana Karila kertoo.
Kun hän perusti Konkurssi Recordsin Helsingissä vuonna 2011, alan tunnelmat olivat todella ankeat. Levynmyynnin romahdus oli jo todellisuutta, eikä digitaalisiin kanaviin löytynyt uskoa.
”Perustin yrityksen yhdessä ystäväni J. Salosen kanssa, ja annoimme sille tämän nimen alan surkeiden näkymien vuoksi. Kuka nyt enää perustaa levy-yhtiöitä? Mutta uskoimme asiaamme. Musiikkibisnes ei kuole, koska ihmiset haluavat aina kuunnella musiikkia.”
”Nyt omistan Konkurssi Recordsin yksin ja olen sen ainoa vakituinen työntekijä. Projekteissa on toki aina mukana kymmeniä ihmisiä tekemässä levyjä, videoita, myyntiä ja markkinointia. Tulokset syntyvät yhteistyössä. Artistit tekevät itse valtavasti töitä uransa eteen. Roolini on olla neuvonantaja, pidellä kymmeniä lankoja käsissäni ja huolehtia siitä, että asiat todella tulevat hoidettua loppuun asti.”
Ennen yrittäjän uraansa Karila oli neljä vuotta töissä isossa levy-yhtiössä, missä hän oppi alalla tarvittavat taidot.
”Olin lukion jälkeen työharjoittelussa levy-yhtiössä ja innostuin alasta. Koulutukseltani olen media-assistentti ja tiedottaja. Pääsin töihin silloin vielä olemassa olleeseen EMI Music Finlandiin, mutta muutaman vuoden päästä halusin perustaa oman levy-yhtiön. Nyt voin julkaista, mitä haluan. Sain juuri yrittäjän ammattitutkinnonkin valmiiksi. Opiskelen laulua Pop & Jazz Konservatoriossa, ja joskus tulen julkaisemaan omaakin musiikkiani”, Karila kertoo.
Bändi saa olla aidosti oma itsensä
Konkurssi Records on julkaissut musiikkia Johannes Raitjoelta sekä bändeiltä MIAU, Color Dolor, The Irrationals, Kaarina Salonen Band ja Rinaldi Luhtala Jazz Project.
”Olemme kuudessa vuodessa tehneet 30 julkaisua, jotka ovat tyyliltään poppia, indierockia, elektropoppia, räppiä, jazzia ja laulelmaa. Teemme edelleen myös albumeja, mutta suuntaus on julkaista biisi kerrallaan. Julkaisen sitä, mistä pidän ja minkä takana voin seistä loppuun asti. Toinen jalkani on indien puolella ja toinen valtavirrassa. Tartun artisteihin tai bändeihin, joilla uskon olevan potentiaalia laajempaan suosioon”, Karila kertoo.
Bändit ja artistit ovat keskenään hyvin erilaisia, mutta niitä yhdistää aitous.
”En tuotteista artisteja, vaan he saavat olla oman visionsa mukaisia.”
”Kun tutustun bändiin esimerkiksi keikalla, näen raa’an timantin ja autan kirkastamaan jo olemassa olevaa kauniimmaksi. Keskustelemme bändin kanssa, mihin suuntaan he haluavat ideoitaan viedä. Tuen näkemykseni mukaan hyviä ideoita, tai kerron olevani eri mieltä. Taiteellisella puolella pyrin tekemään intuitiivisia päätöksiä, koska elämyksessä tunne on se ydinjuttu.”
Karila kuvailee omaa rooliaan manageri-tyyliseksi.
”On ollut yllättävää nähdä, kuinka pitkiä projektit ovat. Ja kuinka kauan voi viedä ensi-innostuksesta musiikin julkaisuun. Toisaalta lopputuotetta myös promotaan pidempään kuin monessa isossa levy-yhtiössä. Haen artisteille uusia kuulijaryhmiä ja varaan runsaasti työaikaa jokaisen esiin tuomiseen. Luon perustaa heidän uralleen.”
En takerru julkaisemiini artisteihin, vaan pidän hyvänäkin sitä, että he siirtyvät isompiin levy-yhtiöihin suosion myötä.
Stressinhallintaa ja ilon hetkiä
Työnkuvat ovat muuttuneet valtavasti vuoden 2011 jälkeen.
”Enää ei levyjä postitella, vaan kaikki on digitaalista. Someen pitää tuottaa jatkuvasti materiaalia artisteista. Tämä jatkuva muutos on haaste, sillä koko ajan on opittava uutta ja sisäistettävä uusia toimintatapoja. Kun julkaisupäivä lähestyy, kaikkea pitäisi tehdä yhtä aikaa ja tulevaa on vaikea arvioida.”
Karila on opetellut reagoimaan stressiin.
”Olen aktiivisesti opetellut armollisuutta itseäni kohtaan ja panostanut hyvään työterveyshuoltoon. Vapaa-ajalla nautin hiljaisuudesta. Pyrin erottamaan työn omasta persoonastani, jotta en ota vastaiskuja liian henkilökohtaisesti. Se on vaikeaa, koska työni on intohimoni ja elämäntapani. Kehitän yritystä pienin askelin. Parasta on, kun kuulijat tulevat keikoilla kehumaan artisteja ja kertovat, miten heidän musiikkinsa on koskettanut. Sen eteen uurastan.”
Hyvä tukijoukko on tärkeä
Pienen levy-yhtiön pyörittämisessä on suuria haasteita.
”Digitaalisuuden myötä musiikin myynnistä saatavat tulot ovat hyvin pieniä. Julkaisuja tulee kaiken aikaa ihan hirveästi. Pienten toimijoiden on vaikea erottautua, kun markkinointiin ei ole vastaavia summia kuin isoilla levy-yhtiöillä. Kaikki sissimarkkinoinnin keinot on otettava käyttöön. Merkittävät sopimukset alalla neuvotellaan isojen levy-yhtiöiden toimesta, eikä pienten levy-yhtiöiden etu aina toteudu. Helppoa tämä ei ole, mutta intohimolla mennään eteenpäin”, Karila hymähtää.
Hän toivoo rakenteiden muuttuvan vähitellen.
”Tekijöiden pitää saada korvaus työstään, se on selvä. Edellytykset julkaista musiikkia pitää säilyttää luomalla toimivia kansainvälisiä rakenteita ja lakeja. Näissä tekijänoikeusasioissa olen jatkuvasti yhteydessä Teostoon, jonka asiantuntemusta arvostan kovasti.”
Minulla on Teostoon aina kuuma linja auki milloin mistäkin asiasta.
Hänen mielestään yhteistyötä saisi olla alalla enemmänkin.
”Kuulun pienten levy-yhtiöiden järjestöön IndieCo:hon, Suomen Musiikkikustantajiin, Teostoon, Muusikkojen liittoon, Gramexiin ja Suomen Yrittäjiin. Kaikki nämä järjestöt tekevät tärkeää työtä, ja käytän niiden palveluja työssäni sekä käytännön apuna että henkisenä tukena. Seuraan niiden viestintää ja haen vinkkejä. Osallistun verkostoissani eri tavoin keskusteluun alan ongelmista ja mahdollisuuksista. Muilta oppii hirveän paljon”, Karila toteaa.