Mikä trendaa klassisen musiikin kentällä 2024?

Taidemusiikkimaailman trendejä Teostolle ennustivat Fennica Gehrmanin tuore kustannuspäällikkö ja säveltäjä Jennah Vainio, freelancertoimittaja Kare Eskola (Yle), laulaja, Musica Nova Helsingin taiteellinen johtaja Tuuli Lindeberg ja Helsingin kaupunginorkesterin intendentti Aleksi Malmberg.

Minkälaisin odotuksin toivotat taidemusiikkivuoden 2024 tervetulleeksi?

Jennah Vainio: Odotan tulevaa vuotta hyvillä mielin ja lämpimin ajatuksin. Näinä aikoina kaivataan musiikin kauneutta, joka tuo lohdutusta ihmisille ja auttaa jaksamaan. Monilla on henkilökohtaisia ja taloudellisia huolia, puhumattakaan levottomasta maailmantilanteesta. Uskon, että musiikki voi auttaa irtautumaan näistä ja luomaan uskoa tulevaan.

Kare Eskola: Hallituksen kulttuurileikkauksia ei näillä pörssikursseilla voi säätiökenttä täysimääräisesti paikata, mutta vuosi 2024 menee vielä vanhoilla pohjilla ja taivastellessa. Nyt pitäisi lobata kiihkeästi, jos ei nykyistä niin tulevaa hallitusta. Minun on vaikea nähdä, että konserttien tai festarien sisällöillä pystyy leikkauksiin vaikuttamaan kovin suoraan: jos löytää hyviä yleisöjä, sen pitäisi muka kannattaa kaupallisesti. Jos tekee haastavaa ja kantaaottavaa, se ei muka vetoa tarpeeksi moneen ansaitakseen tukea.

Aleksi Malmberg: Olemme isojen myllerrysten ajassa. Musiikin tekijöitä tarvitaan paljon, ja odotan innolla, mitä musiikkielämässä tapahtuu.

Tuuli Lindeberg: Haluan suhtautua optimistisesti, mutta onhan tässä jarruttavia tekijöitä ilmassa. Julkisen kentän rahoitusleikkausten vaikutukset jännittävät, mutta toisaalta juuri tällaisina aikoina olisi tärkeää muistaa taiteen kyky luoda toivoa ja luottamusta, vahvistaa ihmisten välistä kohtaamista ja keskinäistä hyväksymistä. Näitä ei voi edes rahassa mitata, joten ne jäävät usein keskustelussa sivuun.

Ovatko korona-ajan vaikutukset nähtävissä kentällä vielä vuonna 2024?

Jennah Vainio: Korona-aika on jättänyt jäljen ihmisten konserttiaktiivisuuteen, eikä vieläkään ole palattu sitä edeltäviin yleisömääriin. Toisaalta pandemia opetti kulttuurikentälle vaihtoehtoisia tapoja saattaa musiikkia ja esityksiään esille myös digitaalisesti.

Kare Eskola: Tuotannollisesti korona lähinnä joudutti klasarin tuskaista digitalisaatiota. Striimi tuli ja sitten se meni. Ei se liveä korvaa, nyt sen voi jo myöntää. Nykyään striimi on taantunut käteväksi välineeksi, jonka avulla voi puhua kahvihuoneessa, vaikkei vaivautunut konserttiin paikan päälle.

Tuuli Lindeberg: Lyhyellä aikavälillä on nähty, että jotkut freelancerit, niin muusikot kuin muut taiteen parissa työskennelleet, ovat vaihtaneet alaa. Myös osa yleisöä, joka tottui jäämään kotisohvalle striimien pariin, ei ole vieläkään lähtenyt takaisin saleihin. Tämä lisää kamppailua niin sanotun korkeakulttuurin ja viihteen välillä. Pitää entistäkin tarkemmin pohtia, mikä myy lippuja ja mihin yleisö tulee paikalle, ja se taas näkyy ohjelmasuunnittelussa.

Aleksi Malmberg: Muutokset lyhyellä aikavälillä ovat pienempiä kuin aluksi ajateltiin. Yleisö tekee valinnan konserttiin menemisestä lähempänä h-hetkeä, mikä voi vaikuttaa riskinottohaluihin. Kun on vaikeaa, parhaiten kuitenkin selviävät ne, jotka uskaltavat olla luovia. Korona toisaalta osoitti, miten muuntautumiskykyisiä olemmekaan, mikä on tuonut varmuutta ja rohkeutta.

Taidemusiikin kentän uudistumispaineista on puhuttu vuosikymmenet. Millaisilla keinoilla uutta yleisöä houkutellaan konsertteihin vuonna 2024?

Aleksi Malmberg: Perusasetelma, jossa järjestäjä yrittää houkutella ”ymmärtämätöntä yleisöä” paikalle, on väärä. Meidän tulee olla jakamassa kokemuksia yhdessä, tehdä yhteistyötä esimerkiksi koulujen kanssa ja laajasti taidekasvatuksen parissa. Uskon, että kun ihminen kokee merkityksellisiä hetkiä konsertissa, hän myös kertoo siitä ystävilleen ja sana leviää. Tämä vaatii hidasta, pitkäjänteistä työtä.

Jennah Vainio: On totta, että ajan saatossa on kokeiltu erilaisia konsepteja, mutta musiikin itsensä voimaa ei tule väheksyä. Yksi keino voisi olla sen taustoittaminen inhimillisillä ja henkilökohtaisilla tarinoilla, jotka tulevat ihmistä lähelle ja madaltavat kynnystä. Konserttien konseptoiminen tietyn teeman ympärille on yksi tällainen keino, jota jo tehdäänkin. Toivoisin myös näkeväni useampia eri taiteenaloja yhdistäviä konsertteja.

Tuuli Lindberg: Olen kokenut, että yleisön ja esiintyjien välinen kommunikointi ennen ja jälkeen konsertin on ollut tärkeää. Se voi normalisoida kokemusta, että esiintyjät ovat ihan tavallisia ihmisiä, joiden kanssa voi puhua myös normaaleista asioista.

Kare Eskola: Kun yhteiskunta jakaantuu ääripäihin, some käy kuumana. Sama jakautumisen terävöittäminen voi soveltaen sopia myös taidemusiikkiin. Taidemusiikin eräs jakolinja kulkee konseptiosaamisen eli esimerkiksi teemoittamisen ja poliittisuuden sekä instrumenttiosaamisen eli tähtikultin ja ritualististen peruskonserttien välillä. Toisin sanoen Meidän Festivaalin ja Helsinki Seriösin välillä. En tosin ole varma, tuleeko näiden ääripäiden äärimmilleen viemisestä mitään hyvää.

Millä tavalla viime vuosien puheenaiheet, esimerkiksi tekoäly, vähemmistöjen oikeudet, sota Euroopassa ja ilmastonmuutos näkyvät tulevan vuoden tapahtumissa tai sävellyksissä?

Kare Eskola: Inklusiivisuus on Suomessa keskittynyt viime vuonna etenkin historiallisiin naissäveltäjiin, mutta jatkossa moninaisuus näkyy laajemmin. Nyt on hyvä aika olla Abel Selaocoe. Valtakulttuuri-Suomi on niin pitkään ollut niin yksivärinen, että sävyjen kaivaminen vaatii näkemyksellisyyttä ja kansainvälisyyttä.

Aleksi Malmberg: On selvää, että tämänhetkinen myllerrys vaikuttaa siihen, miten musiikkia tehdään ja kuunnellaan. On olennaista, että taide ei vain julista jotain näkemystä, vaan tarjoaa laajemman tai syvemmän perspektiivin. Uskon taiteen vapauteen, ja että taiteilijat parhaimillaan kykenevät nostamaan esiin asioita, jotka virtaavat pinnan alla. Säveltäjät ja muusikot voivat musiikin kautta auttaa ihmisiä kokemuksellisesti ymmärtämään asioita paljon paremmin kuin vaikkapa kielen rajallisella sanavarastolla.

Tuuli Lindeberg: En ole vielä vakuuttunut teoksista, joiden synnyttämiseen on käytetty tekoälyä, mutten halua sulkea niitä poiskaan, jos säveltäjät sellaisia tarjoavat. Kansainväliseen keskusteluilmapiiriin verrattuna Suomessa vähemmistöjen oikeudet, diversiteetti ja tasa-arvo on keskittynyt kapealle jaottelulle. Mahdollisuuksia tuoda esiin moniarvoisempaa musiikkia on paljon, ja esimerkiksi alkuperäiskansojen kulttuuriperinnön ja taiteilijoiden arvostaminen ja heidät tasavertaiseksi tunnustava diskurssi on Suomessa vasta aivan hiljattain tullut keskusteluun.

Jennah Vainio: Ne näkyvät varmasti. Itse säveltäjänä toivoisin silti, että pelkän negatiivisen ja kantaaottavan sijasta ne olisivat enemmän taustavaikuttajina, koska taide edustaa minulle yhteisöllisyyttä, lohtua ja anteeksiantoa. Konflikteja ja kauheuksia saadaan kyllä kokea ilman taidettakin.

Mitä tapahtumaa, konserttia tai teosta odotat itse eniten vuonna 2024?

Kare Eskola: Musiikkitalon urut ja Urut soimaan! -porukan konsertit kiinnostavat. Ensikuuleman perusteella kyseessä on mahtava soittopeli, mutta konserttisaliurkuja voi olla haastava integroida konserttitoimintaan. Sointi, vire ja kunnossapito vaativat alussa työtä, hyvä orkesteriohjelmisto on parissa kaudessa soitettu. Ja mitä tapahtuu alkuhuuman jälkeen? Onneksi asialla on omistautunut ja järjestäytynyt porukka.

Tuuli Lindeberg: Itse saan työskentelyapurahan turvin tehdä tänä vuonna puolen tusinaa kotimaista kantaesitystä. Ne ovat minulle erityisen tärkeitä, koska saan valmistella niitä läheisesti säveltäjien kanssa. Esimerkkinä Hannu Pohjannoron Birgitta-kamarioopperan konserttiesitys tulee Tampere Biennaleen nyt vihdoin, vuosien yritysten jälkeen.

Aleksi Malmberg: Helsingin kaupunginorkesterin taiteellisen partnerin Anna Clynen kuratoimaa konserttia (HKO: Tarujen taikalinnut 16.5.2024), jossa teokset käyvät vuoropuhelua suomalaisten runoilijoiden tekstien kanssa. Kauden päättävä Gustav Mahlerin kahdeksas sinfonia (HKO: Tuhannen sinfonia 29.5.2024) on erikoistapaus. Pelkästään se, että niin valtava joukko ihmisiä kokoontuu yhteen, yhden asian ääreen, kuvastaa sitä tarmoa, mitä ajankohtaisten asioiden ratkaiseminen vaatii.