Minna Leinonen purkaa säveltämisen mystiikkaa
”Jokainen voi olla musiikillisesti luova, vaikka hänellä ei olisikaan teoreettista tietoa musiikista. On hienoa, että säveltämisen neromyytti ja mystifiointi murtuvat”, toteaa säveltäjä Minna Leinonen. Leinosta kiinnostaa säveltämisen opettaminen kouluissa ja musiikkiopistoissa. Omien sävellystensä teossa hän nauttii uusien äänien ja sointien löytämisestä.
Tutut musiikin elementit – melodia, rytmi, sointiväri ja harmonia – ovat läsnä Minna Leinosen sävellyksissä. Näistä sointiväri on hänestä kaikkein kiinnostavin.
”Hienoin sointi, jonka olen kuullut, on se, kun ruoho jäätyy. Olin mökillä syksyn ensimmäisenä hallayönä, kun kuulin ihmeellistä sihinää. Se oli yllättävän voimakas ääni. Meni tovin ennen kuin ymmärsin sen tulevan ruohosta. Harmittaa, ettei ollut nauhuria mukana, mutta sen soinnin muistan aina”, Leinonen kertoo.
Säveltäessään hän tutustuu muusikoiden kanssa yhdessä soittimien ilmaisumahdollisuuksiin. Tavoitteena on huomata, voisiko säveltää toisin, eikä kulkea tuttuja reittejä.
”Esimerkiksi gambisti Mikko Perkolan kanssa etsimme Uusinta-yhtyeen tilaamaa Sirri-kappalettani varten yhdessä gambasta uusia ääniä, ja olimme molemmat ihmeissämme löydöistä. Viime viikolla työskentelin pianisti Ville Hautakankaan kanssa, joka tilasi 12 säveltäjältä pianosooloteoksen. Löysimme jänniä, pianon koskettimiston alapuolelle meneviä ääniä flyygelistä.”
Leinosen musiikkiharrastus lähti liikkeelle perinteisesti pianotunneista 6-vuotiaana.
”Piano on edelleen pääinstrumenttini, ja sivuinstrumenttini olivat laulu ja saksofoni. Viimeiset kolme vuotta olen soittanut viulua liittyen tutkimukseeni, joka käsittelee musiikin notaatiota eli nuottikirjoitusta.”
”Viulu oli itselleni kaikista vierain soitin, siksi valitsin sen. On kamalaa lähteä ihan alusta opettelemaan todella haastavan soittimen soittamista, mutta samalla ihanaa. On pakko murtaa omaa itsekritiikkiään, kun kuuntelee virheitään”, Leinonen naurahtaa.
Säveltämiseen ei yhtä oikeaa tapaa
Säveltämiseen Leinonen osoitti kiinnostusta jo alakoulussa kymmenvuotiaana. Leinonen kävi Orff-painotteista koulua, jonka pedagogiikka perustui Carmina Buranan säveltäneen Carl Orffin metodiin.
”Koulussa käytettiin helppokäyttöisiä Orff-soittimia, ja innostuin säveltämään niille kappaleen. Se esitettiin kirjaston avajaisissa. Mutta en tiennyt, että säveltämistä voi opiskella. Lukioiässä laulunopettajani Raija Roivainen kannusti minua musiikin ammattiopintoihin. Pääsin Tampereen ammattikorkeakouluun, jossa opiskelin sävellystä Sakari Vainikan ja Jouni Kaipaisen ohjauksessa. Siitä se lähti.”
Leinonen pääsi myös Sibelius-Akatemiaan ja opiskeli lopulta yhtä aikaa kahdessa oppilaitoksessa. Sibelius-Akatemiassa hänen opettajiaan olivat Eero Hämeenniemi ja Veli-Matti Puumala ja Tampereella Kaipaisen seuraaja Hannu Pohjannoro.
”Kahden koulun kasvattina opin, että jokaisella opettajalla ja säveltäjällä on omat tyylinsä ja keinonsa säveltää. Ei ole yhtä oikeaa tapaa, vaan jokaisen on pystyttävä perustelemaan itselleen, mitä tekee. Nyt teen taiteellista jatkotutkintoa Sibelius-Akatemian DocMus-tohtorikoulussa, ja tutkimus kehittää minua säveltäjänä.”
Nuotinnuksesta vapaa
Koko ajan keksitään uusia soittotapoja, mutta miten ne merkitään ylös nuottikirjoituksena? Miten kirjaamistavat vakiintuvat? Tätä Leinonen käsittelee tutkimuksessaan.
”Teen yhteistyötä ammattimuusikoiden ja soitonopettajien kanssa, jotka lähestyvät aihetta hyvin käytännönläheisesti. Samalla pohdin omaa säveltämistäni ja sitä, voiko notaation eli nuotinnuksen läsnäolo jo sävellyksen alkumetreillä kahlita luovuutta. En esimerkiksi prosessin alussa halua käyttää tietokoneohjelmaa säveltämiseen, vaan luonnostelen käsin, jotta olen notaatiosta mahdollisimman riippumaton.”
Leinonen nostaa viimeaikaisista sävellyksistään esiin kymmenminuuttisen teoksen Kaarne.
”Kaarne tarkoittaa korppia, ja se on teos jousiorkesterille. Sävelsin sen tilausteoksena Kaustisen kamarimusiikkiviikoille, missä sen esitti Keski-Pohjanmaan Kamariorkesteri Anna-Maria Helsingin johdolla. Toukokuussa sain kuulla saman teoksen Helsingin johtamana Manchesterissa BBC Philharmonicin esittämänä. Oli hienoa kuulla, kuinka erilaiset tulkinnat KPKO ja BBC saivat aikaan! KPKO:n versio oli tyylikäs, mutta sähäkkä. BBC:n räväkkä ja yksityiskohdiltaan erottuva ja rohkea.”
Arvostan sitä, että muusikot vievät sävellyksiäni ulkomaille.
”Itse olen aika huono markkinoimaan teoksiani kansainvälisesti.”
Seuraavaksi Leinosella on vuorossa kamarioopperan säveltäminen, joka perustuu Hanna Weseliuksen Alma!-romaaniin.
”Kyseessä on monitaiteellinen hanke, ja sen ohjaa koreografi Petri Kekoni.”
Säveltäminen esillä peruskouluissakin
”Asun nykyään Tampereella, ja opetan säveltämistä Pirkanmaan musiikkiopistossa ja Tampereen konservatoriossa. Lisäksi koulutan yhdistyksiä ja yhteisöjä säveltämisen opettamisesta. Minut valittiin vastikään Sibelius-Akatemian sävellyspedagogiikan tuntiopettajaksi. Kiinnostus on nyt suurta, kun säveltäminen tuodaan vahvasti esiin musiikkioppilaitosten ja peruskoulujen opetussuunnitelmissa.”
Leinonen koordinoi Suomen Säveltäjät ry:n vuonna 2017 alkanutta Ääneni äärelle -hanketta, jota Teosto on tukenut taloudellisella panostuksella. Hankkeen tavoite on innostaa nuoria taidemusiikin säveltämiseen. Hanke antaa kouluille ja musiikkiopistoille työkaluja opettaa säveltämistä.
”Olemme toimineet musiikkiopistoissa, joista useimmissa ei ole ollut tarjolla systemaattista sävellysopetusta. Hanke on työllistänyt jo yhdeksän säveltäjää eri musiikkiopistoihin ympäri Suomea ja saanut innostuneen vastaanoton. Moni oppilas on ottanut opistoissa sivuaineeksi säveltämisen.”
Leinonen haluaa osoittaa nuorille, että jokainen voi säveltää ja laajentaa musiikkiharrastustaan säveltämisen suuntaan. Hän toivoo, että kymmenen vuoden kuluttua säveltäminen voisi olla samanlainen osa nuoren muusikkoutta kuin instrumenttiopinnot. Leinonen muistuttaa, että kurkistus nuotin toiselle puolen voi syventää muusikkoutta.
”Jokainen voi olla musiikillisesti luova, vaikka hänellä ei olisikaan teoreettista tietoa musiikista. On hienoa, että säveltämisen neromyytti ja mystifiointi murtuvat. Lapset ovat luonnostaan avoimia ja yhdistelevät samaan sävellykseen elementtejä, joita traditiota paremmin tunteva ei tulisi yhdistäneeksi. Yritän opettaa säveltämistä luokittelematta ja arvottamatta lasten ja nuorten sävellyksiä”, Leinonen toteaa.
Katso ja kuuntele:
Hannu Linnun ja RSO:n tulkinta Leinosen sävellyksestä Scatterings https://areena.yle.fi/1-2761799
Ääneni äärelle -hanke jatkuu ensi syksynä ainakin Pirkanmaalla, Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston tuella, mahdollisesti muuallakin. Lisäksi hankkeen työryhmä ja Mutes ry ovat laatimassa verkkoon monipuolista, matalalta kynnykseltä ponnistavaa sävellyspedagogista aineistopankkia opettajien käyttöön ja itseopiskeluun. Sivusto julkaistaan syksyllä 2018.
Ääneni äärelle -hankkeesta lisätietoja: Suomen Säveltäjät ry
