Miten striimauspalvelujen tuotot jakautuvat levy-yhtiöille ja musiikin tekijöille?
Musiikkialan asiantuntijat Chris Cooke ja Jari Muikku selvittivät alustatalouden rahanjakoa ja siihen liittyviä tekijänoikeuksia Teoston webinaarissa.
Kun musiikkia soitetaan suoratoistona, miten niistä kertyvät striimauspalvelujen tuotot jakautuvat eri osapuolille? Complete Music Update -median perustaja Chris Cooke on seurannut digitaalisten alustojen kehitystä vuosia ja kirjoittanut siitä artikkeleita sekä kirjan ”Dissecting the Digital Dollar”.
”Olen perehtynyt siihen, miten striimauspalvelut toimivat tekijänoikeuksien ja tekijänoikeuskorvausten kannalta. Striimauspalvelujen tuotot ja niiden tulonjako on merkittävää koko musiikkialalle, koska globaaleista, levytetyn musiikin tuotoista 62 % tulee nykyään striimauksesta”, brittiläisen mediayhtiön CMU:n toimitusjohtaja Chris Cooke toteaa.
Ääniteoikeuksista sopivat levy-yhtiöt tai jakelijat
”Ymmärtääksemme tulonjaon logiikkaa, meidän pitää ensin tarkastella sitä, kuka tai mikä taho tekee musiikkiteollisuudessa sopimukset striimauspalvelujen tarjoajien, kuten Spotifyn tai Deezerin kanssa, ja mitä tekijänoikeuksia niihin liittyy”, Cooke sanoo.
Kun musiikkia striimataan, hyödynnetään sekä tallenteeseen liittyviä ääniteoikeuksia että teokseen liittyviä esittämisoikeuksia. Striimauspalveluiden tarjoajien on siis tehtävä sopimus molemmista asioista. Oikeuksia haltijoita ovat esimerkiksi artistit, levy-yhtiöt, musiikin tekijät ja musiikkikustantajat.
”Ääniteoikeuksista striimauspalvelujen tarjoajat sopivat pääasiassa suorilla sopimuksilla levy-yhtiöiden kanssa.”
Moni suoratoistopalvelu ei tee kuitenkaan julkaisusopimuksia pienten levy-yhtiöiden kanssa, minkä vuoksi avuksi tarvitaan välikäsi eli digitaaliseen jakeluun erikoistunut palvelu (aggregaattori). Digitaalinen jakelija huolehtii myös musiikkitietojen toimittamisesta palveluun, esimerkiksi Spotifyyn.
Sopimus tekijänoikeuksista järjestöjen kanssa
Ääniteoikeuksien lisäksi striimauspalveluiden on sovittava musiikin tekijöiden eli säveltäjän, sanoittajan, sovittajan ja musiikkikustantajan kanssa heidän teostensa käytöstä. Musiikin tekijöiden edustajina sopimusneuvotteluissa toimivat Teoston kaltaiset tekijänoikeusjärjestöt, jotka solmivat sopimukset striimauspalvelujen kanssa ja sopivat myös musiikin hinnoittelusta.
Järjestöt tekevät myös keskenään yhteistyötä neuvotellessaan sopimuksia striimauspalveluiden kanssa. Teosto on esimerkiksi perustanut Norjan ja Tanskan järjestöjen kanssa Polaris Music Hub -yhteenliittymän, joka edustaa kolmea järjestöä sopimusneuvotteluissa.
Nykyisin monet musiikkikustantajat sopivat lisäksi suoralla sopimuksella musiikin käytöstä striimauspalveluissa. Näin ollen digitaaliset palveluntarjoajat tekevät sopimuksia tekijänoikeuksista sekä järjestöjen että kustantajien kanssa.
”Mutta kustantajat vastaavat vain musiikin tallentamiseen liittyvistä oikeuksista, joten heidän on tehtävä tekijänoikeusjärjestöjen kanssa yhteistyötä, jotta sopimuksissa katetaan myös esittämisoikeudet. Yleensä kustantaja tekee tekijänoikeusjärjestön kanssa sopimuksen ennen neuvotteluja striimauspalvelun tarjoajan kanssa”, Cooke sanoo.
Miten tuotot jakautuvat?
Usein pohditaan sitä, paljonko musiikintekijä saa rahaa yhdestä striimistä. Cooke toteaa, että tällaista hintaa ei itse asiassa ole olemassa.
”Striimauspalvelu jakaa kuukausittaisen myyntitulon tekijänoikeuksien edustajille. Se katsoo, mitä kappaletta on soitettu minkä verran, ja jakaa sopimuksen tehneille kumppaneille heidän osuutensa. Ensin tuotto jyvitetään kappaleen mukaan, sitten maittain ja sitten ääniteoikeuksien edustajalle sekä musiikin tekijöiden oikeuksien edustajalle.”
Tuotot eivät kuitenkaan jakaudu tasan eri osapuolille.
”Tyypillisesti ääniteoikeuksien osuus on 50–55 prosenttia tuloista, musiikin tekijöiden 10–15 prosenttia ja striimauspalvelun osuudeksi jää 30–35 prosenttia”, Cooke toteaa.
Tämä tarkoittaa, että esimerkiksi Spotify maksaa suomalaisten asiakkaiden tuomista tuotoista noin 50 % ääniteoikeuksien haltijoille (levy-yhtiöille) ja 10–15 % musiikin tekijöiden edustajalle (esim. Teostolle) ja pitää itse loput.
Miten yksittäinen artisti saa osuutensa?
Cooke kertoo, että levy-yhtiö maksaa artistille heidän keskinäisen sopimuksensa mukaan. Tyypillisesti tämä tarkoittaa 25 % tuotosta artistille, joskus jopa vähemmän. Mutta musiikin tekijän osuus onkin vaikeampi juttu.
”Striimauspalvelu ei nimittäin näe, ketkä tekijät eli säveltäjät, sanoittajat, sovittajat ja kustantajat liittyvät kappaleeseen. Palvelu lähettää listan kaikista soitetuista kappaleista kustantajille ja tekijänoikeusjärjestöille, jotka etsivät listalta edustamiensa musiikin tekijöiden teokset.”
Joka kuukausi tehdään siis valtavasti työtä, jotta ääniteoikeuksien ja musiikin tekijöiden oikeuksien mukaiset tuotot saadaan tilitettyä oikein eri tahoille. Teostolla on siis sopimus striimauspalveluiden kanssa, mutta kuukausittain järjestölle tulee dataraportteja, joista haetaan tiedot, miten kuuntelut ja maksut jakautuvat kaikille palvelussa oleville kappaleille. Tietojen perusteella Teosto laskuttaa striimauspalvelua ja tilittää korvaukset musiikin tekijöille.
Miksi levy-yhtiön osuus on niin suuri?
Tulon jakamisesta ja sen perusteista käydään vilkasta keskustelua. Moni on kiinnittänyt huomiota siihen, että levy-yhtiön osuus tuloista on huomattavasti suurempi kuin musiikin tekijän ja artistin osuus.
Cooken mukaan taustalla on vanha toimintamalli, jossa levy-yhtiö valmisti CD-levyjä ja tästä koitui yhtiölle kustannuksia.
”Moni ihmettelee, eikö striimaus ole enemmän radiosoittoa kuin levyjen myyntiä. Radiosoiton tuotoistahan puolet menee musiikin tekijöille. Levy-yhtiöt painottavat, että heille syntyy edelleen kustannuksia erityisesti markkinoinnista, ja he ottavat siihen liittyen riskin”, Cooke selittää.
Miksi emme siirry käyttäjäkeskeiseen tulonjakoon?
Jotta striimauspalvelujen tulonjako saataisiin oikeudenmukaisemmaksi artistien ja musiikin tekijöiden kannalta, on esitetty, että palvelun käyttäjän kuukausimaksut menisivät juuri niille kappaleille, joita hän kuuntelee.
”Jos kuuntelen vain vähän musiikkia, jokainen kuuntelemani kappale saisi ison osan maksamastani maksusta. Jos sen sijaan kuuntelen paljon, yksi kappale saisi vain vähän”, Cooke kuvailee.
”Tämä malli voisi hyödyttää vähän kuunneltujen kappaleiden tekijöitä. Mutta on myös laskettu, ettei muutos oikeastaan hyödytä ketään. Se ei hyödytä ainakaan isoja levy-yhtiöitä, jotka julkaisevat monenlaista musiikkia. Todennäköisesti muutos tulisi hyvin kalliiksi ja olisi todella monimutkainen toteuttaa”, Cooke sanoo.
Suomen Musiikkikustantajien toiminnanjohtaja Jari Muikku tarkentaa vielä tähän käyttäjäkeskeiseen tulonjakoon (user centric) liittyviä ongelmia.
”Pohjoismaisten tutkimusten mukaan kysymys jakoperusteista on todella monimutkainen. Suurille levy-yhtiöille ja muille oikeuksien omistajille siirtyminen käyttäjäkeskeiseen malliin ei toisi muutosta. Jos yritys hallitsee kaikkia teoksen oikeuksia, sillä voisi olla vaikutusta. Todennäköisesti todella isot hitit saisivat vähemmän rahaa, jos tulot jaettaisiin käyttäjälähtöisesti. Kuitenkaan ei ole varmuutta siitä, kuka muutoksesta hyötyisi. Rahaa ei olisi enemmän jaettavissa, ja muutos olisi kallis toteuttaa”, Muikku kertoo.
”Tarvitsemme silti kokeiluja, joiden avulla nähdään, minkälainen vaikutus muutoksella todellisuudessa olisi. SoundCloud kokeilee parhaillaan käyttäjälähtöistä mallia, ja ala seuraa sitä kiinnostuneena. Ongelmia voi syntyä esimerkiksi siitä, että jotkut striimauspalvelun käyttäjät eivät kuuntele mitään koko kuukauden aikana. Kenelle heidän rahansa sitten kuuluisivat? ”, Muikku jatkaa.
Myös muunlaisia tulonjakotapoja on esitetty. Koska muutokset vaatisivat koko musiikkialalta laajaa yhteisymmärrystä, sen enempää Cooke kuin Muikkukaan eivät usko nopeisiin muutoksiin striimausten tulonjaossa.
”Mikään vaihtoehtoisista malleista ei todennäköisesti tule voimaan lähitulevaisuudessa, koska niiden eduista ei ole yksimielisyyttä ja muutos tulisi kalliiksi”, Cooke toteaa.
Juttu pohjautuu Teoston 12. toukokuuta järjestämään webinaariin Teosto Talks: Musiikintekijöiden tulonmuodostus digitaalisilla alustoilla.
