Siirry sisältöön
Kirjoittaja: Päivi Brink
Kuva: Jussi Helttunen

Mökkitie Recordsin toiminnan kulmakiviä ammattitaito ja yhteisöllisyys

Arttu Wiskarin uran tukeminen oli aikoinaan syy Mökkitie Recordsin perustamiseen. Mutta yhtiö edustaa muitakin artisteja, kuten Janne Ordénia ja HesaÄijää. Wiskarin yhtiökumppanit Janne Rintala ja Olli Saksa kertovat, millä keinoilla pieni toimija pärjää isojen rinnalla musiikkibisneksen muutoksissa.

Arttu Wiskari, Olli Saksa ja Janne Rintala perustivat tuotantoyhtiö Mökkitie Recordsin vuonna 2012. Nimi tulee Wiskarin samannimisestä läpimurtokappaleesta.

Olli Saksa on tuottaja ja Mökkitien toimitusjohtaja. Janne Rintala on paitsi yrityksen osakas, myös sanottaja ja säveltäjä, joka tekee musiikkia Wiskarin lisäksi monelle muulle artistille.

Neljänneksi osakkaaksi on juuri otettu tuottaja Mika Laakkonen, joka on ollut pitkään mukana Mökkitien toiminnassa. Yritys työllistää Espoossa omistajat mukaan lukien seitsemän henkilöä.

Kaikki Wiskarin neljä levyä ovat myyneet vähintään kultaa ja Spotifyssa hänen kappaleitaan on striimattu kymmeniä miljoonia kertoja.

”Marraskuussa olisi tarkoitus julkaista uusi albumi ja sitä ennen muutama uusi kappale. Hänen keikkakalenterinsa on täynnä, ja hän on mukana Vain elämää -sarjan uusimalla kaudella. Hänen uransa kulkee siis hienosti ja olemme kiitollisia siitä”, Janne Rintala toteaa.

”Arttu on meidän kruununjalokivemme, ja häneen me pistämme eniten työtuntejamme. Hänen menestyksensä lisää stressiä, mutta tuo myös paljon uusia mahdollisuuksia. Hänen uransa tukeminen oli aikanaan syy yhtiön perustamiseen. Yksittäisen artistin uran kesto on kuitenkin aina arvoitus, ja tarkoitus on, että Mökkitie olisi työpaikkamme loppuikämme ajan. Siksi tarvitsemme jatkuvasti myös uusia artisteja”, Olli Saksa pohtii.

Musiikkibisneksen tulevaisuuden haasteita

Mökkitie on nostalgisesta nimestään huolimatta yritys, jossa pohditaan jatkuvasti alan tulevaisuutta.

”Sanoisin, että joka viikko mietimme kahvikupin äärellä musiikkialan ilmiöitä ja niiden vaikutuksia toimintaamme. Viimeisin keskustelunaihe on ollut tekijänoikeuskorvausten tilitys yrityksen kautta. Verottaja näyttää viimein ymmärtävän musiikintekijöiden toiveita. Tämä tarkoittaa meidänkin firmalle merkittäviä lukuja. Olemme vuosia tuskailleet tämän asian kanssa, joten muutos toisi toivottua helpotusta”, Janne Rintala toteaa. (Lue jutun jälkeen julkaistu uutinen Teosto-tulojen verotuksesta syyskuulta 2018)

”Toinen jatkuva keskustelunaihe on keikkamyynnin ALV. Keikkamyynti on arvonlisäverotonta, mutta kulut verollisia. Liikevaihdostamme iso osa tulee livepuolelta. Toivomme myös, että erilaisten musiikinkuuntelun alustojen tilitysvastuu paranisi, jotta musiikintekijät saisivat oikeudenmukaisen korvauksen työstään.”

Nuoret ovat itse myös internetin sisällöntuottajia, jolloin raja tekijän ja kuulijan välillä on hämärtynyt. Miten tämä vaikuttaa bisnekseen?

”Amatöörin ja ammattilaisen ero on se, että ammattilainen elää musiikillaan. Ero ei synny koulutuksesta tai musiikin laadusta. Päinvastoin, Suomessa koulutetaan liikaa musiikintekijöitä, joille ei löydy töitä.”

”Mökkitietä perustettaessa visioin, että teknologian saavutettavuuden parantuessa tarjonnan määrä kasvaa räjähdysmäisesti ja artistin esiin pääseminen vaikeutuu. Siksi kokosimme Mökkitien yhteisöön parhaat tuottajat ja biisintekijät, jotta saamme äänemme yhdessä paremmin esiin”, Olli Saksa pohtii. 

Hyvät suhteet isoihin levy-yhtiöihin

Wiskarin levyt on julkaissut Warner Music ja Janne Ordénin ja HesaÄijän levyt puolestaan Sony.

”Teemme monenlaista yhteistyötä Warnerin ja Sonyn kanssa. Roolitus on tietysti tärkeää, jotta jokainen tietää tehtävänsä. Samoin ansaintalogiikka on tehtävä selväksi: mistä raha tulee ja kuka sen saa”, Saksa selvittää.

”Yhteistyökuviot sovitaan niin, että jokaiseen tehtävään saadaan tyyppi, joka tekee sen parhaiten. Joskus henkilö tulee Warnerilta tai Sonylta, joskus meiltä. Isot talot ymmärtävät hyvin meidän osaamisemme merkityksen ja hyödyntävät sitä mielellään.  Aina ei ole mielekästä palkata osaajaa omaan taloon, vaan asian voi hoitaa parhaiten kumppanin kanssa. Teen itse uudenlaista label-yhteistyötä Warnerin kanssa, ja sekin on meille kasvun mahdollisuus”, Saksa jatkaa.

Mikä Mökkitien erottaa kilpailijoista?

”On vaikea määritellä, kuka on meidän kilpailijamme. Musiikin alalla kilpailija on usein samalla yhteistyökumppani. Mutta sanoisin, että meidän etumme on vahva yhteisöllisyys.”

”On tärkeää, että meillä on oma studio täällä Espoossa ja täällä on ihmisillä hyvä olla. Teemme tuotantoa, sävellyksiä ja sanoituksia myös oman talon ulkopuolisille tahoille. Uudet ihmiset aistivat heti, että täällä on hyvä meininki ja tulevat mielellään takaisin. Ammattitaito on tietysti olennaista”, Saksa toteaa.

Suomenkielistä laatumusiikkia

Voisi sanoa, että Arttu Wiskari jatkaa suomirockin perinteitä, kun taas Janne Ordén ja HesaÄijä tekevät suomenkielistä popmusiikkia, jossa on vaikutteita rap-musiikista. Mökkitieläiset eivät kuitenkaan mielellään lokeroi tuottamaansa musiikkia tiettyyn lajiin.

”Tuotamme hyvää, suomenkielistä popmusiikkia, jota kuuntelevat tavalliset suomalaiset ihmiset. Tärkeimmät artistimme ovat tarinankertojia, joiden musiikki koskettaa suurta joukkoa ihmisiä. Tätä musiikkia tekevät ihmiset ihmisille, eikä sitä mikään tekoäly pysty korvaamaan,” Rintala toteaa.

”Artistiemme tyylilajit ovat keskenään aika erilaiset ja heidän kappaleitaan esitetään erilaisilla radiokanavilla. Mökkitien talliin on päätynyt artisteja demojen kautta, mutta yleisimmin tutun tuttujen välityksellä. On hyvä, jos artistilla on jo omaa tuotantoa olemassa. Kriteerimme ovat tiukat.”

Kuinka tarkkaan Mökkitie hioo artistiensa imagoa?

”Ei Suomessa rakenneta imagoa. Kovin keinotekoista julkisuuskuvaa on myös raskas ylläpitää, jos ura kestää vähänkin pidempään. Moni luulee, että Artun imago on tarkkaan hiottu, mutta kyllä hänen suosionsa perustuu aidosti koettuihin tunteisiin ja samastuttaviin tarinoihin”, Rintala toteaa.

Sekä HesaÄijän että Janne Ordénin kappaleita on striimattu yli 10 miljoonaa kertaa. HesaÄijä julkaisee kevään aikana pari biisiä. Ordén tekee kesällä kiertueen Kymppilinja-bändin kanssa ja julkaisee syksyllä uutta musiikkia.

”Spotify-menestys ja näkyvyys sosiaalisessa mediassa saavat aikaan keikkoja ja yhteistyökuvioita, ja se näkyy liikevaihdossa. Musiikintekeminen on meille tärkeintä ja sen välittämät tunteet, mutta katsomme tarkkaan myös numeroita”, Olli Saksa summaa. 

Jaa somessa
Lue lisää