Musiikintekijöiden kasvutarinat, blockchain ja laulava taksikuski kiinnostivat vuonna 2016
Myös aiempina vuosina julkaistuja juttuja oli luetuimpien listalla, ensimmäisenä Anssi Kelan blogikirjoitus ”Mitä hittibiisillä tienaa?”. Lisäksi musiikin vaikutukset hyvinvointiin ja Jurek Reunamäen haastattelu kiinnostivat lukijoita vuonna 2016.
Vuoden 2016 luetuimmat
Tiina Vainikainen – palava kiinnostus hittimusiikkiin
Arttu Lindemanin Läikkyy ja Evelinan Sireenit nousivat hetkessä listaykkösiksi. Molempia biisejä on ollut tekemässä Tiina Vainikainen, joka on aina suhtautunut intohimoisesti hittimusaan.
Diablon Rainer Nygård: Lavalle ei mennä tuijottelemaan varpaisiin
”Tämän sortin metalli on sellainen musiikin laji, ettei siellä saa mitään ilmaiseksi”, toteaa Diablon laulaja-kitaristi Rainer Nygård. Nygård kertoo haastattelussa esikuvistaan sekä omasta kasvustaan esiintyjäksi.
Taksiyrittäjä Iiro Rannema saattaa olla Suomen intohimoisin karaokeharrastaja.Karaoketaksin suosituimmaksi biisiksi Rannema nostaa vahvalla sanoituksella ladatun Aikuisen naisen.
Mitä blockchain-teknologia merkitsee musiikkialalle?
Blockchain-teknologia on noussut kuumaksi puheenaiheeksi myös musiikkialalla. Teoston Turo Pekari pohtii, miten blockchain voi vaikuttaa musiikkialaan tulevaisuudessa.
Teemu Markkula: Psykedeelisen ja meditatiivisen rockin lähettiläs
Death Hawksin laulaja-kitaristi-biisintekijä Teemu Markkula arvostaa musiikissa visuaalisuutta ja itseoppineisuutta. Biisinteossa häntä auttaa erakoituminen.
Miten Radio Suomipop nousi listan kärkeen?
Radio Suomipop on kuunnelluin kaupallinen radiokanava. Musiikkipäällikkö Mikko Koivusipilä kertoo, kuinka kanavan musiikkitarjontaa uudistettiin ja urbaani pop kohtasi iskelmän. ”Päätimme katsoa mitä jengi ajattelee siitä.”
Mitä musiikintekijän pitäisi ajatella mainosmusiikista?
Lauri Porra palkittiin viime maaliskuussa vuoden mainosmusiikin tekijänä. Porra kertoo, millaista mainosmusiikin säveltäminen on ja miten se eroaa ”normaalista” biisien tekemisestä.
Teosto-palkintovoittaja Paperi T: Mieluummin intellektuelli kuin maailman dorkin tyyppi
Paperi T ja hänen taustavoimansa voittivat Teosto-palkinnon Malarian pelko -levyllään. Kysyimme Paperi T:ltä, miten oma ääni musiikintekijänä on löytynyt ja millaisia tunteita julkisuus herättää.
Myös nämä jutut kiinnostivat vuonna 2016
Anssi Kelan bloggasi vuonna 2014, mitä Levottoman tytön kaltaisella isolla hitillä tienaa.
Jurek Reunamäki – valokeilasta taustapiruksi
Nousukiidossa ollut artisti Jurek Reunamäki päätti vetää koko levynsä pöntöstä alas ja alkaa tehdä musiikkia muille artisteille. Juttu julkaistu 2015
Musiikin vaikutukset ovat merkittävämpiä kuin mitä yleisesti luullaan
Jyväskylän yliopiston professori Jaakko Erkkilä summaa tutkimustuloksia musiikin vaikutuksista ihmisen hyvinvointiin.
Henrik Illikainen – Suomirockia nyrjähtäneellä twistillä
Tiisun biiseissä vilahteleva kertojahahmo on kuin paikallinen kylähullu. Haastattelussa yhtyettä luotsaavan Henrik Illikaisen haastattelu. Juttu julkaistu 2015.