Musiikkikasvatusta on aika uudistaa
Tuoreessa Säveltäjyyden jäljillä -kirjassa pohditaan, kuka voi säveltää musiikkia. Entä pitääkö musiikkikasvattajan hallita uutta teknologiaa? Kirjan tekijät Heidi Partti ja Anu Ahola toteavat, että nyt on aika tuulettaa perinteisiä asenteita musiikin tekemiseen.
Tutkijatohtori ja ammattimuusikko Heidi Partti kertoo saaneensa perinteisen musiikkikasvatuksen musiikkiopistoineen.
”Tuntuu lähes ironiselta, että samaan aikaan kun musiikillinen maailmani perustui lähes kokonaan muiden tekemien sävellysten uudelleentulkinnalle, kuvaamataidon tunneilla piirsin sarjakuvia ja maalasin maisemia. Äidinkielen tunneilla kirjoitin kynä sauhuten esseen, tarinan ja mielipidekirjoituksen toisensa perään, enkä koskaan epäillyt kykyäni ilmaista itseäni kirjallisesti. Minä sen enempää kuin ystäväni emme koskaan kyseenalaistaneet saamaamme musiikkikasvatusta tai nähneet siinä mitään ristiriitaista. Olisimme varmasti olleet kauhuissamme, jos meitä olisi pyydetty ilmaisemaan jotain itse keksimäämme musiikillisesti. Eihän kukaan meistä nyt sentään mikään Mozart ollut…”, Partti kuvailee kirjassa.
Säveltäjyyden jäljillä on käytännön läheinen kirja, joka rohkaisee tuomaan musiikin luovan tekemisen koululuokkiin. Kirja on tehty yhteistyössä Teoston, ArtsEqual-hankkeen sekä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kanssa.
”Kirjan tavoitteena on kertoa Teoston BiisiPumppu -hankkeen kokemuksista kouluissa ja inspiroida opettajia musiikin luovaan tuottamiseen. Lisäksi tavoitteena on herättää laajempaa keskustelua säveltämisen opetuksesta”, sanoo musiikkitoimittaja Anu Ahola, toinen kirjan kirjoittajista.
Miten luokassa pääsee säveltämisen alkuun?
Heidi Partti toteaa, että säveltämisen voi aloittaa mistä ja milloin vain.
”Olemme koonneet kirjaan ideoita ja vinkkejä, joita opettajat ja musiikintekijäkummit kertoivat meille. Kirjan ns. vinkkiosasto sisältää neuvoja säveltämisen alkuun pääsemiseksi ja sävellysprosessin läpiviemiseksi.”
”Opettajia haluan rohkaista luottamaan itseensä ja kokeilemaan rohkeasti, mokia pelkäämättä. Heti ei tarvitse saada aikaiseksi isoa teosta tai edes kokonaista laulua. Kuten kaikissa uusissa asioissa, on hyvä aloittaa pienestä. Improvisoidaan vaikka sävelmaalaus tai kirjoitetaan uudet sanat tuttuun lauluun.”
”Ja säveltämisen voi aloittaa kaikenikäisten oppilaiden kanssa”, sanoo Anu Ahola. ”Mitä aikaisemmin, sen parempi tietenkin.”
Sitoutuneita opettajia ja kannustavia musiikintekijöitä
Kirjassa kokemuksistaan koulujen musiikintekijäkummeina kertovat mm. Axel Ehnström, Jukka Immonen, Janne Sivonen ja Lasse Turunen.
Jukka Immonen toteaa kirjassa: ”Minulle biisintekeminen on ryhmätyötä. Tekeminen yhdessä mahdollistaa sen, että jokainen ryhmän jäsen voi keskittyä omaan erityisosaamiseensa ja kehittyä siinä. Sen lisäksi ryhmässä voidaan esimerkiksi saada lyhyessä ajassa aikaan sellaisia tuloksia, mihin ihminen ei yksin koskaan kykenisi. Monet luulevat, etteivät tekijät koe yhdessä tehtyjä biisejä samalla tavalla omaksi taiteekseen kuin jos he olisivat tehneet biisin yksin kitara kädessä ja punaviinilasi edessä. Mutta itse näen sekä prosessin että lopputuloksen rikkaampana kaikin puolin.”
Partti toteaa positiiviseksi sen, miten paljon löytyy musiikin tekemisen ammattilaisia, jotka ovat aidosti kiinnostuneita seuraavan sukupolven rohkaisemisesta ja varustamisesta musiikintekijyyteen.
”Itsekkyyden aika on ohi. Pelkän oman uran edistämisen sijaan esimerkiksi tässä kirjassa haastatellut musiikintekijät ovat sitoutuneita musiikkikasvatuksen asialle monin konkreettisin tavoin”, Partti kertoo.
Ahola myös toteaa, että ammattisäveltäjien parissa suunnitellaan uusia avauksia sävellyksenopetukseen jo ensi vuodeksi.
Partti kuvaa keskusteluita myös koulujen opettajien kanssa antoisiksi.
”Oli aivan mahtava jutella BiisiPumppu-hankkeessa mukana olleiden opettajien ja tekijäkummien kanssa. Tulin jälleen kerran muistutetuksi siitä, että maassamme toimii todella ammattitaitoinen ja työhönsä sitoutunut opettajakunta, joka välittää syvästi oppilaistaan ja pyrkii antamaan kaikille tasavertaista ja monipuolista taidekasvatusta – usein hyvinkin niukkojen resurssien puitteissa.”
Pitääkö opettajan olla digitaituri?
”Ei tarvitse, mutta ei siitä haittaakaan ole”, Partti pohtii.
Hän toteaa, että säveltäminen on kaikkien ulottuvilla olevaa luovaa toimintaa, joka voi ilmentyä niin laulujen, orkesteriteosten kuin remixien tekemisenä. Digitaaliteknologia voi alentaa kynnystä luovien ideoiden työstämiseen ja jakamiseen ja myös avata jännittäviä esteettisiä ulottuvuuksia.
”Mutta sävellyksiä on aina tehty ja tullaan jatkossakin tekemään myös perinteisten sovellusten, kuten pianon, avulla.”
Säveltämisestä arkipäiväisempää tekemistä
Partti näkee, että säveltäminen on leikkiä, mikä tekee siitä monelle lapselle mieluista ja luontevaa. Säveltämiseen innostaminen ei siis välttämättä vaadi opettajalta erikoisia kikkoja.
”Kyse voi olla siitä, että jo olemassa oleva luovuus tunnistetaan ja sille annetaan tilaa arjessa. Uskon, että kun musiikinteosta tulee tuttua, se ei enää aiheuta kummastusta tai tunnu vaikealta. On myös hyvä muistaa, että me kaikki olemme erilaisia ja pidämme eri asioista. Minusta olisi tärkeää, että kaikki oppilaat saisivat koulupolkunsa aikana mahdollisuuksia kokeilla musiikin luovaa tuottamista, mutta ei kaikkien tarvitse tykätä säveltämisestä.”
Lataa kirja
Säveltäjyyden jäljillä -kirjan sähköistä versiota voi ladata maksutta täältä: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/169020