Näin saat musiikkisi soimaan – pianisti, säveltäjä Jukka Nykänen

Kun Googlen hakukenttään syöttää nimen Jukka Nykänen, ruutuun ilmestyy ammattinimikkeet pianisti, säveltäjä, sovittaja – siinä järjestyksessä.

Hän on niitä kaikkia yhtä aikaa. Nykänen on yksi harvoista nykypianisteista, jotka jakavat klassisen musiikin ikiaikaista perinnettä, jossa muusikko johtaa, soittaa ja säveltää oman musiikkinsa. Niin teki J.S. Bach, niin teki W.A. Mozart, niin teki Beethoven, Brahms ja Busoni.

Nykäsen inspiraation tärkein lähde on 1800-luvun musiikin suurimpiin hahmoihin kuulunut Franz Liszt, virtuoosipianisti, joka kiersi ympäri Eurooppaa konsertoimassa satojen konserttien vuosivauhdilla.

Lisztin konsertit olivat aikansa kohutuimpia viihdespektaakkeleita, joissa hän hämmästytti kuulijoita soittamalla kaikkien tuntemia melodioita, kansanlauluja ja ooppera-aarioita omaan tapaansa, eli kaikkia pianistisia kikkoja hyödyntäen. Tämä oli romantiikan ajan virtuoosipianistien yleistä hupia.

Liszt ja muut eivät siis tyytyneet vain toisintamaan lauluja sellaisenaan. He lisäsivät melodioiden päälle näyttäviä virtuoositemppuja, joissa kädet menevät toistensa yli ja ali; he ymppäsivät niihin uusia väliääniä tai sommittelivat niistä fuugia. Sanalla sanoen he tekivät ne uusiksi oman taituruutensa tarkoituksiin. Tältä ajalta on jäänyt nykyisiinkin konserttiohjelmistoihin sellaisia klassikoita kuin Lisztin, Schumannin ja Brahmsin versiot Niccolò Paganinin viulukapriiseista tai Chopinin muunnelmat Mozartin Don Giovanni -oopperan duetosta.

Vaikka Nykänen on tyyliltään suoraan Lisztin perillinen, hän ei tunne tradition taakkaa niskassaan. Tämä kun ei ole niin vakavaa.

“Kyse on historiallisesta jatkumosta, jota on mielestäni tärkeää ylläpitää ja päivittää hyödyntämällä oman aikamme teemastoa. Suhtaudun tähän aspektiin hyvin tiedostavasti. Ehkä muistuttaakseni, että konsepti ei todellakaan ole itseni keksimä. Tyylillisesti suhtaudun toki niin, että kaikkea saa ja pitää matkia. Kaiken ei tarvitse olla ‘omaa’. Eikä vakavaa.”

Nykänen on julkaissut sovituksiaan kahdella CD-levyllä. Pianovirtuoso ilmestyi vuonna 2007 ja Kotimaani vuonna 2012. Niillä hän taituroi esimerkiksi Den Glider In -jääkiekkorallatukseen perustuvan fantasian, muunnelmia television lottoarvonnan tunnusmusiikista ja pianosovituksen Porilaisten marssista Vladimir Horowitzin tyyliin. Nämä ovat meidän aikamme hittimelodioita.

Kun Nykänen sai ensimmäisen kerran päähänsä sovittaa musiikkia, oli vuosi 1999 tai ehkä 2000. Se tapahtui Mäntän musiikkijuhlien perjantai-iltana, kevyemmässä Klassinen vaihtaa vapaalle -tapahtumassa. Festivaalin taiteellinen johtaja Niklas Pokki pyysi Nykästä soittamaan jotain kevyttä. Nykänen tunnettiin taitavana vapaan säestyksen soittajana.

“Pelleilin sitten jotain. Soitin Chopinin nokturnia swingin tyyliin, joka oli silloin jotenkin hauskaa olevinaan”, Nykänen muistelee.

“Niklas kannusti minua ja pyysi minua tekemään sovituksen Nokian kännykän soittoäänestä. Tein sen, ja huomasin, että tämähän luonnistuu minulta ja on hauskaa. Siitä se lähti.”

Sävellys vai sovitus?

Omien kappaleidensa ensisijaisena esittäjänä Nykänen saa kappaleensa esille varmasti ja niin usein kuin hän itse vain jaksaa niitä esittää. Ne eivät ole aivan improvisoituja, mutta harvoin Nykänen kirjoittaa niitä puhtaaksi ja julistaa ne valmiiksi materiaaliksi esimerkiksi nuottikustantamon jaeltavaksi ja sitä kautta myös muiden pianistien ohjelmistoon.

“Kun niitä ei ole kirjoitettu ylös, ne saattavat elää kokoajan. Minulla on täysi vapaus muuttaa sovituksiani vaikka kesken esityksen. Ne ovat kuin vapaata säestystä, voin improvisoida jotain lisää, voin muuttaa aloituksen, voin muuttaa lopetuksen ja vuosien mittaan on hauska huomata, ettei ole yhtä ainoaa oikeaa versiota.”

Toinen syy on lakitekninen ja liittyy samaan sotkuun, jonka kanssa musiikkiala on paininut jo vuosikaudet: Youtubeen. Nykäsen sovitukset ovat tavoittaneet internetin kautta paljon enemmän kuulijoita kuin hänen konserttinsa tai levynsä.

Hänen ylivoimaisesti suosituimmiksi klipeikseen ovat nousseet sovitukset kahdelle pianolle. John Williamsin säveltämää Imperial Marchia Star Warsista ja Andrew Lloyd Webberin Oopperan kummitusta on katsottu satoja tuhansia kertoja.

Ongelma on siinä, että hänellä ei välttämättä ole oikeuksia niiden myymiseen omina nuotteinaan, koska ne ovat ilmiselvästi sovituksia. Niissä ei ole tarpeeksi omaa, jotta hän saisi kutsua niitä kiistatta oman luovuutensa tuotteiksi. Näitä tapauksia angloamerikkalaiset lainoppineet perkaavat tiheällä kammalla internetistä tekijänoikeusrikkomuksia löytääkseen.

Andrew Lloyd Webberin ja John Williamsin kokoisten instituutioiden ollessa kyseessä musiikin sovittamisen ja plagioimisen raja on hämärtynyt yhtä sakeaksi kuin maksullisen ja ilmaisen raja internetissä. Toisaalta näitä kappaleita voi pitää yhteisenä omaisuutena siinä missä Den Glider iniä.

Nykäseltä kysellään Imperial Marchin ja Oopperan kummituksen sovituksia jatkuvasti nuotteina, mutta hänen kätensä ovat sidotut niin kauan kuin sovituslupaa ei anneta. Yrityksistään huolimatta hän ei ole saanut niiden säveltäjien edustajilta sen enempää myöntävää kuin kieltävääkään vastausta nuotintamista varten. Tämä ei Nykästä erityisesti harmita, hän vain haluaa soittaa ja pitää hauskaa.

“Ei minulla ole kiinnostusta rahastaa John Williamsin aikaansaannoksilla, vaan vain esittää näitä sovituksiani.”

Nykäselle ei ole pienintä epäselvyyttä siitä, ovatko hänen pianokappaleensa sävellyksiä vai sovituksia. Vaikka esimerkiksi Franz Lisztin tekemät virtuoosikappaleet aikalaissäveltäjien melodioiden pohjalta mielletään ilman muuta hänen omiksi teoksikseen, Nykänen ei ota samanlaista kunniaa itselleen. Kyse on tietynlaisesta kunnioituksesta, jota hän kokee säveltäjän ammattikuntaa kohtaan.

“On tuntunut helpommalta sanoa, että esitän sovituksiani kuin sävellyksiäni. Silloin ei tarvitse miettiä onko se sävellys vai sovitus, koska sillä ei ole minulle suurta merkitystä”, Nykänen sanoo.

“Kerran jossain tekstissä minua nimitettiin pianistiksi ja säveltäjäksi. Pyysin poistamaan sen nimityksen, koska en ollut mikään säveltäjä. Minulla oli silloin vaihe, että en halunnut käyttää sitä ammattinimikettä. Pelkäsin, mitä ihmiset ajattelevat. Että miksi kutsun itseäni säveltäjäksi. Teostonkin teosilmoitukseen merkitsen itseni aina sovittajaksi.”

Toinen syy on se, että Nykäselle pianosovituksen tekeminen on liian helppoa verrattuna varsinaiseen luovaan työhön. Kun hän alkaa sovittaa, perusraaka-aineet on valmiina, jonkun muun tekemänä. Hänen täytyy vain lisätä ympärille omat mausteensa, kuten sormikuviot, uudet harmoniat ja muunnella valmista melodiaa.

Säveltämisen, hän sanoo, tulisi haastaa enemmän.

“Jotkin sovituksistani ovat todella uskollisia alkuperäiselle ja jotkin ovat kuin uusia sävellyksiä.”, Nykänen sanoo.

Esimerkiksi kun hän teki oman versionsa Taneli Kuusiston säveltämästä Suomalaisesta rukouksesta, tämän poika Ilkka Kuusisto kehui Nykästä, että teos oli kuin uudesti sävelletty.

Mutta Nykänen on myös säveltäjä kiistatta ja objektiivisesti arvioituna. Myös hänen omasta mielestään.

“Se, mitä minä kutsun säveltämiseksi liittyy käytännössä aina laulumusiikkiin. Olen säveltänyt useita musikaaleja sekä laulunäytelmiä. Tuotantoni alkaa olla jo aika runsasta, kokonaisia teoksia on kymmenkunta”, Nykänen sanoo.

Teatterisäveltäjäksi tuurilla

Nykäsen teatterisäveltäjän ura alkoi kyteä vuonna 1999, kun hän oli päätynyt pianistiksi Helsingin kaupunginteatteriin. Orkesterimontussa Nykänen altistui Cherbourgin sateenvarjoille, Les Misérablesille ja Kaunotar ja hirviö -musikaaliin niin pahasti, että innostui itsekin säveltämään lauluja.

Ensimmäiset syntyivät pöytälaatikkoon. Ne hän teki harjoitellakseen uutta tyyliä, musikaalia. Siinä vaiheessa hänellä oli klassisia pianosovituksia vyöllään jo pitkä lista, mutta lauluäänelle säveltäminen merkitsi toisenlaisia haasteita. Ensimmäisen lavalle päätyneen laulutilauksen Nykänen sai taidon ja tuurin yhteensattumasta.

Oli vuosi 2009, kun Nykänen törmäsi kaupunginteatterin kahviossa teatterikorkeakoulun opettajaan Markku Luuppalaan. Nykänen sanoi tälle ikään kuin sivumennen ja ilman taka-ajatuksia, että on itsekin säveltänyt teatterilauluja, ja että niiden tekeminen tuntuu kiinnostavalta. Sattumalta Luuppala oli juuri samaan aikaan etsimässä sopivaa säveltäjää teatterikorkeakoulun oppilasprojektiin.

“Markku sitten kysyi, että kiinnostaisiko minua säveltää”, Nykänen muistelee.

Totta kai kiinnosti, ja yhtäkkiä hänet oli kiinnitetty esityksen säveltäjäksi. Hän sai viisi laulutekstiä, jotka myös itse soitti osana yhtyettä.

Ensimmäisen isomman tilauksensa Nykänen sai viisi vuotta myöhemmin, jälleen monen yhteensattuman seurauksena. Oli vuoden 2012 kevät, ja Turun musiikkijuhlien tekijät olivat kokoustamassa taiteellisen johtajan Topi Lehtipuun johdolla Helena Juntusen monitaiteellisen konserttisarjan Hellun Hellalla -tiimoilta. Kokous venyi myöhään, Nykänen oli uupunut. Illan päätteeksi hän kävi sisäistä kamppailua: lähtisikö kotiin raitiovaunulla ja joutuisi juttelemaan vielä kotimatkansa ajan, vai sulkeutuisiko yksin taksiin valmistautumaan unten maille.

“Sitten ajattelin, että kyllähän minä Topin tunnen, joten mikäpäs siinä.”

Raitiovaunussa Nykänen ajatteli ääneen, että tällaisten Hellun Hellalla -tyylisten esitysten säveltäminen olisi kiinnostavaa. Se lause oli merkki rouva Fortunalle kaivaa esille Nykäsen puolesta täyttämänsä lottokuponki. Lehtipuu oli nimittäin juuri etsimässä säveltäjää Turun musiikkijuhlien Uutisooppera-produktioon. Kyseessä oli ainutlaatuisen lyhyessä ajassa toteutettava esitys, jossa ideana oli kirjoittaa, säveltää ja ohjata kaksi oopperateosta musiikkijuhlien aikaan uutisvirrassa olleista aiheista.

“Lehtipuu kysyi sitten, että keiden kanssa haluaisin toteuttaa oopperan”, Nykänen muistelee. “Sanoin, että Eppu ja Kurt Nuotion kanssa. Lehtipuu sanoi, että tervetuloa tekemään.”

Niinpä Turun Musiikkijuhlilla elokuussa 2012 nähtiin kaksiosainen Uutisooppera, jonka ensimmäinen teos oli Ville Matvejeffin säveltämä Shitstorm ja toinen Jukka Nykäsen säveltämä Kenraali.

Eppu Nuotion libretossa seikkailevat Venäjän asevoimien komentaja Nikolai Makarov sekä punk-yhtye Pussy Riot, jota oltiin Venäjällä tuomitsemassa vankeuteen suuren kohun saattelemana. Musiikissa Nykänen viittaa esimerkiksi Venäjän kansallislauluun ja käyttää šostakovitšmaisia temppuja piilottelemalla syvältä viiltävää satiiria pintapuolisen hassutteluun. Tälläkin kertaa Nykänen soitti orkesterissa itse, mistä on tullut jo lähes itsestäänselvää hänen säveltämissään teoksissa.

Vaiko sittenkin taidolla?

Viime vuosina Nykänen on säveltänyt yhä enemmän musiikkia teatterille. Hänen teoksiaan on nähty esimerkiksi Musiikkiteatteri Kapsäkin ja Aleksanterinteatterin näyttämöillä. Tyyliltään ne eivät edusta oopperaa tai niin sanottua nykymusiikkia, vaan enemmänkin angloamerikkalaista musikaalia, broadwaytä ja westendiä. Nykäsen juuret ovat silti niin kutsutussa taidemusiikissa.

Kun hän lukioikäisenä kävi Olli Kortekankaan sävellystunneilla Espoon musiikkiopistossa, opinnoissa tankattiin 1900-luvun musiikinhistoriaa ja -teoriaa sekä Nykänen painoi mieleensä Walter Pistonin orkestraatiokirjan opit. Vaikka Kortekangas ei vääntänyt Nykäsestä oman tyylinsä jatkajaa, rajankäyntiä taidemusiikin ulkopuolelle ei juuri harrastettu. Viihde oli viihdettä, taide taidetta. Musikaali kuului ilman muuta ensimmäiseen kategoriaan.

 Erityisen vaikutuksen teki opistossa vieraillut säveltäjä, jonka nimeä Nykänen ei muista, mutta hänen viestinsä kylläkin: säveltäminen on yhtä kuin nykyaikaisen taidemusiikin säveltämistä.

“Ajattelin, että onpa ahdasta. Se ei tuntunut omalta.”

Kun Nykänen pääsi vuosia myöhemmin itse soittamaan musikaaleja Helsingin kaupunginteatterissa 2000-luvun alussa, hän tajusi musiikkityylien lokeroimisen turhaksi mielikuvituksen tuotteeksi.

“Kaiken avain oli teininä Lontoossa näkemäni Les Misérables, joka avasi silmäni ja korvani. Silloin kaikki loksahti. Ymmärsin että musiikkiteatteri voi olla ihan mitä tahansa. Sinne saa ottaa vaikutteita mistä vain. Kukaan ei tule sanomaan, että tuo on liian tonaalista tai että tuohan on lainattu jostain. Vain sillä on merkitystä että se toimii draaman kanssa. Siitä syntyi ajatus, että haluan säveltää näkymättömän viivan tällä puolella, täällä haluan olla.”

 Vaikka Nykänen sai jalan oven väliin kohtalon järjestämien tapaamisten avulla, ei hänen menestymistään voi panna tuurin piikkiin. Nykyään hän saa tilauksia ennen kaikkea siksi, että aiemmat teokset toimivat; ne ovat laulajille kiitollisia laulaa ja yleisölle viihdyttäviä. Lisäksi niissä on aina tietynlainen vapauden tunne, koska orkesterin kapellimestarina tai pianistina hänen ei tarvitse erikseen anella lupia säveltäjältä muutoksiin, jos jokin kohta musiikissa ei toimikaan.

“Musiikki muovautuu treenien aikana, ja kun soitan orkesterissa, lauluja voidaan muokata yhdessä. Partituuriin ei tarvitse takertua”, Nykänen sanoo. “Se on myös kustannustehokasta.”