Olli Virtaperko: Säveltäminen ui ajatusmaailmaani huomaamatta
Säveltäjä Olli Virtaperko nousi suuren yleisön tietoisuuteen Ultra Bra -yhtyeen laulajana. Vuosien 1995–2001 poptähteys ei voisi olla kauempana siitä maailmasta, jossa hän nykyisin elää.
Olli Virtaperkon (s. 1973) uralle on mahtunut niin barokkimusiikkia, klassista musiikkia, työväenlauluja, popmusiikkia kuin taidemusiikkia. 11. elokuuta kantaesitetään Virtaperkon uusin teos Romer’s Gap, konsertto vahvistetulle sellolle ja orkesterille.
”Esillä oleminen ja suosion saaminen livetilanteessa eivät ole koskaan olleet minulle motivaatio tehdä yhtään mitään. Nautin tosi paljon yhteismusisoinnista, mutta teen sitä mieluiten pienessä suljetussa piirissä omaksi huvikseni, esimerkiksi täällä työhuoneellani soittaen ystävieni kanssa englantilaista 1600-luvun gambayhtyemusiikkia”, Virtaperko sanoo.
Ei ole sattumaa, että Virtaperko on sopinut haastattelun työhuoneelleen Helsingin Kallioon. Se on paikka, jossa hän on istunut tuntitolkulla ja säveltänyt musiikkia muun muassa sinfoniaorkesterille, big bandille, sellolle, barokki-instrumenteille ja harmonikalle. Rönsyilevästä teosluettelostaan huolimatta Virtaperko on onnistunut kehittämään oman tavaramerkkityylinsä – ainakin muiden mielestä.
”Ihmiset jotka tuntevat musiikkiani ovat sanoneet, että teenpä mitä tyylilajia tahansa, se kuulostaa minulta”, Virtaperko sanoo.
”En oikein tiedä mikä sen määrittelee. Silloin kun olen tehnyt musiikkia Ensemble Ambrosiukselle, se on ollut crossover-vaikutteista modaalista musiikkia. Sitten kun olen tehnyt klassista nykymusiikkia, se on voinut olla puhdaspiirteisen atonaalista. Viime aikoina olen ollut kiinnostunut erilaisista viritysjärjestelmistä ja niiden äänenvärillisistä mahdollisuuksista. Ilmeisesti kaikella tällä on jokin yhteinen nimittäjä.”
Soitinopiskelijasta säveltäjäksi
Virtaperko kiinnostui musiikista jo varhaislapsuudessa. Yksi tärkeimmistä musiikillisista elämyksistä oli kotona kuunneltu J.S. Bachin Jouluoratorio Nikolaus Harnoncourtin johtamana.
”Minut ja pikkusiskoni tavattiin vaivuttaa kotona uneen soittamalla unimusiikkina klassista musiikkia. Se juurrutti historiallisen taidemusiikin ilmaisun ja kielen vahvasti selkäytimeen.”
Suurimman vaikutuksen Virtaperkoon teki barokkimusiikki.
Barokkimusiikissa kiehtoivat ilmaisuvoimaisuus ja sävellysmuotojen selkeys. Lisäksi barokkisoittimet tuntuivat kiinnostavammilta kuin nykyaikaiset klassiset soittimet.
8-vuotiaana Virtaperko alkoi opiskella selloa. Omien sanojensa mukaan hän ei kuitenkaan tehnyt tarpeeksi töitä sellonsoiton eteen, eikä siksi koskaan noussut ammattisellistiksi.
Lukioiässä Virtaperko kiinnostui oman aikansa klassisesta ja kokeellisesta musiikista ja etenkin Frank Zappasta. Vielä tässä vaiheessa hän ei tiennyt, että perustaisi myöhemmin kamariyhtye Ensemble Ambrosiuksen, joka esittää oman musiikkinsa lisäksi Frank Zappa -covereita barokkisoittimin. Myöskään säveltäjän työ ei vielä tässä vaiheessa tuntunut realistiselta.
”Kun menin Kallion ilmaisutaidon lukioon 1989, ajattelin, että minusta tulee kirjoittaja. Ja kun aloitin sellon soiton, ajattelin, että minusta tulee sellisti. Säveltäminen ui ajatusmaailmaani huomaamatta. Esimerkiksi orkesterissa minun oli aina vaikea pitäytyä omissa stemmoissani, koska halusin muokata niitä. Minulla oli jo lapsena aika itsenäinen ja individualistinen mieli, mikä on hyvä lähtökohta säveltäjälle”, Virtaperko sanoo.
Lukion jälkeen Virtaperko pääsi Helsingin yliopistoon opiskelemaan musiikkitiedettä. Toisena opiskeluvuotenaan 1993 hän lähti vaihtoon Edinburghin yliopistoon.
”Se oli paras asia, mitä minulle silloin olisi voinut tapahtua. Vuoden 1993 Suomi näyttäytyi laman jälkeen jokseenkin masentavana ja sisäänpäinlämpiävänä paikkana. Skotlannissa taas yhdistyivät Iso-Britannian vuosituhantinen sivistys, huipputason yliopisto ja sen fantastinen musiikkikirjasto. Edinburghissa sain myös ensimmäistä kertaa sävellyksen opetusta. Sen vuoden aikana ymmärsin, että mitään ei voi saavuttaa, ellei tee todella päämäärätietoisesti ja intensiivisesti töitä.”
”Ei mitään hevimättöä”
Edinburghista palattuaan Virtaperko huomasi Libero-lehdessä ilmoituksen vasemmistonuorten järjestämästä poliittisesta laulukilpailusta. Virtaperko mainitsi asiasta ystävälleen Kerkko Koskiselle, joka sävelsi kilpailuun kappaleen Ampukaa komissaarit, nuo hullut koirat!. Biisi äänitettiin ystäväporukalla vuonna 1994, ja myöhemmin se voitti koko kilpailun. Ultra Bra oli syntynyt.
Siinä missä Ultra Bra tarjosi Virtaperkolle ”vain” laulajan pestin, Ensemble Ambrosius antoi esimakua säveltämiseen ja sen hankaluuteen.
”Frank Zappan nuottimateriaalia oli hyvin rajallisesti käytössä. Niinpä transkriptoin korvakuulolta monimutkaisia melodia- ja harmonialinjoja ja tein musiikista sovitukset, jotka sopivat käytössä olleille barokkisoittimille. Se oli itselleni tärkein musiikillinen korkeakoulu liittyen sovittamiseen ja musiikin kirjoittamiseen. Siinä hommassa kulminoitui myös työn tekemisen merkitys.”
Virtaperkon mukaan säveltäjän neljä tärkeintä ominaisuutta ovat sitkeys, päämäärätietoisuus, nöyryys ja kyky tehdä asioita oman päänsä mukaan. Nämä ominaisuudet joutuivat testiin myös Virtaperkon uusimmassa teoksessa Romer’s Gap, joka saa kantaesityksensä Turun musiikkijuhlilla. Selloa teoksessa soittaa Apocalypticasta tuttu Perttu Kivilaakso.
”Vahvistamisesta ja efektoinnista huolimatta teos ei ole mitään hevimättöä, vaan konserttimusiikkia, joka on minun näköistäni ja kuuloistani”, Virtaperko sanoo.
”Vietin tuntikausia työhuoneellani vain päästäkseni sisälle siihen äänimaailmaan, mikä vahvistetusta sellosta lähtee. Sen jälkeen lähdin työstämään niitä asioita, jotka olivat syntyneet osin improvisaation ja osin suunnittelun tuloksena.”
Yhteiskunnallinen vaikuttaja
Säveltäjän ammattinsa lisäksi Virtaperko istuu Suomen Säveltäjät ry:n hallituksessa.
”Toivoisin, että taiteilijoiden eläketurvaan liittyvät kysymykset ratkaistaisiin oikeudenmukaisella ja kestävällä tavalla. Moni vapaa taiteilija elää harmaalla aluella, että onko yrittäjä, palkansaaja vai apurahansaaja, ja suurimmalle osalle eläkettä on kertynyt tavattoman vähän. Esimerkiksi yrittäjäeläke on lähtökohtaisesti suunniteltu menestyvälle it- tai vastaavan alan yksityisyrittäjälle.”
Eläketurvan lisäksi Virtaperkoa huolestuttaa kulttuurin rahoitus, sillä rajallisista resursseista taistelee yhä suurempi määrä ihmisiä. Esimerkiksi säveltäjien määrä on kymmenessä vuodessa lähes tuplaantunut.
Vaikeuksista huolimatta Virtaperko sanoo olevansa onnellisessa asemassa.
”Haaveeni on aina ollut ilmaista itseäni omilla ehdoillani, monipuolisesti ja siten, että toiminnassani on jatkuvuutta. Olen tähän mennessä onnistunut siinä, mistä on syytä olla kiitollinen. Mutta toki ihmisillä on myös suuria suunnitelmia, ja minulla yksi niistä on sinfoniaorkesterin, viihdeorkesterin ja big bandin yhdistävälle isolle hybridiorkesterille kaavailemani konserttikokonaisuus. Siis eräänlainen taidemusiikin, progen ja jazzin yhdistävä, vahvistettu sinfoninen pläjäys.”