Pop-musiikki on teollista muotoilua

Mariska ja Risto Asikainen ovat Teosto 90 -tunnustuspalkinnon saajia. Palkinto luovutettiin lauluntekijöille Musiikki&Median Industry Awards -gaalassa perjantaina 5. lokakuuta.

Molemmat palkittavat ovat aktiivisia, tuotteliaita ja monipuolisia musiikintekijöitä. Heidän kirjoittamaansa musiikkia esittävät monet keskenään erilaiset artistit, joista useimpia voi kutsua kansansuosikeiksi.

Kumpikin on saanut urallaan tunnustusta jo aiemminkin.

”Ensimmäinen palkinto taisi olla Nuorison taidetapahtumassa vuonna 1975 tai 1976, kun vetelin kitaralla Joe Passia. Sen jälkeen onkin ollut vähän hiljaisempaa”, Asikainen sanoo.

Se ei ole ihan totta. Sekä lukuisista kotimaisista hittibiisisävellyksistään tunnettu Asikainen, 60, että lähinnä sanoittajana ja sooloartistina ansioitunut Mariska eli Anna Maria Rahikainen, 39, ovat saaneet myös EMMA-palkintoja ja muuta tunnustusta pitkillä urillaan, jotka alkoivat kummallakin jo parikymppisenä.

Taiteilijan työssä palkinnot ovat kuitenkin välietappeja. Hommat jatkuvat, musiikki soi. Mariska ja Asikainen kirjoittavat musiikkia tahoillaan koko ajan – todennäköisesti myös juuri nyt, kun luet tätä artikkelia.

Miten he näkevät työnsä? Entä suomalaisen musiikin nykytilan ja lähitulevaisuuden?

Saadaksemme vastaukset kysymyksiin, oli mentävä Asikaisen Grind-studioille Helsingin Kalasatamaan.

Popmusa on kuin farkut

The Grind Studios on 510 neliön studiokompleksi, jossa joukko eturivin suomalaisia sanoittajia, säveltäjiä ja sovittajia työskentelee 12 työtilassa. Asikainen on paikalla päivittäin, Mariska piipahtaa studioilla työprojektien niin vaatiessa. Pääasiassa hän kirjoittaa lauluja muualla, omassa työhuoneessaan.

Oletteko te tehneet koskaan biisejä yhdessä?

”Emme koskaan näin kasvokkain, mutta meillä on yhteisiä biisejä”, Asikainen vastaa.

”Sähköpostit kulkee”, Mariska vahvistaa.

”Biisejä tehdään paljon näin, nykytekniikan mahdollistamissa puitteissa”, Asikainen sanoo.

”Tosin viime vuosina jengi on myös alkanut yhä enemmän ryhmäytyä. On leirejä”, Mariska muistuttaa.

”Meillä on täällä tavallaan jatkuva biisileiri päällä.”

Se tarkoittaa sitä, että Grindillä vakituisesti työskentelevät tai satunnaisesti piipahtavat ammattilaiset kokoontuvat samaan työhuoneeseen, kun päällä on sopiva tilaus. Varastoon myöhempää käyttöä varten eli kuuluisaan ”pöytälaatikkoon” biisejä ei juurikaan tehdä.

”Tehdään pöytälaatikkoon – ja otetaan pöytälaatikosta puolen vuoden kuluttua rahaa. Ei se niin mene. Eivät ne biisit siellä pöytälaatikossa auta”, Asikainen sanoo.

Ammattilaiset eivät siis odota inspiraatiota, vaan tulosta tulee tekemällä. Biisejä tehdään aina tietylle artistille kerrallaan, tiettyä projektia varten.

”Se ei tarkoita, etteikö tekemisessä olisi sydän ja sielu mukana. Mutta jos ammattimaisesti meinaa kirjoittaa, on ajateltava, kenelle kirjoitetaan. Biisintekijänä olen aina vain auttamassa artistia”, Asikainen sanoo.

”Biisien kuuluu mielestäni olla aina myös aikansa tuotteita. Siksi kysyn aina session aluksi: `Mitä me kuulemme tänään?´ Mikä on sen ryhmän moodi biisinkirjoituspäivänä?”

Mariska nyökkää.

”Näen samoin. Teen yleensä oman mieleni mukaan – ja joskus se onnistuu, joskus menee aivan saveen.”

Ja kun se inspiraatio, idea esimerkiksi sanoitukseen tulee, silloin tapahtuu.

”Oltiin Stigin (työskentelee myös Grind-studioilla) tuossa röökipaikalla viime loka-marraskuussa, ja oli karsea keli. Katseltiin taivaalle ja sanoin, että onpa taas lonkeron värinen taivas. Lonkeron värinen? Tultiin sisälle ja tehtiin siitä sitten biisi saman tien.”

”Pop-musiikki on teollista muotoilua. Se on niin kuin farkut: kaikissa farkuissa on kaksi punttia ja viisi taskua – se ratkaisee, miten takataskun sauma on ommeltu. Aina puhutaan siitä, että ”pitäisi ajatella laatikon ulkopuolelta”. Bullshit! Ei pidä. Itselleen pitää rakentaa laatikko, että tietää, missä on. Pop-musassa on aika tiukat raamit, jonka rajoissa toimitaan. Teemme kaupallista pop-musiikkia ja mitä enemmän ihmiset diggaavat siitä, sen parempi”, Asikainen määrittelee.

”Meidän juttu on just noissa saumoissa. Mietin aina, miten paljon niitä saumoja pystyy harottelemaan, minkä verran niitä laatikon laitoja voi venyttää. Joskus sitä tekee liikaa, revittelee liikaakin niitä raameja, joiden sisällä artisti toimii. Joskus taas just sopivasti niin, että artisti pystyy omaksumaan sen, mitä on tarkoittanut”, Mariska muotoilee.

Ryhmässä tekeminen on Asikaisen ja Mariskan mielestä nopeampaa kuin yksin. Ja kun biisien tarve tuntuu ”loputtomalta”, käytettäviä biisejä syntyy leirityönä nopeammin.

Se ei tarkoita, että aina tehtäisiin ryhmässä. Mariska on päinvastoin vasta hiljattain alkanut säveltää enemmän.

”Olen löytänyt omaan tekemiseen uuden tavan: teen kaiken itse. Katsotaan voiko sitä soveltaa myös siihen, kun kirjoitan biisejä muille. Aina olen ajatellut, ettei minusta ole säveltäjäksi. Mutta kun soolojuttuihini ei ollut säveltäjää, aloin pakon sanelemana tehdä musiikkia näin”, hän kertoo.

Töitä riittää – ja toivottavasti myös radiosoittoa

Mariska ja Asikainen sanovat, että 90 prosenttia työstä ei tuota rahaa. Tuo ajallinen valtaosa työnteosta tarkoittaa asioiden ja aihioiden kypsyttelyä yksin ja yhdessä muiden tekijöiden kanssa, biisintekosessioita, jotka eivät johda julkaistaviin tai ainakaan hittibiiseihin.

Asikaisen tapauksessa työhön liittyy myös uuden artistin sparrausta kustantajille ja levy-yhtiöille. Kokeneelta biisintekijältä kysytään paljon, millaisena hän näkee uuden, uransa alussa olevan artistin. Minkä musiikkityylin esittäjänä artisti olisi omimmillaan?

Kumpikaan ei kuitenkaan valita, vaikka vain kymmenesosa työstä on ”tuottavaa”.

”Ainakin saa tehdä töitä – ihan aktiivisestikin”, Mariska naurahtaa ja jatkaa:

”Tulonmuodostus on nykyisin sellaista, että biisien pitää päästä radioihin, jos niistä tahtoo jotain hilloakin.”

Teosto-korvauksia kertyy lauluntekijöille radio- ja esityskorvauksista. Asikainen muistelee, että hänellä on noin 1 100 biisiä rekisteröitynä Teostoon (tarkka luku on 1027), Mariskan mukaan hänen kirjoittamiaan lauluja on kaikkiaan ”200-300” (222).

Viime vuosina suomenkielinen musiikki on ollut suositumpaa kuin kenties koskaan ennen. TV:ssä on paljon viihdeohjelmia, jotka on rakennettu kotimaisen musiikin ympärille, suosituimmat artistit esiintyvät areenoilla tuhansille ihmisille siinä missä aiemmin klubeissa sadoille kuulijoille ja suomenkielinen musiikki soi ahkerasti myös radioissa ja suoratoistopalveluissa.

”Suomeen on viimeinkin muodostunut musiikkiteollisuutta”, Asikainen kiteyttää. Hän näkee musiikkialalla toimivia järjestelmiä, jotka tukevat artisteja – ja tekevät biiseistä hittejä.

Tekijöiden näkökulmasta hittibiisin arvo on vain noussut, kun suoratoistopalvelut ovat syrjäyttäneet fyysisen levymyynnin, ja biisejä julkaistaan enemmän singleinä hittityrkyiksi kuin albumeiksi koostettuina.

”Me biisintekijät skabaamme niistä sinkkubiiseistä. Eikä se ole mitään tuuripeliä. Kyllä siinä joutuu käyttämään koko oman työkalupakkinsa keinot, että saa parasta mahdollista jälkeä aikaan. Maailmaan näköjään mahtuu meteliä, niin paljon niitä biisejä julkaistaan.”

Entä millaista meteliä teiltä tekijöiltä odotetaan juuri nyt? Millaiselle musiikille, millaiselle soundille on kysyntää, ehkä EDM:n jälkeen?

”Ehkä tulossa on vähän orgaanisempaa soundia, ehkä jopa jotain bändejä saattaa tulla kohta”, Mariska sanoo.

”Sykleinähän tämä menee. On ihan laskettu, mitä tapahtuu kymmenen vuoden välein”, Asikainen näkee.

”Ympäri mennään. Seuraavaksi tulee varmaan taas rokkia, sitten heviä ja sitten taas räppiä”, Mariska vitsailee.

”Nyt just vedetään taas R`n`B:n kautta. Onneksi tropical ja kuikka taisivat onneksi mennä jo ohi”, Asikainen sanoo.

Kuikka?

”Niin, sanon kuikaksi sellaista äännähdystä, joka piti yhdessä vaiheessa olla kaikissa biiseissä. Naisten vokaali-sämpleistä tehty huikkaus siellä takana. Se oli mun mielestä kuikka.”