Risto Linturi: Musiikin tulevaisuus

Tulevaisuudentutkija Risto Linturi piti Teoston 85-vuotisjuhlaseminaarissa puheen musiikin tulevaisuudesta. Tulevaisuus vaikuttaa lupaavalta, sillä Linturin mukaan ihminen ei pärjäisi edes avaruudessa ilman musiikkia.

Arvoisat kuulijat

Elokuva ilman musiikkia on kuin elämä ilman musiikkia. Teoston syntyessä 85 vuotta sitten musiikki ei silti ollut arkipäiväistä. Tavallisin tallenne oli soittorasia. Äänilevyt toki valtasivat jo alaa ja pitkäsoittolevy oli juuri keksitty. Julkaistiin ensimmäinen elokuva, jossa ääni oli synkronoitu kuvaan. Yleensä elokuvamusiikin esitti live-pianisti. Halpoihin baareihin keksittiin kolikoilla toimiva jukeboxi.

Teoston täyttäessä seitsemän vuotta, mykkäelokuvien rikastama Chaplin toteutti unelmansa. Hän palkkasi 64-jäsenisen sinfoniaorkesterin neljäksi viikoksi soittamaan musiikin elokuvaan Nykyaika. Sain nauttia Nykyajasta ruhtinaiden tyyliin, livenä. Radion sinfoniaorkesteri esitti teoksen täällä Finlandia-talossa neljä vuotta sitten. Kolmekymmentä vuotta Chaplinin nykyajan jälkeen Erkki Kurenniemi kehitteli elektronisia syntetisaattoreita. Moogista poiketen Kurenniemi valitsi digitaalisen tekniikan. Digeliuksen DIMIn ohjain oli 1973 maailman ensimmäinen kaupallinen mikrotietokone. Harva hänen lisäkseen ymmärsi, kuinka suuri murros oli tulossa. Samaan aikaan minä järjestin kouluissa diskoja. Digitaalitekniikasta en vielä ymmärtänyt mitään enkä Teostosta. Maksoimme kyllä äänilevyt ja huviveron.

Kahtakymmentä vuotta myöhemmin tuotin äänilevyn. Hankkeessa oli 50 yritystä mukana, levy oli Suomen ensimmäinen multimediaromppu. Levylle oli tallennettu tekijänoikeuslain lisäksi esimerkiksi Sibelius kävelemässä Ainolassa Finlandian säestyksellä, Punaisen pantterin teema, Viikonloppuisä ja kymmeniä muita sävelmiä. Teosto oli suureksi avuksi, kun Katri Sipilä ohjeisti meidät kaikki luvallisiin käytäntöihin. Sen ensimmäisen levyn liikevaihto oli noin puoli miljoonaa markkaa.

Digitaalisten tallenteiden lisäksi tuotimme levylle runsaasti miditiedostoja. Muistan eräänä yksityiskohtana, kun kielsin Jasse Varpamaa käyttämästä rytmikorjausta. En halunnut kuollutta musiikkia, vaikka sen kone olisikin toistanut. Me tiedämme kaikki, että metronomin tarkkuudella soitettu Myrskyluodon Maija on kuollut. Meri ei edes aaltoile myrskystä puhumatta. Jos koneelle syötetään väärät ohjeet ja kappale kuolee siihen, ei se ole koneellisuuden syy. Kone on soitin ja sitä pitää osata käyttää. Jassen mideistä tuli erinomaisia, työläämpää se tietysti oli.

Nyt on menty eteenpäin. Syntetisoidut soittimet ovat yhä aidomman kuuloisia ja syntetisoitu laulu ottaa ensiaskeliaan julkisuudessa, jopa live-konserteissa.

Hatsune Miku on Japanin suurimpia pop-tähtiä. Monet konsertit ovat olleet loppuunmyytyjä. Hatsune Miku on tietokoneen luoma hologrammi, jonka kuka tahansa voi ohjelmoida laulamaan ja liikkumaan. Hatsune Miku on esittänyt jo sata tuhatta erilaista laulua. Ievan polkka on yksi suosituimmista YouTubessa. Sitä on Mikun esityksinä katsottu YouTubesta kymmeniä miljoonia kertoja. Nightwishin huippu, Amarath yltää suurempiin lukuihin. Kyse on suuren ilmiön ensiaskelista.

Mikä on Hatsune Miku? Onko kyse soittimesta, tallenteesta vai yhteisöstä. Tulevaisuudessa kuka tahansa voi ladata verkosta Tapio Rautavaaran tai Judy Garlandin äänen robotilleen tai itselleen. Ääni on tietysti kuin soitin, sitä pitää oppia käyttämään. Silti tulevaisuudessa mikrofonit muokkaavat ääntä yhä enemmän, korjaavat virheitä, lisäävät tunnetta ja muuttavat äänen esikuvan mukaan.

Nykyään ei tarvitse olla upporikas tuottaakseen elokuvaan musiikkia. Tietokone ei vielä saa tunnetta synteettiseen viuluun, mutta sekin aika on edessä. Viulun soittoa minulle opetti aikanaan Yrjö Saarnio. Hänen viulunsa soi yhtä kauniisti kuin Chaplinin viulu. Omaa soittoani en sietänyt kuunnella. Esikoistani opetti tietokone. Toyotan robotti osaa soittaa viulua, joskin nautittavaan soittoon on silläkin vielä matkaa. Viulun valmistaminen taitaa olla soittamista helpompaa, koska Stradivarius on mallinnettu tietokoneella ja valmistettu 3D-tulostimella. Konserttiviulistit ovat pitäneet ääntä varsin hyvänä, mutta ei vielä alkuperäisen veroisena. Minä olen toistaiseksi tulostanut vain nokkahuiluja. Eräs konserttihuilisti soitti tekelettäni televisiossa paremmin kuin olen koskaan kuullut nokkahuilua soitettavan ja sitten sanoi, että ei valitsisi sitä konserttiin. Televisioon nokkahuiluni kuitenkin kelpasi.

Musiikki siis digitalisoituu ja robotisoituu. 90-luvun ammattivalokuvaajat vannoivat, etteivät digitaalikameroihin koske. Nyt parhailla digitaalikameroilla voi kuvata sinistä taivasta aurinkoisena päivänä ja kuvassa erottuvat tähdet. Synteettinen viulukin tulee vielä saamaan sielun sisäänsä. Sielu voi sitten vaihtua tunnelman mukaan.

Puhun tulevaisuudentutkijana musiikin tulevaisuudesta. Koetan katsoa, mikä pysyy paikoillaan, mikä varmasti muuttuu ja mihin kohdistuu paineita. En ole edunvalvoja, enkä musiikin ammattilainen, joten sanon asioita, joista kaikki eivät ehkä pidä. Muutos on aina yhden uhka ja toisen mahdollisuus. Tulevaisuus hylkää vanhoja arvoja. Musiikki itsessään näyttää kuitenkin muuttuvan yhä tärkeämmäksi.

Kaikki ei muutu ainakaan pian. Meillä ihmisillä on Cortin elimessä runsaat kolme tuhatta sisäkarvasolua, jotka vastaavat erikorkuisten äänten kuulemisesta ja 13 000 ulkokarvasolua, joilla aivot säätävät kuulon herkkyyttä. On ihmisiä, joiden aivot eivät jäsennä ääniä musiikiksi, edes selkeintä sävellystä, vaikka kuulossa ei ole vikaa. Meillä muilla korvamadot soivat päässä, vaikka keskellä yön hiljaisuutta. Toisten mielikuvitus tuottaa musiikin niin värikkäänä, etteivät he erota, tuleeko musiikki heidän sisältään vai radiosta. Yksi kuulee pianon, toinen koko orkesterin ja joku vain tuttuja kappaleita, toisen mieli luo täysin uusia kappaleita.

Musiikki on syvällä aivoissa. Meidän neljä koiraamme ovat kaikki laulaneet keskenään ilman ihmisen rohkaisua. Taitavin harjoitteli pitkään ja tuotti vanhoilla päivillään hyvin puhtaan kolmisoinnun, en tiedä, mitä sen päässä liikkui. Yhdessä koirat jammasivat, kyse oli niille selvästi täysin omaehtoisesta, iloisesta rytmin, melodian ja sävyjen kimarasta, tunnelman luomisesta.  Veteraanien kuoltua nuorten koirien konsertti oli aluksi kakofoniaa, mutta taito kehittyy koko ajan.

Neurologi Oliver Sacks kertoo kirjassa Musicophilia, kuinka selvästi muusikon aivot erottuvat tomografiakuvissa muista ihmisistä. Musiikkiin keskittyminen muuttaa aivoja fyysisesti. Absoluuttinen sävelkorvakin näkyy aivokuvissa selvästi. Useimmat voisivat saada absoluuttisen sävelkorvan harjoituksen kautta. Ei ehkä kannata. Tarkka suhteellinen sävelkorva lienee useimmille muusikoille käytännöllisempi.

Pian kaikki maailman julkaistu musiikki löytyy pilvestä ja mahtuu kännykkään. Puhelimen keksijät ajattelivatkin äänilevyjä ja autoja ennen, että puhelimella kuunneltaisiin konsertteja. Nyt lähes 140 vuotta puhelimen keksimisen jälkeen ajatus on toteutunut. Radio hoiti homman paremmin tässä väliaikana, mutta nyt tietoliikenne tekee mahdolliseksi jopa yhteiskonsertit paikasta riippumatta. Virtuaalikypärä päähän, ilmakitara kainaloon ja etäbändin kanssa nettilavalle.

Musiikki ei enää ole paikassa kiinni. Sitä kuunnellaan bussipysäkillä, junassa ja juoksulenkillä. Musiikkia on peleissä luomassa jännitystä, kisoissa lisäämässä tai purkamassa latausta, kaupassa, jotta olisimme tuhlaavaisempia, navetassa, jotta lehmät lypsäisivät enemmän ja sairaalassa, jotta potilaat paranisivat pikemmin.

Ihmiset ovat musiikillisilta lahjoiltaan keskenään hyvin erilaisia. Selvää kuitenkin on, että meillä lähes jokaisella on aivoissamme hyvin kehittynyt ja laaja rakenne – ei vain äänien kuulemiseen vaan myös musiikin käsittämiseen ja oppimiseen. Musiikki lisäksi puhuu meille – se vaikuttaa tunteisiin, muuttaa asenteita ja pysyviäkin aivojen rakenteita, palauttaa mieleen ajatuksia, kertoo tarinoita ja maalaa maisemia.

Lääketieteellisillä laitteilla voidaan nyt nähdä, mitä meidän aivoissamme tapahtuu, kun kuuntelemme musiikkia. Haluaisin tietää, miksi Edward Griegin Morgenstemning maalaa lasten mieleen yhdenmukaisen maiseman? Miksi Disneyn Fantasian animaatiot ovat niin osuvia? Miksi musiikki muuttuu kuviksi ja liikkeiksi niin helposti? Kun tiedämme, kuinka musiikki vaikuttaa aivoihin, se muuttaa musiikin tekemistä. Tietokonekin voidaan opettaa luomaan tuntemuksia.

Aivotutkijat ja insinöörit kykenevät jo lukemaan ajatuksia. Hyvien kuulokkeiden hinnalla saa pian laitteen, joka näkee osan tunteista ja ajatuksista. Ei tarvitse kysellä, mitä mieltä yleisö on, jos yleisön ajatukset näkyvät tahti tahdilta. Minustakin voisi tulla säveltäjä, jos minulla olisi riittävästi koekaniineja ja hyvä tietokoneohjelma.

Kauppa saa voittonsa siitä, kuinka pieneksi he saavat hävikin. Jos Katri Helena saisi ostamaan kalaa ja Apocalyptica lihaa, voisi musiikin avulla moninkertaistaa voitot. Pian selviää, mitä musiikki tekee päässämme. Tulevaisuuden muusikko voi avata näkymän suoraan aivoihin ja näppäillä ajatuksia ja tunteita kuin parasta soitinta.

Palataan hiukan lähemmäs arkea. Japanissa heikkojalkaisille on saatavilla päälle puettavia robotteja. Minä en halua alistua rollaattoriin, enkä pyörätuoliin. Hankin Japanista robottijalat, jos omani eivät kestä. Toivottavasti saan tanssijalat, joihin voi ohjelmoida kaikki ripaska-liikkeet. Olen tanssinut ripaskaa monen ravintolan pöydällä, Pariisissa revyylavallakin, mutta osaan vain tylsät perusliikkeet. Sitä viuluakaan en osaa soittaa kunnolla – muutaman vuoden päästä saan varmaan ostetuksi robottihansikkaat, jotka ohjaavat käteni niin, että kukaan ei enää huomaa, että jätin viulutunnit kesken. Juristit saavat pohtia, onko live-soittoni sittenkin tallenne.

Minä pidän puheita, kun en laula riittävän hyvin. Puheiden pitäjät tietävät olevansa tylsiä. Harva jaksaa seurata puheita televisiosta. Läsnäolo tekee meistä tarkkaavaisempia. Elävä puhe tai musiikki, me kuuntelemme tarkemmin, koska meillä on mahdollisuus vaikuttaa tapahtumien kulkuun. Lauluillat, konsertit, pelit, kaikissa on sama elementti kuin kisoissa. Intensiteetti kasvaa, tunteet voimistuvat.

Huomasin tätä puhetta tehdessäni, että voisin kertoa koko elämäntarinani musiikin kautta. Pimputin Tokion olympialaisten aikaan Kioton laulua ja lupasin varmaan siksi mennä puhujaksi Kiotoon. Häistä poistuessamme orkesteri soitti Hintriikan marssin ja häävalssina oli Anttilan keväthuumaus. Musiikki sitoo tunteet; haaveet ja pelot.

Minä kerron tämän asiakkaana. En ole musiikin ammattilainen. Musiikki on tärkeä asia minulle ja se on tärkeä asia lähes jokaiselle ihmiselle, osa elämän merkityksiä.

Musiikin avulla luodaan ryhmäidentiteetti. Kari Tapion tai Klamydian esittämä Olen suomalainen – kuka voi sitä vastustaa. Ryhmäidentiteetin luomisessa verkostot ovat tärkeitä, brändäys on tärkeä. Tuottajilla on jatkossakin roolinsa, kuten teknologian kehittäjillä ja lobbareilla. Sosiaalisia suhteita ei korvata koneilla.

Uusi teknologia helpottaa musiikin esittämistä, jakelua ja tuottamista. Musiikki ympäröi meidät. Samalla valikoima ja kilpailu lisääntyvät ja jokainen tekee valintoja. Musiikin yksilöllisten merkitysten tunteminen tuo suuren lisäarvon. Ruhtinaiden taannoinen ilo, henkilökohtaiseen tarpeeseen tuotettu musiikki, yleistyy. Yhteinen etu on löytää keinot, joilla lahjakkaiden muusikoiden kannattaa tätä tärkeää työtä tehdä.

Koko musiikkiala, kaikki äänitteet, elävä musiikki, tekijänoikeuskorvaukset ja avustukset ovat Yle-veron suuruinen potti. Teostokorvaukset vievät jokaiselta lounassetelin verran vuodessa. Ei ole kallista. Tutkimukset osoittavat, että suurin osa ihmisistä ei osaisi edes kuvitella elämää ilman musiikkia.  Kuvitelkaa edes Angry Birds ilman musiikkia. Supercellin ja Rovion vienti on tänä vuonna yli miljardi euroa – musiikki on hintaansa paljon arvokkaampi osa monien yritysten toimintaa.

Näytän yhden esimerkin korkealta. Nasa tarvitsee rahaa, mutta budjettinarut aukeavat vain, jos Nasa kerää sympatiaa. Kanadalainen astronautti Chris Hadfield on Nasalle painonsa arvoinen, kuten myös David Bowie.

Aloitin Nykyajasta ja päätän nykyaikaan. Ihminen ei osaa olla ilman musiikkia edes avaruudessa. Tulevaisuus on täynnä musiikkia.

 

Onnea 85-vuotiaalle Teostolle ja kiitoksia musiikin eteen tehdystä hyvästä työstä.

Teksti: Risto Linturi