Sami Klemola tuo syntetisaattorit konserttisaliin

Onnea palkintoehdokkuudesta, Sami Klemola! Millaisia tunteita huomionosoitus herättää?

Kiitos, onhan tämä ehdokkuus hieno asia. On hauska saada tällaista tunnustusta etenkin, kun teos tulee musiikin piiristä, joka ei ole ehkä sitä kaikkein helpoiten lähestyttävää. Nykyklassinen on jo valmiiksi aika marginaalinen musiikkilaji, ja sen sisällä elektroakustinen musiikki vielä pienempi tyylisuunta.

Miten ehdokkuuden saanut …on Escher -kokonaisuus syntyi?

Teos koostuu kolmesta sävellyksestä, jotka on sävelletty erilaisille kamarimusiikkikokoonpanoille. Ensimmäisessä ja kolmannessa osassa on akustisten soittimien lisäksi syntetisaattoreita, levysoittimia ja ohjelmoituja ääninauhoja.

Keskimmäisessä osassa soi 15 monofonista syntetisaattoria, joilla kaikilla on oma operoijansa. Ensimmäisen osan kantaesitti espanjalainen Vertixe Sonora -kokoonpano, toisen osan suomalainen Synthestra ja kolmannen defunensemble, jonka taiteellisena johtajana toimin.

Teoksessa on kolme eri näkökulmaa samaan teemaan. Olen kiinnostunut kuvan ja äänen synteesistä ja inspiraationi lähteenä olivat M. C. Escherin optisen taiteen teokset, joissa kuvan näennäiseen pintaan saattaa pulpahdella lisää asioita, mikäli niihin keskittyy tarkemmin.

Yksi tämän hetken säveltämiseni tavoitteista on ollut selkeyttäminen, minimalismi ja ideoiden ytimeen pureutuminen.  Nämä ovat olleet kantavia linjoja myös tässä teoskokonaisuudessa

Toinen olennainen asia …on Escherissä on elektronisten elementtien käyttö klassisen musiikin tradition sisällä. Minua kiinnostaa myös eri genrejen kohtaaminen ja siitä syntyvä kitka ja energia.

Millainen on ollut polkusi musiikintekijänä?

Aloitin viulunsoiton 6-vuotiaana – ja lopetin 9-vuotiaana opettajan todettua, että minusta ei tule koskaan muusikkoa.

14-vuotiaana opettelin itse soittamaan sähkökitaraa ja teiniaika kuluikin sitten hevibändien parissa. Kiinnostuin jo aika varhaisessa vaiheessa raskaan musiikin kokeellisemmasta laidasta. Esimerkiksi Mike Pattonin yhteistyö freejazz-säveltäjä John Zornin kanssa teki suuren vaikutuksen. Biisejä piti opetella nuotintamaan, sillä muuten ideoita ei olisi enää muistanut seuraavissa treeneissä.

Opiskelin musiikin teoriaa kunnolla vasta parikymppisenä. Vietin ensin vuoden Oriveden opistolla, jonka jälkeen tie vei Jyväskylän konservatorion klassisen kitaran linjan kautta Sibelius-Akatemiaan opiskelemaan säveltämistä. Kävin myös vaihdossa Amsterdamissa, jossa projekteja tehtiin leveämmällä pensselillä kuin Suomessa. Se avasi pään. Vietin myös muutaman kuukauden Pariisin kokeelliseen elektroakustiseen musiikkiin keskittyvässä IRCAM-instituutissa.

Millaiset aiheet askarruttavat sinua nyt?

Sävellän, konsertoin ja lisäksi opetan Sibelius-Akatemian musiikkiteknologian aineryhmässä. Parhaillaan työstän konserttoa kamariorkesterille ja Hammond-uruille, joka ei ole kovin tyypillinen solistinen soitin klasarikentällä.

Kymmenen vuotta sitten perustamamme defunensemble soittaa 10–15 konserttia vuodessa, kotimaassa ja ulkomailla. Olemme toteuttaneet myös useita poikkitaiteellisia projekteja, joissa musiikki on ollut osa muuta esittävää taidetta.

Itselleni tärkeitä ovat olleet myös erilaisten ääni-installaatioiden tekeminen. Klassisen musiikin säveltäjän odotetaan usein tekevän tietynlaisia asioita tietyissä foorumeissa. On ollut kiinnostavaa toimia myös kuvataidekentän sisällä ja tutkia galleriamaailmassa toimivaa äänitaidetta. Lineaarisesti etenevän sävellyksen sijaan syntyy tila, johon kokija voi astua sisään.

Tutustu teokseen …on Escher

Osa 1

Osa 2

Osa 3