Samuli Laiho: Varmuus on huojuva käsite

Tapaamme Samuli Laihon kahdesti. Ensin heleänä alkukesän lauantaina Pitäjänmäellä eStudioilla, jossa hän äänittää Kelpo Poikien kanssa demoa kolmen kappaleen verran. On Laihon idea kutsua vanha suomirockin helmi esiin naftaliinistaan, on vanha toveruuden ja veljeyden aika ja, ennen kaikkea, hyvän musiikin aika.

Samuli Laiho itse ei ole koskaan kuulunut Kelpo Poikiin, hän tuotti heidän kolmannen ja viimeiseksi jääneen albumin Krääsää vuonna 1994, mutta yhteinen historia on pidempi ja syvempi, samoilta lapsuuden ja nuoruuden asuinsijoilta kun kaikki kuomat ovat.

Ja se näkyy ja kuuluu. Laiho häärää äänitysten ajan asiaankuuluvana kipparina. Kun perusosuudet on saatu purkkiin, hän lisää mukaan vielä jokusen kosketin- ja lyömäsoiti-nosuuden. Kelpo Poikien original line up – Juha Kannas laulu, Markku Valtonen kitara, Pauli Sivonen basso ja Mika Roni rummut – seuraa myhäillen sivusta vanhan veikon hyvää, innostunutta vetoa.

Tapaamme Samuli Laihon toistamiseen muutama päivä myöhemmin Itä-Pakilassa, jossa hänellä on kodin yhteyteen rakennettuna kaikin puolin kelpo studio ja työtila. On aika puhua miehestä itsestään, musiikin monitoimimiehestä, energiapakkauksesta ja työstä, siitä mitä säveltäjä/sanoittaja tekee joka päivä.

”Olen tehnyt biisejä jo nuoresta pitäen”, Laiho kertoo.

”Hearthill vain oli niin selkeästi Jussi Sydänmäen vetoinen bändi, että toin omia riffejä ja sävellyksenpätkiä aika varovasti, vähitellen mukaan. Ensimmäisen suomenkielisen biisin olin tosin kirjoittanut niihin aikoihin kun perustimme Jussin kanssa bändiä”, hän jatkaa.

Sama biisi päätyi vuosia, vuosia myöhemmin Laihon ensimmäiselle hänen omaa nimeään kantavalle soolodebyyttialbumilleen vuonna 1994.

Kiitosta rohkaisusta lähteä kirjoittamaan lisää biisejä suomeksi hän antaa auliisti muun muassa juuri Kelpo Pojille, vanhoille kumppaneille läpi vuosien.

”Olin itse asiassa siihen aikaan ympäröity runoudella”, Laiho sanoo ja vinkkaa kuvaajaan Tomi Kontioon, joka sanoitti likipitäen kaikki Kelpparien biisit.

Hyvä sidos suomalaiseen nykyrunouteen vei hänet hetkeä myöhemmin mukaan keikoille toisten runoilijoiden kanssa, jotka toimivat kirjallisuuslehti Nuoren Voiman liepeillä, ja sen tiimoilta he äänittivät 1995 runo-cd:n Unettomat.

Kaikkein alastomin taidemuoto

Toukokuussa ilmestyi Samuli Laihon toinen soololevy Aamut.

”Kun päätin ruveta tekemään omaa ensimmäistä soololevyä ja kun päätin myös, että se on suomenkielistä musaa, marssin Kauko Röyhkän luo”, Laiho muistelee.

”Kävimme neuvonpitoa. Kauko antoi lähtiäisiksi matkaan melkein kaikki Isokynä Lindholmin levyt. Sen lisäksi hän suositteli perehtymään Lauri Viidan runoihin. Kauko rohkaisi kovasti. Ensimmäiset demot veinkin sitten hänelle kuunneltavaksi.”

Laiho sanoo, että on kiinnostavaa törmätä yhä vain väitteeseen, jonka mukaan on helpompaa biisejä englanniksi. Näin ainakin nuoremmat lauluntekijät tuntuvat aika ajoin väittävän.

”Mielenkiintoinen näkemys”, Laiho naurahtaa.

”Tietysti sen ymmärtää onomatopoeettisesti, mutta luulisi ihmisillä olevan vaikeampaa hahmottaa englanniksi omaa sisäistä avaruuttaan.”

Entä jos he epäilevät, että menevät suomeksi liian lähelle jotain, avautuvat liiaksi?

”Toisaalta, jos ajattelee natiiveja, heillä on sama homma oman englannin kielensä kanssa”, Laiho tuumii. ”Paitsi ettei heillä ole suomenkielen rikkautta.”

Samuli Laiho tunnustaa erään toisenkin asian.

”Varmuus on huojuva käsite. Minun pitää edelleenkin voittaa joka kerta eräänlainen epävarmuus ja pelko kun alan kirjoittaa biisiä. Minulle kirjoittaminen on ollut aina huomattavasti epäammattimaisempaa kuin musiikin tekeminen.”

”Sävellyksiä, harmonioita ja sovituksia minun on helpompi tehdä. Voi olla, että se johtuu siitä kun aloitin sen niin nuorena, ihan lapsena.”

”Kirjoittamiseen suhtaudun hyvin ujosti, koska se on kaikkein alastomin taidemuoto”, hän jatkaa.

”Laulutekstejä ei minun mielestäni pitäisi koskaan irrottaa asiayhteydestään, koska ne on kirjoitettu laulettaviksi, soiviksi. Tiedän olevani musiikintekijänä ammattilainen, mutta tekstintekijänä suhtaudun siihen erityyppisesti, oli se sitten itselleni tai jollekulle muulle. Mutta iloa ja intoa tehdä työ lopulta se ei tietenkään vie.”

Some European sentimental melody?

”Tarvitsen kumpaakin”, Samuli Laiho sanoo heti kärkeen.

”Tarvitsen sekä yksinäistä, erakkomaista tekijänasennetta kuin myös yhteistyötä, toisten kanssa tekemistä.”

”Kimpassa, co-writingeissa biisienteko on hyvinkin hittihakuista asenteella etenemistä”, hän jatkaa.

”Varsinkin kun joutuu tekemään töitä ihmisten kanssa, joita ei ole tavannut koskaan ennen. Mutta se on myös yllättävyydessään helvetin hauskaa. Keksit jonkun kertsiksen tai versen jonnekin ja se on sitten osa biisin kantavaa voimaa. Nämä molemmat työtavat ruokkivat toisiaan.”

Samuli Laiholla on kokemusta biisinkirjoitusleireistä sekä kotimaasta että Japanista. Suomessa hän on osallistunut entisen vientiorganisaatio Musexin ja Suomen Musiikkikustantajat ry:n järjestämille kansainvälisille kirjoitus- ja verkostoitumisleireille. Japanissa ”leirit” ovat olleetkin sitten omaa laatuaan.

”Siellä on co-writing-asunto. Asunnossa on alakerta majoittumista varten, yläkerrassa on työtila eli studio, jossa on kaksi pianoa vastakkain. Aamuisin kymmeneltä tai yhdeltätoista kellontarkasti studiolle saapuu tyyppi, jonka kanssa on määrä tehdä töitä.”

”Tämä työpari ei tietenkään osaa sanaakaan englantia, mutta hänen managerinsa, kustantajansa osaa. Paikalla on myös minun kustantajani ja kopissa äänittäjä. Kustantajat istuvat sohvalle ja me työparin kanssa ryhdymme töihin. Kustantajat sitten aika ajoin kommentoivat joko kertosäkeen lähtevän liian korkealta tai kehottavat ”use some european sentimental melody”.”

”Sen takia meikäläisiä sinne kuskataankin”, Laiho huomauttaa. ”Ammentamaan heidän musaansa some european sentimental melody.”

Leiriä kestää kymmenisen päivää. ”Ja suurin piirtein sen verran sitä jaksaakin”, Laiho hymyilee.

Hän huomauttaa, että on iso työ oppia luovimaan leireillä, pidettiin ne sitten täällä tai Japanissa tai missä vain. Työ leireillä nimittäin vaatii hyvää psykologista silmää.

”Minun kohdallani se yleensä tarkoittaa, milloin osaan pitää suuni supussa”, Laiho huomauttaa. Hän kertoo esimerkin, kun joutui Suomessa samaan tiimiin Mikko Tammisen ja englantilaisen Rob Daviesin kanssa. Davies toimi ammoin Mud-yhtyeen kitaristina ja oli mukana kirjoittamassa taannoin Kylie Minoguen suurta hittiä Can’t get you out of my head , jolla Davies kohosi arvoon arvaamattomaan.

”Muistan kun huomautin sessiossa erään kerran, että ”mr Davies, tää biisi on hyvä, mutta tää kertosäe ei oo tarpeeks hyvä”. Huoneeseen laskeutui syvä hiljaisuus”, Laiho hymyilee.

”Davies katsoi minua. ”Ai jaa, eiks oo, vai?” Rupesin epätoivoisesti hoilaamaan jotain. Teimme työn alla olevaan biisiin uuden kertsiksen leikkaamalla c-osasta pätkän, joka toistettiin ja monistettiin. Lopputulos oli hyvin yksinkertainen ja tehokas. Rob Davies totesi myös: ”In this music we have a tendency to keep it simple”.”

Plakkari

Niin kuin kerrottiin, Samuli Laihon Aamut–levy ilmestyi vastikään. Laiho käy sen tiimoilta keikoilla ja oma itsenäinen työ suomenkielisten biisien kimpussa kiinnostaa häntä tällä hetkellä kovasti. Ja kuten ymmärrettävää on, ahkeralle miehelle syntyy varastoa.

”Tämän päivän ongelma on, että pystyy säilömään dataa älyttömiä määriä”, Laiho toteaa.

”Itse käyn aika ajoin läpi ns. A-, B- ja Ö-kansio-checkin. Näistä A-kansio on se, jonka aiheet ovat muutaman kuuntelukerran jälkeen tosi lähellä, B-kansio sisältää kehittelykelpoisia ja Ö on sitten hylätyt.”

Metodi on tuttu kaikille luovan työn tekijöille, ja myös se, että toisinaan pahnanpohjilta kulkeutuu häkellyttävästi ylös jokin pistämätön ideanpoikanen. Kuten kävi Pieni sydän -kappaleen kohdalla.

”Olin vastikään liittynyt mukaan Music Makersien kommuuniin, jota Kim Kuusi johti ja jossa tutustuin muun muassa Leri Leskiseen ja DJ Slow’hun. He kaikki ovat edelleen aika ajoin tärkeitä yhteistyökumppaneita.”

Laiho kertoo löytäneensä eräänä iltana kovalevytallentimen, jonka kanteen hän oli rustannut sanan Grunge, ja niin hän kuunteli sen.

”Tallentimella oli semmoinen a-osakiero, jonka nappasin ja rupesin rämpyttämään sitä”, Laiho jatkaa. ”A-osakierrosta syntyi sen illan mittaan Pieni sydän. Kysyin Kim Kuuselta seuraavana päivänä, mitä hän piti siitä, voiko tämmöistä biisiä ylipäätään tehdä. Kim kuunteli demon pariin kertaan ja totesi ykstuumaan, että kyllä voi.”

Ja kaiken lähtökohta oli satunnainen hetki ammoin vanhalla työhuoneella Korkeavuorenkadulla ja se että tallennin tallensi.