Säveltäjälle elokuvan maailma on aarreaitta
Elokuvasäveltäjä Lasse Enersen muutti Los Angelesiin kiinnostavien töiden perässä, mutta päätyi säveltämään musiikkia kahteen suureen suomalaiseen elokuvaan – Tom Of Finlandiin sekä Tuntemattomaan Sotilaaseen. Enersenin polku säveltäjäksi on kulkenut omien intohimojen ja kyseenalaistamisenkin kautta.
Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas -elokuva saa ensi-iltansa 27.lokakuuta. Lasse Enersen kertoo päätyneensä elokuvan pariin huomattuaan lehdessä Louhimiehen haastattelun aiheesta.
”Luettuani haastattelun tuli tunne, että näen elokuvan ja sen, mihin Aku pyrkii. Elokuvan yhtenä tavoitteena on tulla lähemmäs sotilaan pään sisäistä maailmaa ja tuoda esille sitä, miltä tuntuu olla sodassa. Lähetin Akulle puolen tunnin pitchauksen ja siitä yhteistyö tässä elokuvassa lähti käyntiin.”
Enersen kertoo lukeneensa Väinö Linnan teoksen parikymppisenä ja vaikuttuneensa sen realismista.
”Kirjassahan hahmot eivät tarkalleen tiedä, että ollaan menossa sotaan. He saavat eri lähteistä sekavaa tietoa tilanteesta. Kirja on myös yllättävän raaka. Siitä tehdyt elokuvat ovat hienoja, vaikkakin aika erilaisia kuin romaani. Elokuvathan heijastelevat myös omaa tekoaikaansa esimerkiksi näyttelemisen ja kuvaustekniikan osalta. Jos musiikin kannalta miettii, niin ensimmäisessä elokuvassa Ahti Sonnisen musiikki on itse asiassa hyvinkin modernia.”
MILLAISTA ON LUODA MUSIIKKIA SOTAELOKUVAAN?
”Kehitin elokuvan musiikkiin vastakkaisuuksia: siinä on tosi isoa ja tosi pientä, sekä pelottavaa tunnelmaa että kauneutta. Aku halusi musiikkiin haurautta ja intiimiyttä.”
Enersen sävelsi Louhimiehen ohjausta varten musiikkia sinfoniaorkesterille, mutta hyödynsi myös syntetisaattoreilla luotuja koneellisempia soundeja. Näiden lisäksi esille nousee Hardanger D’Amore -soitin, jolla on pitkä historia kansanmusiikissa ja juuret Norjassa.
”Hardangerin ääni kuulostaa vähän jouhikolta, mutta se resonoi kauniimmin. Houkuttelin kuukausien ajan irlantilaista kansanmusiikin lahjakkuutta Caoimhín Ó Raghallaighia, joka lopulta tulikin elokuvaan soittamaan. Näistä viuluosuuksista tuli ikään kuin selkäranta elokuvalle.”
Enersen toteaa elokuvan aiheen vaikuttaneen myös soittimien rajaukseen.
”Sellaisista sotaelokuvista en pidä, missä mukana on liikaa sankarillisuutta. Sota ei ole kenenkään voitto, varsinkaan sotaan joutuvien yksilöiden. Tästä syystä jätin pois esimerkiksi trumpetit ja isot lyömäsoittimet, jotka koin teeman ja tunnelman kannalta ongelmallisiksi.”
Enersen kertoo tehneensä Tuntematonta Sotilasta ja Tom Of Finlandia osittain samaan aikaan. Elokuvissa on myös jotakin samaa: niiden keskiössä ovat miehet (ja heidän selviytymisensä) ja niiden tarinat sijoittuvat osin samaan aikakauteen. Tom Of Finlandin luonut Touko Laaksonen oli myös rintamalla.
”Näen elokuvissa samankaltaisuutta. Tomin kohdalla vapautuminen ja tyrannian/kontrollin muuttaminen fantasiaelementeiksi oli selkeä kasvutarina, kun taas Tuntemattomassa taistellaan kirjaimellisesti Suomen vapaudesta. Vapaus on kaunis asia ja koen olevani todella etuoikeutettu, että olen saanut olla mukana kertomassa tarinoita suomalaisista miehistä ja naisista, jotka kantoivat raskaat taakkansa ja muuttivat maailmaa.”
MUSIIKKI IMAISI MUKAANSA
Kun Enerseniltä kysyy, miten musiikki tuli hänen maailmaansa, säveltäjän ajatukset hyppäävät hetkeen 6-vuotiaana.
”Olin ekaluokalla ja meillä oli ihana opettaja. Hän laittoi Vivaldin Neljä vuodenaikaa soimaan ja sanoi: piirtäkää mitä tulee mieleen! Jäin kuuntelemaan musiikkia aivan ihmeissäni. Sen jälkeen kävin äitini kanssa ostamassa Vivaldin kasetin ja hurahdin täysin klassiseen musiikkiin.”
Enersen alkoi soittaa huilua, mutta vaihtoi harmonikkaan, sen jälkeen sähkökitaraan ja klassiseen kitaraan.
”Kiinnostuksen kohteeni vaihtelivat. Otin myös Jorma Panulaan yhteyttä ja pääsin hänen tunneilleen 15-vuotiaana. Oli mahtavaa, että Panula otti mukaansa niin nuoren ihmisen. Panula on omalla tavallaan ihana hullu ihminen!”
”En mennyt lopulta lukioon ollenkaan. Keskityin vain klassiseen musiikkiin ja luin Raision kirjastossa partituureja. Käytännössä vietin elämästäni kolme vuotta kirjastossa.”
Vähitellen Enersen alkoi kokeilla säveltämistä ja päätyi opiskelemaan sitä Sibelius-Akatemiaan. Sen jälkeen omat näkemykset alkoivat ohjata suuntaa musiikin maailmassa yhä vahvemmin.
IRTIOTTO
Tähän päivään mennessä Enersen on tehnyt musiikkia monille kotimaisille poppareille, videopeleihin, mainoksiin, elokuviin ja tv-sarjaan. Mutta työtilaisuuksien avautuminen on vaatinut uskallusta ja sinnikkyyttä. Myös irtiottoa korkeakoulun opeista.
”En pitänyt Sibelius-Akatemian silloisesta tavasta opettaa sävellystä. Siinä korostettiin ennen kaikkea avantgardea. Taustalla oli ehkä jotain 70-luvun peruja ja elitismiä. Ei katsottu hyvällä tonaalisuutta tai vaikka kolmisointuja. Olisin halunnut kokeilla eri tyylejä.”
Enersen lisää, että kuten aina, kokemukseen liittyy myös oma persoona.
”En ollut koulussakaan hyvä oppilas. Kyseenalaistan, enkä ota asioita annettuna. On kauheaa huomata samaa omissa lapsissa. Ymmärrän heitä periaatteessa, mutta koitan silti sanoa, että kuunnelkaa enemmän”, Enersen virnuilee.
”Päätin lopulta, että haluan säveltää elokuvamusiikkia, koska siinä voi tehdä laajasti kaikenlaista. Niin tonaalista kuin nykymusiikkiakin. Elokuvatöiden takia paikaksi valikoitui Los Angeles.”
ELÄMÄÄ ENKELTEN KAUPUNGISSA
Enersen kertoo tehneensä Los Angelesissa aluksi elokuvatrailereiden musiikkeja, jotka saattavat olla hyvinkin suureellisia ja mahdollistavat teknisten asioiden opettelua. Sittemmin hän on työskennellyt monien Hollywood-säveltäjien ”haamusäveltäjänä”, mikä tarkoittaa sitä, että avustaja opiskelee nimekkään säveltäjän tyylin, partituurit ja tämän tavat käyttää eri soittimia.
”Isoin työni on ollut HBO:n Penny Dreadful tv-sarja, jonka pääsäveltäjä Abel Korzeniowski tarvitsi apua toisen työn vaatiessa hänen aikaansa. Tutkin Abelin partituurit ja katsoin kaksi seasonia putkeen. Sarjassa on goottista kauhua, romantiikkaa, välillä ollaan lännen maisemissa ja sitten etnisemmässä tunnelmassa. Musiikki piti tehdä sinfoniaorkesterille. Projekti oli erittäin vaativa, mutta antoisa.”
Enersen kertoo tehneensä Penny Dreadfulia kolme kuukautta yhteen menoon ilman vapaapäiviä. Tahti Los Angelesissa on muutenkin osoittautunut tiiviiksi, mistä Enersen kertoo myös nauttivansa.
”Työpäivät on tosi pitkiä, eivätkä viikonloput ole vapaita. Siinä saa todella paljon aikaan. Mutta kova työtahti vaatii, että pitää järkeistää kotiasioita ja pysyä fyysisesti hyvässä kunnossa. Kun tulin taas Suomeen käymään, soittelin aluksi ihmisille sunnuntaisin, kunnes muistin, ettei täällä voi olettaa, että töitä tehdään sunnuntaisin.”
Matka valtameren toiselle puolelle on kuitenkin kannattanut. Erilaiset projektit ja Penny Dreadfulin kaltainen iso työ ovat kehittänyt Enerseniä säveltäjänä pitkän harpan eteenpäin. Ja avannut mahdollisuuksia myös kotimaisen elokuvan parissa.
”Kun elokuvantekijät näkevät, että ei mokaa isoja projekteja, se antaa heille uskoa palkata säveltäjäksi myös omiin projekteihinsa.”
* * *